Vuoden 2022 katsaus

 

Tähän vuoteen on mahtunut paljon! Oli hiljaisuutta, huolta, läheisen sairautta, stressiä, viimeinen työkeikka vanhassa työssä, helpotusta, lepoa, suunnitelmia, uusia tuulia, rohkeutta, uuden työn alkamista, uuden opettelua, oman pään pitämistä, tyytyväisyyttä ja lopulta hyvää oloa.

Tammikuu

Tammikuussa mökkeilin ja olin zen. Niin zen kuin siellä nyt vaan voi olla. Ja siellähän todella voi!

Helmikuu

Helmikuussa stressasin. Sairauspeikko astui perheeseen ja sen lisäksi lupauduin vielä yhden kerran vanhaan työpaikkaan tekemään erään projektin. Virhe!

Maaliskuu

Maaliskuussa lohduttauduin suuntaamalla katseeni luontoon. Ja kaduin työkeikkaa ensimmäisestä päivästä lähtien. Olin tuittu ja myrtsi. Suomeksi sanottuna vitutti niin, että päässä surisi.

Huhtikuu

Huhtikuussa olin melkein lamaantunut huolesta ja pelosta. Koetin ajatella jotain muuta ja järkkäilin lapsuudenkodin asuntoani uuteen uskoon. Loppukuusta olin voipunut, mutta selvisimmepä peikosta!

Toukokuu

Toukokuussa sain valon hiljalleen takaisin. Viimeiset hetket työyhteisössä, joka repii hermot riekaleiksi. Miten olinkaan sitä kestänyt yhä uudestaan 19 vuotta?!

Kesäkuu

Kesäkuussa lepäsin ja nautin. Nyt on uusi suunta selvillä ja sitä kohti mennään!

Heinäkuu

Heinäkuussa kesäilin ja kävin mm Lapinlahden sairaalassa, sekä Hietaniemen hautausmaalla. Kirjoitin matkapäiväkirjaa kallioilla, takana sairaala, edessä hautausmaa. Surumielistä kauneutta!

Elokuu

Elokuussa korjasin puutarhan satoa ja aloitin uuden työn. Jännitti, mutta tiesin, että tämä uusi suunta on hyvä. Opin paljon uutta ja sain heti lämmittävää palautetta!

Syyskuu

Syyskuussa jätin hyvästejä kesälle ja surin lapsuudenmaisemien rakkaiden talojen kohtaloa. Miten kukaan voi purkaa jotakin, jolla on ikää melkein 250 vuotta?!

Lokakuu

Lokakuussa sain sadonkorjuut valmiiksi ja hyvästelin puutarhan kesän. En pidä loppusyksystä ja mieli on aina vähän ankea sen kourissa. Matka lappiin ja Norjaan piristi sielua!

Marraskuu

Marraskuussa intoilin oman keramiikan kanssa ja mietin miksi joulun pitää juosta vastaan kuin Lasse Viren? Mitään ei voi tehdä, kun edes kamppaaminen ei auta.

Joulukuu

Joulukuussa pääsin balanssiin ja vuoden loppua kohti mieliala muuttui yhä paremmaksi. Joulu tuntui paremmalta kuin moniin vuosiin! Kaikenlaisia uusia juttuja tapahtui ja tuleva alkoi näyttää valoisammalta.

Alkuvuodesta asettamani tavoitteet jäivät yhtä lukuunottamatta retuperälle. (Sain sentään aikaiseksi tehdä kosmetiikkaa itse.) Vuoden mittaan luin myös lakipykäliä enemmän kuin tähänastisen elämän aikana yhteensä. Tämä on ollut monien taistojen vuosi, mutta hyvä että se loppuu nyt!

Siskon luona

Siskon luona remppa on täysin valmistunut tänä vuonna. Kivoja yksityiskohtia ja lapsuudenkodin fiilistä on joka puolella. Isoin remppa kohdistui keittiöön ja muuallakin pintoja fiksattiin mukavasti. Moni kohta talossa vaatikin jo remppaa. Oikeastaan edellisen kerran remonttia tehtiin 1980-luvun alussa. Sen ajan keittiörempasta en koskaan tykännyt, sillä lapsuuden keittiölook oli minulle rakas puuhelloineen ja 50-luvun tiskikaappeineen. Mutta on siitä ajasta jotain hyvääkin; isän laitattamat parketit on edelleen huippukunnossa. Eikä huonejakoon ole tarvinnut puuttua, sillä näiden rintamamiestalojen sisusta miellyttää aina vaan.

