Kaskinen - ja sit auto hajoo!

 

Kaskisissa pysähdyttiin rantaparkkiin syömään evästä. Ollaan käyty täällä muutamana kesänä hengaamassa ja harmiteltu, kun täällä ei oikein ole kauppoja (no joo on yks ruokakauppa) tai paljonkaan turisteille juttuja. Onhan täällä nyt ravintola ja muutamia Airbnb-majoituspaikkoja, keramiikkapuoti ja joku pieni kirppis. Ja savustamo! Mutta toivoisin jotain vielä enemmän ja oikein aktiivista näkyvää markkinointia koko Kaskisilta! Paikkahan on kaunis kuin mikä!

Sanoin miehelle, että ajellaan ristiin rastiin tätä keskustaa, ennen kuin mennään pois. Ja sitten silmiin osui Lindenin Kulma-niminen käsityöpuoti! Pakko päästä kurkkaan, kun se oli auki!

Täytyy sanoa, että vahva suositus!! Osoite on Raatihuoneenkatu 65. Katselin valikoimaa pitkään ja hartaasti, samalla kun juttelin mukavan myyjän kanssa.

Minulle tarttui mukaan vaaleansiniset virkatut ranteenlämmittimet ja pieni kuvioitu näkinkenkä-kulho esim korvakoruille yöpöydällä. Nämä maksoivat yhteensä 11€!!! Kaikki oli hyvin halpaa, mutta kuitenkin kaunista ja laadukasta. Haaveksimme siinä myyjän kanssa samalla, että kulkisipa lähijuna tai vaikka kiskobussi Kaskisten ja Seinäjoen välillä vielä, kuten ennen, niin se hyödyttäisi monen kunnan kulkua erilaisiin rientoihin ja vaikka työmatkoilla! Tänne voisi muuttaa muualta paremmin, jos pääsisi junalla kulkemaan töihin.

Kaskisista lähdettyämme auto alkoi temppuilla. Kytkin jäi pohjaan, eikä toiminut enää. Lieneekö vaijeri poikki? Salamannopea suunnitelmien muutos; lähdetään kotiin sellaista reittiä, jossa on mahdollisimman vähän risteyksiä! Pääsimmekin lopulta kotiin ja vaihdoimme kulkupelin toiseen autoon, jolla singahdimme mökille. Kai sitä sielläkin voi vappua viettää?

Rannikolle vapuksi!

 

Pähkäilimme jonkin aikaa mihin suuntaisimme auton nokan vappu-viikonloppuna. Nythän on pitkä viikonloppu, joten ehtisi ajella vähän pidemmälle kuin tavallisesti. Päädyimme ajamaan Pohjanmaan rannikolle ja siellä erityisesti Söderfjärdetin kurkipelloille ja siitä alaspäin kivojen kyläteiden ja pikkukaupunkien läpi jonnekin saakka.

Eka ylläri tuli Ilmajoen Koskenkorvalla, kun taivaalta tuli räntää ja rakeita paksuna mattona ja tielläkin oli jo jokunen cm sohjoa. Yksi moottoripyörä oli ajanut ojaan ihan just ennen kuin osuimme kohdalle (mutta siinä oli jo apujoukkoja ja lanssi oli jo varmaan tulossa) ja kesärenkailla liukastelevia autoja piti muutenkin varoa. Tätäkö viikonlopusta nyt sitten tuli?

No, ei hätää, aika pian se lumen tulo loppui kuin seinään ja kaikki oli taas hyvinkin keväistä. Laihialla stoppasimme vuolaana ryöppyävän joen -tai luoman- rantaan, valokuvasimme ja päätimme jäädä yöksi.

Lauantai-aamuna lähdimme ajamaan kohti Sulvaa ja sieltä kurkipelloille.

Sulvan ja Sundomin välissä, ihan Vaasan alapuolella, on Söderfjärdetin pyöreä peltoaukia, johon saapuu muuttomatkalla lintuja levähtämään keväisin ja syksyisin. On kurkia, joutsenia, hanhia ja ties mitä!

Paikka on kuuluisa linnuista! Muistan, että kävimme katsomassa niitä vanhempieni kanssa jo 80-luvulla.

Mieleeni on jäänyt se valtava lintumäärä, tuhatpäin kurkia! Nyt ei onnistanut niin hyvin, lintuja oli yhteensä muutamalla pellolla vain kymmeniä. Tosin, on sekin enemmän kuin olemme nähneet tänä keväänä missään muualla.

Peltoaukia on pyöreä, koska kyseessä on meteoriitin kraateri. Ei sitä tosin siinä maisemassa hoksaisi, sillä ei se miltään kuopalta näytä.

Voin kuvitella sen huikean lintujen kuhinan, joka täällä vallitsee alkukesän öinä!

Peltoaukian keskellä on meteoriittikeskus…

…jossa on varmaan paljonkin infoa aiheesta, mutta nyt se oli kiinni. Voin myös kuvitella että talvella revontulet ja tähtitaivaskin näkyy täällä upeana!

Päivä oli kylmä (parhaimmillaankin alle 5 astetta lämmintä) ja tuuli oli hyytävän kova! Ei siis jääty näille huudeille sen pitemmäksi aikaa. Ajettiin peltoaukian poikki ja sitten vielä ympäri ja jatkettiin kohti Närpiötä, Kaskista jne…

Ja voi jukra miten paljon ihania Pohjalaistaloja taas näin joka puolella!

