Välillä mietin onko sattumaa edes olemassa?

 

Oli ehkä vuosi 2020-21 kun kuljin 50km päässä bussilla töissä ja aina bussinvaihdon aikaan seisoin varhaisina kesäaamuina ennen seitsemää Tampereen keskustorilla puolisen tuntia. Samalla pysäkillä seisoi eräs nainen ja ennenpitkää me ruvettiin jutusteleen. Keskusta oli aika tyhjä siihen aikaan aamusta ja etenkin kesällä. No, me istuttiin bussissa sit aina vierekkäin ja jatkettiin juttua. Ehkä kuukausien ajan. Sitten ihan yhtäkkiä hän katosi jonnekin, enkä nähnyt häntä enää. Olin ymmälläni, sillä en ollu tajunnu vaihtaa yhteystietoja hänen kanssaan, vaikka me oltiin alettu suunnitella että nähdään vapaa-ajalla joku kerta. Meni vuosi ja kaksi, enkä nähnyt häntä enää. Lopulta aloin pohtia, että olenkohan kuvitellut koko ihmisen, sillä meillä oli niin kivoja keskusteluita Lielahdesta ja Niemestä. Ehkä olen kuvitellut ne keskustelut unenpöpperössäni. Ehkei häntä koskaan ollut olemassakaan.

Sitten tullaan nykyhetkeen. Lähdin kartanolta keskustaan ja kävin lounaalla Intialaisessa ravintolassa. Lounaan jälkeen vatsa täynnä ja hikikarpalot otsalla menin Ruuskasentalon ratikkapysäkille, istahdin penkille ja vaivuin ajatuksiini. Sitten joku vieressä seisova nainen sanoo ”Oot sä ’Thilda’?” Mitä ihmettä… etäisesti tutun näköinen nainen katsoo minua iloisen kysyvästi. ”Olen…” vastaan hämmentyneenä kunnes hän selittää olevansa se nainen bussista vuosien takaa. Hänen elämäntilanteensa oli muuttunut veitsellä leikaten, siinä syy ’katoamiseen’. Mutta tässä hän nyt oli! Ja meillä oli sama matka. Astuimme ratikkaan ja jatkoimme siitä mihin jäätiin. Päivitimme tapahtumat tällä välin ja vaihdoimme ne hemmetin yhteystiedot! Mutta oliko tämä sattumaa? Aamulla pyysin hiljaa mielessäni äitiä kulkemaan kanssani tätä päivää ja hauskoja juttuja on sattunut. Ehkä se olikin äiti, joka järjesti meidät siihen pysäkille vierekkäin? Entä jos olisin mennyt 3min myöhemmin pysäkille, enkä olisi ehtinyt samaan ratikkaan? Entä jos olisin istunut pysäkillä kahden penkin päässä, emmekä olisi huomanneet toisiamme? Entä jos en olisi lainkaan lähtenyt keskustaan tänään? Ei, minä haluan uskoa siihen, että asiat tapahtuvat tarkoituksellisesti ja sattumaa ei olekaan.