Tokihan me vähän parannettiin myös maailmaa pienen jälkiruokaviinin ja juustojen kera. Uusia ideoita putkahtelee mieleen ja pihassakin pitäisi tehdä jotain, kunhan kesä saapuu. Mietin jälleen kerran myös naapureita. Niistä isän suvun taloista enää neljä on suvun hallussa. Joka vuosikymmenellä on tapahtunut jotain suuria ja dramaattisia rakentamiseen tai purkamiseen liittyviä muutoksia näillä kulmilla ainakin sadan vuoden ajan. Se pitäisi vaan hyväksyä, mutta minä en ole sellainen, joka vain tyynesti katselisi muutosta ja hyväksyisi kaiken. En todellakaan haluaisi nähdä millaista täällä on sadan vuoden päästä! Mutta sinne sata vuotta taaksepäin menisin kyllä mielelläni. Että sikäli on hyvä, ettei ihmiselämän mitta ole vaikka 500 vuotta, kun nyt jo sydämeen sattuu jokainen muutos, jonka olen kokenut näillä kulmilla. Tiedän, että olen yksin tämän tuskani kanssa, sillä monen mielestä muutos on lähes aina hyvä ja virkistävä asia.

Piipahdus lapsuudenmaisemiin

Jouluista (tai jälki-jouluista) fiilistä on aivan ehdotonta kokea myös lapsuudenmaisemissa.

Lempikahvilaani poikkean aina, kun tänne tulen. Tällä kertaa nautin kirsikkabritaa ja vihreää jasmiiniteetä. Laukussa joulupukin avustamana silkkiset unikko-pyjamanhousut.

Kauneutta voi nähdä vaikka jääkylmässä portaikossa. Tällä viikolla on ollut hyvien asioiden ryöppy! Juuri kun luulin, että täytyy vaan odottaa ja odottaa.

Sitä paitsi täälläkin on kunnolla talvista! Lumi tekee kaiken niin pehmeän näköiseksi. Sielu lepää ja nautin täysin palkein! Kun lakeus on kuorrutettu pehmeällä kimaltelevalla lumella, usva leijuu öisten peltojen yllä ja kaiken kruunaa tähtitaivas. Se on parhautta juuri nyt! Tätä ei vaan voita mikään.

Joulun yhteenveto

Ihan ekaks; tuntuu siltä ku olisin syöny norsun. Vaaka näyttää noin 400 kiloa enemmän ku neljä vuorokautta sitten. Taas pitää selitellä ja puolustautua vastaantulijoille, että en ole raskaana. (Jeesus, montako vuosikymmentä sitäki pitää jankuttaa?!)

 Mutta muuten oli mukava joulu! Ensimmäistä kertaa 15 vuoteen en kokenu joulustressiä, eikä muillakaan perheenjäsenillä tuntunu olevan kovin pahaa stressiä. Vaikka en juossu pää kolmantena jalkana, kaikki oleellinen ja vähän ylikin tuli loihdittua joulukotiin. Ja meillähän se joulu pysyy kuukausikaupalla. Joskus jopa vasta huhtikuussa tungen kuusen kakluuniin. Ei ollu myöskään yhtään surullinen olo, kuten edellisten kuuden joulun fiilis on enemmän tai vähemmän ollu. Rehellisesti sanoen, en edes muistanu jouluaattona vanhempieni kuolemaa (molemmat kuoli siis 2016). Jouluna kun on yleensä se vuoden pahin ikäväpiikki. 

Syötiin hyvin ja kateltiin elokuvia, höpöteltiin, kuunneltiin musiikkia, käytiin kävelyillä, fiilisteltiin ja vähän pelattiin. Etelä-Pohojalaanen Alias todettiin kyllä oudoksi kummallisine sanoineen! Ja munhan ne pitäis osata, jos jonkun. En tiedä minkä paikkakunnan murteen pohjalta se peli on tehty, mutta ainakaan meillä ei käytetty tuollaisia sanoja. Pelistä siis tupsahti esiin monta sellasta sanaa, joista en ollu koskaan kuullukkaa! Siis never!

Koin myös uuden inkivääriheräämisen! Ryystämäni inkiväärishotit loppui hyvän aikaa ennen joulua. Unohdin ostaa sitä lisää ja ajattelin, että kyllä tää joulu nyt tästä menee ihan samaa rataa, eli kivuttomasti. Jouluaattona havahduin siihen, että pari yötä on tullu nukuttua huonosti, kun lonkkia kolottaa enenevässä määrin. Aattoiltana alkoi kolottaa myös vaivaisenluuta ja lopulta myös sorminiveliä. Löysin keittiöstä inkivääriä ja rouskin sen menemään. Yöllä ei enää kolottanut ja seuraavana päivänä ei ollut tietoakaan kolotuksista. Ja mullahan on DNA-testin perusteella suurin alttius just reumaattisiin kipuihin. Ja nyt ne oikeesti talttuu näköjään inkiväärillä!