Ihan hiton vaikee olla multitaskaamatta

 

Sohvapöydällä on vino pino lehtiä, joita pitäisi selata. Kataloogeja, harrastuslehtiä, ilmaisjakelulehtiä ja viimeiset Taito-lehdet (lopetin tilauksen osana taloussuunnitelmaa). Jouluksi raivasin edellisen pinon pois ja nyt tuo uusi pinopahus alkaa vallata yhä enemmän alaa. Siis joo, luenkin, toki luen niitä. Aina kumminkin jotenkin väärällä hetkellä; kesken telkun kattelun, kesken keskustelun, just kun pitäis mennä laittaan pyykit kuivuun, samalla kun täytän kalenteria ja suunnittelen uutta kuukautta. Nakertaen ja näykkien, sillain mä niitä luen. En ole oikeen vuosikymmeneen osannu vaan istua aloilleni sillä ajatuksella, että ny mä vaan luen! Vähän pöljää, koska ennen mä saatoin vaan uppoutua lehtien selailuun ja lueskeluun pitkiksi ajoiksi. Tai no siis joo, veneessä kesäisin luen kyllä ihan uppoutuneena. Siellä voi ilmeisesti vähemmän harhailla ja multitaskata.

Joka ikinen päivä kattelen telkkua ja samaan aikaan joko juttelen mieheni kanssa, kirjoitan kalenteria tai blogia, vilkuilen nettiä, hoidan asioita, syön ja juon (yleensä vihreetä teetä). Melko törkeetä pään hajottamista liian moneen suuntaan. Oon huomannu, että on tosi vaikee vaan olla keskittynyt yhteen suuntaan. Miks se onkin niin vaikeeta! Osaan kyllä uppoutua illalla ennen nukahtamista kirjaan taikka hyvään elokuvaan. Osaan uppoutua kyllä jos haluan. Mutta liian usein sitä vaan tekee lähes kaiken toisella kädellä ja mieli harhailee. Siis kaiken semmosen arkisen ja tavallisen. Jos on jotain upeeta ja erityistä, niin siihen tietysti paneutuu täysillä. Enkä mä tietty töissäkään multitaskaa. Mä oon liian säntillinen siihen.

Onkohan tää joku piilevän adhd:n oire? Vai tekeekö kaikki nykyään näin? Johtuuko se meidän ajasta? Että on tosi paljon mahdollisuuksia hajottaa mielensä moniin suuntiin samaan aikaan. Yks mielenhajottamisen päävastuunkantaja on netti, totta kai. Vaikka eihän se mitään vastuuta otakaan, kun jokaisen pitäis ottaa itse se oma vastuu. Mutta silloin pitäis myös uida valtavirtaa ja koko yhteiskuntajärjestelmää vastaan, voidakseen olla kokonaan poissa netistä. Tosi mutkikas kysymys! Miten sä muka hoidat pankkiasioita olematta netissä? Tai työnhakua? Tai teet työaikojen tuntikirjauksia? Tai tutkit äänestettävien mielipiteitä? Tai seuraat uutisia ’on line’? Jos herra iso P päättää hyökätä tänne, niin odottelenko huomiseen jotta näen ’aamun’ -heh- lehdestä tiedot asiasta? Ihan naurettava ajatus monella tapaa! Kun radio-ohjelmissakin nykyään lähinnä vaan sössötetään epäselvästi ja kikatellaan. Ja tv-uutisissa lukee, että jos haluat lisätietoja aiheesta niin kato (v…) netistä!

Mä piipahdin facessa yks päivä tällä viikolla. En siis käytä facea enää, mutta profiili on mesen takia olemassa. En ole päivittänyt facea lähes kahteen vuoteen, en katellu kaverien kuulumisia, en mitään. Lähdin vain facelomalle toissakesänä ja jäin sille tielle, sillä se tuntui niin hyvältä. No sitten menin kattoon yhtä asiaa eräästä ryhmästä ja harhaannuin ihan pikkusen lukemaan yhtä kommenttiketjua. Siellä yks nainen esitti aivan järkevän puolustuspuheen ikuuisuuksia voimassa olleen käytännön puolesta ja minä nyökyttelin, että noinhan se on, tuossa otetaan huomioon kaikki muutkin ja se ei hankaloita elämää yhtään, jos noin tekee. Mutta mitä peijakasta, kaikki hänelle vastanneet oli täysin päinvastaista mieltä! He sanoivat, että tuo on ihan laiton sääntö, jokaisella on todellakin oikeus tehdä just noin ja siitä ei saa kukaan valittaa. Niinku mitäää? Olenko siirtynyt tähän aikaan 1700-luvulta, vai miksi olen yhä enemmän kaikessa niin vahvasti epämukavuusalueella tässä ajassa? Suivaannuin keskustelusta ihan samalla tavalla kuin sillon aktiivisina faceaikoina, kun suivaannuin joka ikinen päivä jostain uskomattomista väittelyistä. No, te tiedätte. Poistuin siis äkkiä facesta, vaikka täytyy sanoa, että se oli NÄIN lähellä, etten ryhtynyt taas kiivaasti kommentoimaan!

Harhauduin nyt vähän sivuraiteelle, mutta siitä just näkee miten netti imee aivot mukaansa ja miten se on yks suurimpia multitaskauksen syypäitä! Taidanpa ottaa tästä haasteen itselleni kevään loppuviikoiksi. Keskity! Älä multitaskaa! Älä hösellä! Ole rauhallinen! (Zenhengitystä… muista verenpaineet…)

Kuinka saada sitoutunut työntekijä?

 

Mikä aamujen aamu! Ensinnäkin luin Himoshoppaajaa yhteen saakka yöllä. Sitten oli kuuma ja aivot oli ylikierroksilla, ihan ku olisin kiskonu pari tölkkiä energiajuomaa, mitä en todellakaan ollut! Päässä kiersi ajatuksia ja olin ihan tikkana valveilla. Mietin mm vanhaa työpaikkaani ja kävin läpi sitä kaikkea pahuksen huttua, jota sielä oli tullut vuosien mittaan vastaan. Siitä on vielä pakko kirjoittaa, jotta saan oksennettua kaiken pahan olon pois. Vaikka uusi alku onkin jo pitkällä, se vanha kaikertaa yhä jossain sisuksissa. Sitä pitää käsitellä niin kauan, kuin siltä tuntuu, kunnes siitä tulee mukavien muistojen huvipuisto. En tiedä tapahtuuko niin ikinä?

