Kun kiire kääntyy rauhaan

 

Tiedättekö mikä on joulun paras hetki? Se on nyt! Ihan niinkuin matkan paras hetki on odotus just ennen matkaa, on joulun paras hetki se kun vielä odotetaan aattoa. Ihan päivää tai paria ennen. Se, kun pahin hössötys laantuu hiljalleen, kun on saanut tehtyä jo ison osan kaikesta. Kun voi istahtaa, rauhoittua, kuunnella hiljaisessa aamussa (tai illassa) omia lempijoululauluja ihan pienellä volyymillä. Selailla uutta joululehteä tai lukea joulukirjasta jotain nättiä tarinaa. Mika Waltarin joulutarinat on sellaisia rakastettavia aikamatkoja, jotka ottaisin mukaan varmaan autiolle saarellekin!

Eilen vielä olin aika kiireinen, kun tein neljää ruokaa yhtä aikaa. Kun seisoin keittiössä jalat väsyksissä pilkkoen uunirosollin aineksia, silmäillen välillä uunissa olevia laatikoita, juoksennellen ulos kalan savustamispuuhissa ja kävin kellarissa tiiraamassa takasta, että paljonko kinkkumittari näyttää… eihän se sitten loppujen lopuksi noussut 65 astetta ylemmäs, joten äsken kävin tekemässä uudet tulet, jotta ehdin sysätä kinkun jatkopaistoon siksi aikaa kun menen töihin. Kinkun paistaminen takassa oli uusi idea, jota päätimme nyt kokeilla. Kokeilukappale onnistui kyllä, mutta luulen, että minä tein eilen liian pienet tulet verrattuna siihen miten mieheni valmisteli kokeilukappaleen. Tämähän on aivan mahtava juttu sähkön säästämisenkin kannalta! Takassa voi hauduttaa oikeastaan mitä vaan. Ohrapuuro kutkuttaa mielessä kyllä ainakin! Onnelliset ovat erityisesti he, joilla on leivinuuni!! Ollapa sellainen soma vanha tupa…