P.S. Älkää uskoko kaikkea näkemäänne. Tämäkin kattaus oli mielestäni oikein hyvä ja jouluinen, ennen ku jälkikasvu huomas, että voiko näitä antiikkilautasia laittaa mikroon. En uskaltanu, joten lopulta syötiin arkilautasista. Mutta näin sitä vaan hyväuskoisia ihmisiä huiputetaan nykyään ihan joka paikassa. Tekin olisitte luullu, että noilla on joka ikinen kiffeli ja kaffeli huippuunsa mietitty ja kaikki on aina täydellistä. (Oikeesti niin onki, mutta yritän tässä vaan kovasti tekeytyä ihan tavalliseksi söhlääjäksi…)

 

Tapania kuvina

 

Meidän näköisiä joulujuttuja

Juu, ei kyllä ole mitään väriteemaa meidän jouluissa, eikä kodissa muutenkaan sen puoleen. Eikä ole mikään täydellinen sisustuskoti, jossa kukaan olis stailannu tai jynssänny jouluksi komeroita. Apua, toivottavasti kukaan ei ylipäätään jynssää jouluksi komeroita!

Pihaan odotetaan kovasti kauriita, mutta toistaiseksi saadaan pällistellä keksipurkin kantta. Kävin kyllä sahaamassa kuusiaitaan isompaa aukkoa kauriille, josko älyävät tulla sankemmin joukoin tällekin tontille. Ja samaan hengenvetoon raahasin tulppaanitarhan suojaksi suojaverkkoja. Tätähän tekin kaikki varmaan jouluaattona teette?

Mumman vanha joulupukki, (roskapussista pelastettu - mikä traumaattinen hetki), äitin joululiina, Helsinki-maljakko… vahvaa merkityksellisyyttä. Oikeastaan meillä joulukoristeet valitaan joko merkityksellisyyden, visuaalisuuden tai vitsikkyyden perusteella.

Disney uppoaa lapsenmielisiin jouluttelijoihin. Mehän miehen kanssa siis itketään piirroshahmojen rankkaa elämää enemmän kuin melkein mitään muuta. Aluksi salaa toisiltamme. Mutta sitten sitä alko ihmetteleen, että miten joka ikinen kerta, kun joku piirretty olio kokee kovia, menee roska silmään, tai tulee äkillinen niistämisen tarve?! Ei mee enää läpi!

Jouluun kuuluu myös muutama jouluviesti ja jokunen joulupuhelu. Kunpa ne sais soittaa vielä vaikka iki-ihanalla Suomen puhelinteollisuuden sulottarella! Ne kaikki mun kymmenet vanhat puhelimet toimii, mutta linjat vaan ei toimi enää. En tiedä mikä niissä kiehtoo, mutta vanhat puhelimet vaan on niin hienoja! 

Elsa Beskowin kuusenhaku on melkein ku meidän… no ei! Kuusihan siis oikeesti pitää varastaa joko naapurin mettästä taikka valtion mailta. Enkä käsitä sitä nykyistä höpinää, että onko joulukuusi eko vai ei. Isä kaato kuusen usein ojasta tai linjoilta (joo, ei sieltä Hesan linjoilta), mutta nykyään ollaan niin mielikuvituksettomia. Ja voishan se kaupungissa hankalaa ollakin. Mutta jättäisivät sen syyllistämisen!

Joulukorttien ostelu on yks keräilyharrastus, jonka vielä jossain määrin sallin itelleni. Vaikkakin pari vanhaa Billnäsin kortistolaatikkoa tursuaa jo niitäkin. Jotenkin ne vaan on niin hauskaa ajankuvaa. Tosi sääli, että moni on luopunu joulukorttien lähettämisestä.

Tukholmassa on yksi huikee joulukauppa, jossa on kaikkee vanhan tyylistä ja oikeestikin vanhaa tilpehööriä. Sieltä löysin tämmösiä vaneritonttuja kerran ja aina niistä ees yks pitää ripustaa jonnekin. Tämä vahtii palvelijankelloa, (joka ei ole se tämän talon alkuperäinen palvelijankello - jonka kohdalla me tehtiin ostopäätös - vaan kirppislöytö.)

Barksin joulu-Akut saa vieläki sellasen hyvän hytinän selkäpiihin. Muistatteko miltä Aku Ankan painomuste tuoksu sillon ennen? Aku-hetki alkoi aina nuuhkaisulla, (vai oonko joku uniikki pervo…?) Vieläki pyrin lukemaan joulunaikaan jonkun joulu-Akun, jos vaan ehdin. Niissäkin on niin suloista ajankuvaa. Kun veljenpojat alkoi näpytellä tietsikkaa, mun mielenkiinto Akuihin viimestään romahti.

Mikäs on sun joulujuttujen linjaus?