Valvoin ainakin kolmeen. Taas tapahtui se, että just kun olin pohtinut, että uni ei varmaan tule ennen aamua, aloin vajota jonnekin. Kello soi puoli seitsemän ja tuntuu ihan hemmetin sekavalta. Tänään pitäis sitä paitsi olla jotenkin tikkana, kun työkkärin tyyppi soittaa aamupäivällä. Tehdään työnhakusuunnitelmaa. Voi siisus sentään senkin kanssa. Tekis mieli sanoo, että mulla on ihan selvät sävelet! Nostan osa-aikaisen tuntejani voimavarojen mukaan.

Oon silti tosi onnellinen, ettei tarvii kangeta itteensä entiseen työpaikkaan. Viettää 3-4 tuntia matkalla töihin ja kotiin. Niin väsyneenä, että päähän sattuu. Semmosta se oli aika usein. Tosi terveellistä! Nykyään sentään enimmäkseen nukun kuitenkin pitkiä öitä. Oon myös hitsin onnellinen, ettei tarvii kuormittua isossa työporukassa ja taukoomattomassa höpinässä ja hälinässä. Nykyisessä työssäni en ole edes vielä nähnyt pomoani. Saati että olisi työkaverit yhtä aikaa paikalla. Just ihan mielettömän sopivaa mulle!

Entisessä työssä aikamoista ketutusta aiheutti ”kahden kerroksen väkeä”-kulttuuri. Se miten olin alkuun vuosia aivan täydellinen nobody, jota ei tarvinnut edes moikata käytävällä vastaan tullessa. Se miten ne vanhat tantat notkui kahvihuoneessa tunteja, kun samalla tarkkailtiin minuutilleen harjoittelijan taukojen pituutta. Se miten kaikki edut valui ihan aina sille vakiporukalle ja mun kaltaiset projektityöntekijät sai tyytyä minimaalisimpiin mahdollisiin asioihin. (Vielä 20 vuoden projektikeikkojen jälkeenkin!) Siis työaika mulla oli tietysti aina se maksimaalisin! Mutta lomat ja palkka ja kaikki muutkin edut minimaaliset. Nykyisessä työssä mua halataan joka ikinen työpäivä ja sanotaan, että sä oot niin ihana, sä oot kuin sisko! Siis miettikää! Mikä kontrasti.

Tottakai aluksi rakastin työtäni entisessäkin paikassa! Olin niin innoissani, että lähdin ruokatauoltakin etuajassa töiden pariin, vaikka muut jäi vielä lepuuttaan itteensä. Nyt näen sen pöljänä käytöksenä, mutta sillon halusin vain tehdä sitä ihanaa duunia niin paljon kuin suinkin mahdollista. Miettikää minkä voimavaran ja sitoutuneen työntekijän se paikka olisi kaltaisestani tekijästä saanut vähän arvostavammalla käytöksellä! Jos mua joku ottaa päähän, niin aivan erityisesti epäoikeudenmukaisuus ja ilkeys ja huono kohtelu. Ihan aina, ihan kaikessa. Siksi mä räkytän tästä asiasta yhä uudelleen, jotta saan mieleni joskus tyyntymään. Ja haluan myös tsempata niitä, joita hyväksikäytetään työtehtävissä ilman arvostusta, että lähde kun vielä olet henkisesti voimissasi! Lähde ja juokse! Äläkä mene takaisin. 

Vanhassa paikassa ne ei koskaan tajunneet miksi porukkaa häipyy. Ne ei ehkä koskaan tule tajuamaan, että Suomen oloissa piirit on aika pienet alalla kuin alalla ja sana kiirii. Että nykynuoret ei suostu kaikkeen ja nostan heille hitosti hattua sen vuoksi! Koska kaikkeen ei pidäkään suostua ja on ihan törkeetä, että sellaista alatyylin kohtelua ylipäätään missään enää on. Mutta sitä on ja sama sekoilu jatkuu, jos sitä ei kukaan vihellä poikki. Ja jos luit tämän ajatuksella ja mietit omalle kohdallesi, hoksaat viimeistään miten se hyvä työntekijä lipuu käsistä kuin saippua tai miten saat sen pysymään ja olemaan parasta ikinä kohtaamaasi resurssia. Oli kyse sitten kutsumustyöstä tai bisneksestä (tai molemmista samalla kertaa!) ”Fiksut pärjää aina” niin ku isäni tapasi sanoa!

Suonikohjuinen hei, stoppaa tähän!

 

Oon tässä jännittänyt kolmisen viikkoa suonikohjujeni kanssa ja eilen sitten oli lääkärikäynti. Ajattelin nyt hiukan kertoa suuntaa antavia vinkkejä, jos olet suonikohju-kohderyhmää.

Siis nää kohjuthan on mulla ollu yli 20 vuotta, mutta varomaton hieroja sai ne kolmisen viikkoa sitten oireilemaan äkkiseltään mielestäni aika pahasti.

Googletin tietysti. Kukapa ei? Herkkänä henkilönä muhun sattuu fyysisesti jo lukeakin niistä toimenpiteistä, joita on ehkä edessä. Jos olet hyvin herkkä, älä googleta!! Mutta sen vaan sanon lohdutukseksi, että iso operaatio se ei ole, ei mikään leikkaus siis, vaan ihan pelkkä päiväoperaatio. Mutta mähän jo jännitän pistämistäkin, että sillee…

Mun suonikohjut sijaitsee molemmissa pohkeissa ja molempien polvitaipeitten yläpuolella. Olen riskiryhmää, eli; a) nainen b) synnyttänyt c) keski-ikäinen ja d) perinyt alttiuden. 

No mitä se lääkäri mulle sitten sanoi? Hän totesi että olen asteikolla 1-6 kohdassa 2, eli aika iisi vielä. Aluksi hän tunnusteli nilkkojen, jalkapöytien, polvitaipeitten ja nivustaipeitten pulssin ja totesi, että valtimokierto on ihan hyvä kaikissa niissä. Hän kuitenkin laittoi lähetteen verisuonikirurgille varmuuden vuoksi, pääasiassa koska suonikohjut ulottuvat myös sinne polvitaipeen yläpuolelle. Jonoa siellä kuulemma voi olla puolesta vuodesta vuoteen. Mutta koska tilanteeni ei onneksi ole akuutti, handlaan sen kyllä.

Mitä tapahtui sitten siellä hierojalla? Vaikka alkuun näytin hänelle, että mulla on suonikohjut, älä hiero niitä, hän jotenkin käsitti väärin ja ehti käsitellä toista jalkaa reippain ottein, ennen kuin sain hämmennykseltäni suuni auki ja kielsin koskemasta jalkojen takaosiin yhtään. Luin, että ammattimainen hieroja VOI varovaisin suurin ja hellin liikkein kyllä hieroa suonikohjuisia jalkoja, mutta vain ylöspäin menevin liikkein. Minun hierojani teki alaspäin meneviä liikkeitä ja puristi aina nilkassa lopuksi kovasti. Siksipä sainkin aika kivat oireet molempiin jalkoihin reiluksi pariksi viikoksi. Jos menet hierojalle, kiellä ehdottomasti koskemasta suonikohjuisiin osiin jaloissa!! Tämä on hyvin tärkeää!!

Mitä ne oireet sitten oli? No mun oireet oli (hierojakäynnin jälkeen) jalkojen väsyminen aivan tolkuttomasti koko ajan. Jalat myös tuntui tosi painavilta, vähän kuin olis puiset pohkeet yhtäkkiä entisten tilalla. Jalat paisui, mutta ei nyt mitenkään hirvittävästi. Normaalit housut mahtui kyllä jalkaan, lähinnä paisumisen huomasi nilkoissa, jotka oli ihan kuikelot. (Elikkä kapeat.) Jaloissa oli pistävää kipua, viiltävää kipua ja jäytävää kipua monta kertaa päivässä. Jalat oli myös osittain kuumat, mutta se vaihteli kyllä aika lailla. Kuumuutta ei ollut koko aikaa, eikä siihen liittynyt muuta oiretta. Pelkäsin silti etenkin sitä veritulppaa ja sitä, että se kulkeutuisi keuhkoihin ja sitten se olisi äkkipäätä good bye tälle maailmalle.

Mitkä on vaarallisia oireita? Oireita, joista kannattaa soittaa lääkäriaikaa, on turvotus+kuumuus+kipu. Se vaarallinen oire (veritulppa jalassa) on kuulemma aivan saakelin kipeä, silloin et arvuuttele, että onkohan tää nyt sitä vaiko ei. Kuumuuteen yhdistettynä jalan punaisuus (ei mikään tavallinen hikijumpan jälkeinen helotus, vaan ihan tosi punainen iso läikkä jalassa) ja kovan tuntuinen jalka on kaikki yhdessä sitä vaarallista. Jos jalassa on tulppa, se liuotetaan pois. Kuulemma harvoin se lähteekään keuhkoon nousemaan. Mutta aina kantsii mieluummin reagoida ennemmin kuin liian myöhään.

Mitä voi itse tehdä, jos on suonikohjuja tai alttius niille? Ensinnäkin liikunta on hyväksi! Itse huomasin, että pahimman väsymisen ja kivun hetkellä jalan taivuttelu nilkasta auttaa, eli se on sellainen pumppaava liike sinne suonistoon. Jos sulla on jo suonikohjut ja jos jalat on väsyneet ja kipuileekin joskus, niin itsehoidollisina toimenpiteinä on Kolme Koota. (Lääkärin ohje.)

1.K = kohotus (jalat ylös aina kun mahdollista!)

2.K = kompressio (eli tukisukka! Apteekeista voi ostaa.)

3.K = kylmä (kylmäpussi kipeälle jalalle ohuen kankaan läpi.)

Ja lääkäri suositteli kipugeeliä myös. Hän hiukan huvittuneen oloisesti totesi, että Hiruroid forte on ainakin mainonnalla lyönyt itsensä läpi, mutta muutkin tulehdukipugeelit käy! Minä kokeilin Hiruroidia ja se kyllä selvästi auttoi. Seuraavaksi hankin ne tukisukat (polvipituiset) ja vaikka kauhulla ajattelen kesähelteitä, niin onhan tässä jo sitä motivaatiotakin tehdä kaikkensa.

Blogin suuntauksia

 

Olen vähitellen miettinyt blogin aihepiirejä, sitä mitä suuntausta se edustaa, vai edustaako mitään kovin selkeästi. Heilun monen aiheen välillä ja jotenkin näitä aihealueita on tullut lisää viime vuosina. Teen pienen katsauksen lempiaiheisiini.

Keramiikka. Olen puhunut siitä viime syksystä lähtien monta kertaa, pääasiassa koska innostuin vihdoin menemään kertsukurssille. Puhun siis harrastuksesta. Jos harrastaisin aktiivisesti joogaa, puhuisin siitä, jos piirtämistä taikka ompelemista, puhuisin niistä. Harrastus on ihan hyvä höpinänaihe, koska se valottaa itsellekin päiväkirjamaisesti edistymistä ja luo jotain suuntaviivoja edistymiselle. Ehkä.

Kasvatuksesta ruukuissa, pihassa, kasvihuoneessa. Ensi kesänä uusi kasvihuone tulee olemaan varmaan isossa roolissa. Kasvien kasvatus on iso osa elämäni ilonaiheita. Kesäaikana istun myös usein portailla ja vain imen itseeni kaikkea ulkona tapahtuvaa. Tai suljen silmäni ja nautin auringon lämmöstä. Aamuisin kierrän pihan kaikki tärkeät kohdat läpi ja tarkkailen miten kasvit voivat. Mahdollisesti maailma on menettänyt minussa hyvinkin omistautuvan hortonomin?

Kotoilu. Rakastan kotia ja lapsuudenkotia, kotoilen niissä molemmissa. Kotoilen myös mökillä ja ajoittain autossa tai veneessä. Säädän ja suunnittelen, remppaan ja järjestelen. Teen hankintoja ja poistoja. Hengaan, nautin, laitan ruokaa, katson leffoja, luen. Näistä jokaisesta olen joskus kirjoittanut ja tulen kirjoittamaan jatkossakin.

Elämässä pitää olla myös luxusta. Että tavallisina arkipäivinä juodaan kahvi ja tee hopealusikalla, että parfyymiä suihkautetaan joka päivä, kaupungissa mennään kahvilaan ja silloin tällöin syömään pitkän kaavan kautta. Että kampaajalla voi käydä omaksi iloksi ja Spa on tarkoitettu nautittavaksi ihan kun siltä tuntuu. Hierojalla kuuluu jokaisen aikuisen käydä säännöllisesti! Hotelliin täytyy mennä joitakin kertoja vuodessa, ihan vaan koska se on elämästä nauttimista. Pieniä kotimaanmatkoja kannattaa harrastaa, laivalle pujahtaa aina kun voi, ulkomaille lähteä edes muutaman kerran elämässä. Luxus on sitä, jota ilman voi kyllä elää, mutta joka tekee elämästä niin hemmetin paljon mukavampaa! Näistä kirjoitan, koska haluan innostaa muitakin luxuksen pariin.

Keräily, kirppistely. Olen entinen kaiken keräilijä. Tavoitteena oli koti, jossa kaikki on vanhaa. Kaikenlaista on siis kertynyt. Enää en keräile umpimähkään. Olen antanut itselleni luvan ostaa kirjoja, elokuvia, viherkasveja, kukkaruukkuja, koruja. Kaiken muun suhteen koetan olla aisoissa ja tätä pureksin blogissa yhtenään. Kirppistely on ihanaa, mutta osaan nykyään nauttia pelkästä vanhojen esineiden katselustakin. Kaikkea ei tarvitse omistaa! Sen oppiminen on vienyt 30 vuotta. Nyt on tullut kodin inventoimisen ja parhaista kiinni pitämisen ja turhasta luopumisen aika. Tässä olen vielä matkalla ja siksi puhun aiheesta aika usein.

Arkkitehtuuri. Rakastan vanhoja taloja! Siis todella! Kiinnitän niihin varmaan paljon keskivertoa enemmän huomiota ja minuun sattuu aina kun näen jonkun purkutyömaan. Rakastan sitä miltä ne näyttävät, minkä historian ne kätkevät sisäänsä, mikä henki niiden liepeillä leijuu. Ihailen vanhoja taloja (ja myös hyvää uutta arkkitehtuuria) kaikkialla missä liikun. Sivelen niiden pintaa, kahvoja, kaiteita, listoja, kaakeleita hellyydellä. Joskus tuntuu, että välitän niistä paljon enemmän kuin ihmisistä (lukuunottamatta ihan lähipiiriäni). Niitä kuvaan ja niissä olen fiilistellyt blogieni alkuajoista (2010) lähtien.

Talous. Tämä on uusin asia, josta olen innostunut. Tämän vuoden alussa keksin ryhtyä katsomaan ja suunnittelemaan taloutta luupin kanssa. Tilikirjan täyttö, erilaisten rahanreikien ennakointi ja suunnittelu, kömmähdyksistä oppiminen. Erittäin innostava aihepiiri! Tähän kuuluu myös työmäärien suunnittelu ennalta. Talous-aiheen alla on myös pari muuta juttua, joista en ole vielä puhunut mitään, mutta joita hauduttelen ja joista kerron ehkä ensi vuoden alkuvaiheessa.

Terveys ja mielen hyvinvointi. Viime vuosina on sekä fyysinen että henkinen terveys ruvennut tuntumaan yhä ajankohtaisemmalta ja tärkeämmältä, ehkä koska olen saanut perisuomalaiset geenit, elänyt leppoisaa elämää ruoasta nauttien ja täyttänyt jo joku vuosi sitten 50 vuotta. Olen kiinnittänyt huomiota sekä fyysiseen että henkiseen puoleen aika paljon. Yksi kiinnostavimpia juttuja on ollut DNA-testin paljastamat ominaisuudet ja alttiudet. Monet niistä onkin jo hämmentävästi osuneet oikeaan. Kerron sairauksista, kolotuksista ja vaivoista ja niiden kanssa kamppailusta ja ratkaisujen etsimisestä. Suhteestani lääketieteeseen ja vaihtoehtoisiin hoitokeinoihin. Mutta puhun myös työuupumuksesta ja sen väistelystä tulevaisuudessa. Pohtien ja avoimin mielin.

Ulkoelämä, luonto. Ulkoelämä on hyvin tärkeää, mutta hassua kyllä hyvin paikkasidonnaista! Kotona viihdyn puutarhassa, mutta en kävelylenkeillä. Lapsuudenkodissa viihdyn puutarhan lisäksi kävelylenkeillä ympäri vuoden. Viikonloppuretkillä tykkään metsissä kävelyistä, soilla ja pitkospuilla kieppumisesta, järvenrantojen kiertelystä ja monenlaisista pienistä retkeilyistä. Helteellä veneestä uskaltaudun jopa uimaan, muussa tapauksessa uin vain avannossa. Yhä enemmän ihastelen luonnossa maisemien lisäksi kasveja ja eläimiä. Kuvaan niitä myös mielelläni. Luonto on tärkeä elementti, missä vain olenkin ja aika usein kuvaan ja puhun siitä blogissakin.

Kuvat Bo-lehdestä.

Autoelämää - mietteitä matkalla

 

Aamu alkoi Kauhanevalla kaikessa rauhassa. Nukuttiin pitempään kuin yleensä sunnuntaisin, eli ekan kerran kurkkasin kelloa 10.30. Nousin hiljaksiin ja näpyttelin tablettia, jolloin mieskin heräili ja avasi television, joka on mukavasti sängyn vieressä pöydällä aina silloin, kun emme ole ajossa. Ihan sattumoisin sieltä alkoi ”Van life”-pakuelämää dokkarisarja. Siis tosi mielenkiintoista! Kuinka pidänkään näistä rauhallisista aamuista asuntoautossa, kun telkustakin tulee mukavia ohjelmia. Liimauduimme katsomaan ohjelmaa alusta loppuun ja vielä sen päätteeksi googletin onko heidän kirjoja saatavilla. Olipa hyvinkin!

Meillä on ollut asuntovaunu, josta luovuimme jo ehkä 10 vuotta sitten. Pidimme sitä pääasiassa SF-Caravan-alueella, emmekä koskaan tehneet sillä retkiä. Se oli ikäänkuin mökki, mutta koska käyntimme siellä harvenivat ja harvenivat, päätimme lopulta luopua vaunusta. Vuosimaksu karavaanialueella pidettävästä paikasta on kuitenkin sen verran kallis, että tyhjän panttina vaunua ei kannata siellä pitää kovin monia vuosia. Päädyimme hankkimaan meille kätevämmän kulkupelin, eli asuntoauton. Vaunumme oli ollut aika iso ja nyt mietimme, että kätevän liikkumisen kannalta pieni asuntoauto olisi parempi. Nykyinen asuntoautomme onkin melkolailla pienimpiä malleja, joita on saatavilla. Tosi riittävä kahdelle, vaikka pitkällekin reissulle. Tällä autolla olemme reissanneet pieniä viikonloppumatkoja ja isompia Norjan reissuja.

Aluksi nukuimme vuosikausia ohjaamon päällä olevassa makuutilassa. Sen hyviä puolia oli, että sänky oli aina ikäänkuin valmiina, paitsi että tulihan sinne viskeltyä kaikenlaisia kamoja päiväksi säilöön kuitenkin. Sitten miehelle tuli selkävaivoja, minulle kaatumisen seurauksena molempiin polviin pitkäaikainen kipu ja se tikkaita myöten sänkyyn kapuaminen alkoi käydä hankalaksi. Hiljalleen aloin myös saada ahtaanpaikankammo-kohtauksia siinä pienessä tilassa. Miehen viimekeväisen sairastumisen myötä päätimme kokonaan siirtyä nukkumaan alakertaan. Sänky pitää koota ruokailuryhmän kohdalle joka ilta, mutta emme oikeastaan koe sitä niin hankalaksi. Kuvissa sama kohta sänkynä ja ruokapöytänä.

Vanha makuutila ohjaamon päällä on siis nyt jäänyt varastotilaksi. En koskaan enää halua siirtyä niin ahtaisiin nukkumatiloihin ja oikeastaan ihanne olisi erillinen makuusoppi, jossa sänky olisi puolikorkeudella, eli sängyn alle mahtuisi komeroita, mutta sänkyyn kiipeäminen vaatisi maks 2 porrasta. On kuitenkin aika vaikea löytää omiin mieltymyksiin sopivaa pientä asuntoautoa, joten tänä vanha rouva saa vielä palvella meitä jonkun aikaa. Kremppaa siinä on ja on vain oikeastaan ajan kysymys, koska ”rouva auto” jää eläkkeelle kokonaan.

”Van life”-sarja oli tosi innostava ja aloinkin heti pohtia miten itse mahtaisin toimia, mitä tekisin ja mitä autossa pitäisi olla, jotta siinä voi asua. Ensinnäkin on oivallista, jos asuisi autossa, että kesät viettäisi pohjoismaissa ja mahdollisimman pohjoisessa tietysti. Syksyllä voisi hilautua vähitellen etelämmäs ja ydintalvi olisi ihana viettää jossain vähän lämpöisemmässä maassa, Espanjassa, Italiassa tms. Tosin maailma on muuttunut ja turvallisuuttakin täytyy vähän ajatella. Autoihin on myytävänä sellaisia rautoja, jotka voi itse sisällä ollen ruuvata oveen ja estää oven murtamisen auki ulkoapäin. Meilläkin ne on joskus olleet käytössä, vaikka emme olekaan kokeneet mitään pelottavia yöpymisiä tähän mennessä. Etenkään Norjassa ja lapissa ei ole ollut yhtään edes epäluuloinen olo. Enemmänkin suurten kaupunkien parkkialueilla tai teidenvarsien levähdysalueilla on joskus vähän epämääräistä. Emme myöskään hakeudu karavaanialueille yöpymään monestakaan syystä. Ensinnäkin ne eivät useinkaan ole reitillämme, emme ole yhtään sosiaalisia, emmekä halua maksaa yöpymisistä ainakaan säännöllisesti.

Mitä sitten voisi tehdä, jos asuisi autossa? No ensinnäkin, ellei ole valmiiksi tosi hyvävarainen, niin etätöitä pitäisi voida tehdä. Itse kuvittelisin, että se olisi juuri kirjoittamista ja valokuvaamista. Minun varsinaisessa työssäni etäduuni on täysin poissuljettua muuten. Olisi kyllä todella ihanaa, jos voisi elää kirjoittamisella ja valokuvaamisella ja silti samalla olla ikäänkuin lomalla. Niin Van life-pariskuntakin teki ja kokivat sen miellyttäväksi. Ja etenkin, jos on kokenut loppuunpalamisen aiemmassa työssä, tuntuu tuollainen vaihtoehto loistavalta pelastukselta! 

Aloin myös miettiä sitä, mitä autossa olisi oltava, jotta minä siinä pystyisin asumaan. Ensinnäkin, auton ei tarvitse olla asuntoauto, vaan retkeilyauto, itse tehty paku ym sopisi vallan mainiosti myös. Mutta vuosien autoilukokemuksen jälkeen sanoisin, että neljä asiaa koen tärkeimmäksi. 

1) hyvä sänky! Sängyn on oltava tarpeeksi tilava, jotta ei tarvitse nukkua ihan supussa. Patjan on oltava tarpeeksi paksu, jotta lonkkia ei kolota koko ajan. Ergonomiatyyny on ehdoton varuste! Sängyn alla olisi hyvä voida säilöä tavaroita.

2) wc!! Siis ilman vessaa tämä leidi ei liikahda kotipihasta mihinkään. Suolisto-ongelmien vuoksi en voisi kuvitella matkaavani pelkkien huoltoasemien varassa, ei ei. Vessassa ei tarvitse olla suihkua, mutta se pytty on se juttu!

3) mikroaaltouuni! En pidä kaasukokkailusta, joten en edes muista koska automme kaasuliettä on tarvittu viimeksi. Siitä taitaa olla aika monta vuotta. Syömme tuorejuttuja, eineksiä (siihen mikro!) ja grillaamme pikkugrillillä joko sisällä avoimen ikkunan ääressä tai ulkona. Myös kaupan grillitiskin annokset käy meille hyvin.

4) televisio. Vaikka autossamme on aina luettavaa (esimerkiksi juuri nyt kassillinen Maaseudun tulevaisuuksia), niin haluan katsella televisiota ja dvd-elokuvia. Mikään läppärinäyttö ei siihen käy. Olen elokuvahifistelijä ja sillä mennään.

Tässä siis kaikkein tärkeimmät. Tämän jälkeen tulee tärkeyslistalla vastaan jääkaappi, hyvin kaappitilaa ja tiskipöytä. En oikeastaan edes nyt keksi muuta. Suihkua en ole kai koskaan käyttänyt autossamme, vaikka sellainen vessassa onkin. En vain koe sitä tarpeelliseksi. En muutenkaan kotioloissa ole mikään suihkussa ramppaaja, ja mökkioloissa, autossa ja veneessä pärjään yllättävän pitkät ajat ihan vaan kosteuspyyhkeillä.  Pelkkä ajatus ihoon liimautuvasta suihkuverhosta puistattaa! Eikä noissa autoissa ole tilaakaan kovin isoille vesitankeille, että eipä se suihkuttelu muutenkaan alvariinsa onnistuisi. Vaatteet ja astiat pitäisi tietysti olla hyvin vähiin mietittyjä ja niidenkin kanssa ollaan pärjätty hyvin kaikilla matkoilla. Vapauden tunne, asuinpaikan vaihdos ja luonnon läheisyys on niitä asioita, joita arvostan autoelämässä. Jos asuisin vaikka vuoden autossa, hankkisin sinne myös viherkasveja!

Laukkuja, osa 4

 Tämä laukku on  arviolta 1960-luvun tekonahkalaukku. Olen käyttänyt sitä niin paljon, että kahvat lopulta  hajosi ihan käsiin, heh. Leikkasin ne sitten kokonaan pois ja oli tarkoitus kai ommella uudet kahvat joskus. Laukun ehdottomasti paras puoli aikoinaan oli koko; se on isompi kuin kuvasta voisi arvata. Nyt kuitenkin katselin laukkua (kymmenien) vuosien tauon jälkeen uusin silmin ja hoksasin, että tämä kovettunut vanha tekonahka ei ole yhtään mun mieleen enää, koska oikeestihan se on vaan muovia ja sen (vanhentuneen muovin) tuntu on ällö. Mieluummin käytän niitä jäljellä olevia ehjiä laukkuja kuin tuunaan jotain, joka ei enää ole oikein mieleen. Eli tämä lähti poistoon.

Seitsemisessä viikonloppua

 

Eilen illalla kotiuduin lapsuuden maisemista. Pieni pyrähdys kotona ja taas eteenpäin! Mietimme, että mihin suuntaan lähtisimme ja lopulta sitten päädyimme Seitsemiseen Soljosten rannalle. Jäässähän nuo pikkulammet vielä on, mutta aurinko paistaa ja linnut kiekuu. Ihanaa, että on kevät!

Maalari maalasi… lankavetimiä!

Tällä viikolla osa päivistä menee lapsuudenkodissa lähinnä maalaamiseen. Maalaamme keittiön kaapistoja ja hommahan on taas heittäytynyt mielenkiintoiseksi. Alinna on vahva kirkas sininen, sitten on myös sitruunankeltainen, on valkoinen, on epämääräinen marjapuuronpunainen ja nyt niistä tulee siniharmaat.

Kiinnostavaa on se, että nuo vähän jo kuluneet ja kämäset kaapistot on oikeasti tosi hienot krominkiiltoisine lankavetimineen ja pikkuruisine käpysaranoineen. Tai minä sanon niitä käpysaranoiksi, koska ei sellaisia saa enää mistään ja ne on sormenpään kokoiset, neljän pikkuruisen päällekkäisen metallilevyn muodostamat. Tottakai jokainen edellinen maalari on maalannut ne päälle. Pahimmillaan saranan päällä oli siis puolen cm:n maalikerros, oikein möykkynä kuin hattu pisteenä iin päällä. Lankavetimien kohdalta oli myös huiskittu maalipensselin kanssa hyvin rennolla otteella.

Semmoisen nysvääjän kuin minä, silmään tämä kaikki oli kauheaa! Joten tartuimme siskoni kanssa vesivärisiveltimiin, töpsöttelimme ainakin kuusi kertaa maalinpoistoainetta jokaiseen saranaan ja lankavetimen juureen ja saimme kuin saimmekin vanhan kunnon krominkiillon takaisin! Voi kuinka kauniit ne nyt on! Todennäköisesti sitä ei kukaan edes huomaa, mutta minä voisin kyllä istua tuijottamassa niitä saranoita vaikka joka päivä koko tulevan kesän, jos täällä olisin. Näin sitä voi suht pienestä asiasta ihminen tulla hyvälle mielelle ja tuntea saaneensa aikaan jotain oikein mullistavaa!

Mietteitä marittamisesta

 

Minäkin ostin aikoinaan sen konmari-kirjan, josta kaikki sitten oikeastaan repes. Minusta kirja oli virkistävä, vaikka en ihan kaikkia sen oppeja allekirjoitakaan. Erilaisissa faceryhmissä maritus aiheutti eripuraa. Joiltakin lähti lapasesta. Poistettiin keittiön kaapistot, koska kuka kaappeja tarvii? Ne pari jälelle jäänyttä astiaa voi hyvin olla tiskikoneessa. Poistettiin kaappien ovia, sillä verho on paljon kivempi. Ikkunoista poistettiin verhot ja viimeistään tässä vaiheessa pöydiltä liinat, siis kuka hullu millään tekstiileillä mitään tekee? Poistettiin petivaatteet, koska ne ainoathan voi pestä työpäivän aikana ja kuivattaa saman tien kuivausrummussa. So kätevä! Poistettiin sängyt. Siis eiks patja muka riitä?! Luovuttiin vaatteista, sillä kuka tarvii enempää kuin yhet kengät ja yhen takin? Poistettiin lapseltakin vaatteet, koska meille ei kyllä tule oksutautia, ripulia, kihomatoja, täitä, luteita, torakoita, dinosauruksia…

Poistettiin poistamisen ilosta kaikki, mikä ei vähänkään säkenöinyt. Vai mitä ne teki; säteili? Vasarat, naulat, torksavaimet ja mitä näitä nyt on. Lähinnä meni niin, että naiset poisti ja miehet ihmetteli. Onneksi sääntöihin kuului, että muiden tavaroita ei saa poistaa. (Lapsihan ei ole muu, se on minuuden jatke; siltä tietty saa poistaa.) Joskus päähän tuli vääräoppisia ajatuksia siitä, että onko jatkuvasti likipitäen tyhjän pesukoneen hurruuttaminen edes ekologista? Kun eihän se tule täyteen, vaikka sinne tunkis koko talouden kaikki tekstiilit. Onko se?

Minä lähin aikoinaan lapsuudenkodista yhen laukun kanssa ja asuin sitten talossa, jossa oli valmiiksi vähän kalusteita. Hytisin pakkasöinä sängyssä kylpypyyhkeen alla, kun ei ollut paksumpaa peittoa. Laiton ruokaa yhellä kattilalla ja söin kaiken yhestä syvästä lautasesta. Vaihtovaatteita oli kai yks paita ja sukat ja alkkarit. Ei puhettakaan, että olis ollu jotain föönejä tai muita härpäkkeitä. En kyllä niitä aikoja kaipaa yhtään takaisin, mutta jotkut menee siihen vapaaehtosesti. En kyllä pääse kiinni oikeen. Ne ei varmaan oo koskaan kokeneet sitä vähyyden ihanuutta. Kyllä minäkin röykkiöistä haluun eroon, mutta rajansa saakeli kaikella.

Emmä tiiä, jotenkin tää on menny niin toisiin sfääreihin. Niinä köyhimpinä vuosina ei ollu autoo, ei polkupyörää, ei telkkarii, ei radioo, ei puhelinta, ei tiskikonetta, ei mikroo, ei pesukonetta, ei imuria, ei lehtitilauksia, ei tietenkää nettiä, ei levysoitinta, ei silitysrautaa, ei mankelia, ei vatkainta, ei shamppanjavispilän vispilää… ei mitään muita laitteita kuin perushella ja jääkaappi. Jos tuli sähkökatko, niin ei paljo heilauttanu, kuhan piti vaan jääkaapinoven kiinni. Nytte kun miettii köyhien tavarapaljoutta, niin ohan sitä. Että sillain ollaan ihan eri sfääreissä. Ja on minuun juurtunu se sodanaikainen ajatusmalli, että hätävaraa pitää olla. Se nyt oli tietysti kirosana kaiken marituksen keskellä, mutta nyt kun maailma on mutkistunu, eikä kukaan osaa varmaks sanoo mitä on meneillään vaikka kahen vuoden kuluttua, niin on se jonkinlainen hätävara ihan hyvä olla olemassa. Se on ekologista, se on järkevää, siitä voi riippua henki.

Mulla on jotenkin kummasti semmonen fiilis, että joku mummo kolkytluvulta tässä huutelee sinne avaruusaikaan, eikä varmaan paljon väärä fiilis olekaan. Mutta ihan sama. Oletteko muuten tehneet koskaan persoonallisuustestiä? Se löytyy täältä. Oon tehny sen vuosien varrella ainakin kymmenen kertaa ja lähes joka kerta oon ollu ”arkkitehti”. Eilen viimeksi. Kerran tai pari olin joku sitä lähellä oleva muu INT-persoonallisuus. Väestöstä noin 2% on arkkitehteja, ja naisia vain 0,8%.  Arkkitehdeilla on ”uskomaton logiikka”. Että oliko tekstissä tuossa yllä joku ristiriita? Ei, ei ollut. Näin mää sen nään. Vähän omintakeisesti, vähän vanhanaikasesti ja hitto, pitäähän sitä nyt joku raja kaikella olla!

Kuvat Bo-lehdestä. Lehti ei liity maritukseen, mutta kuvat on vähäeleisen kauniita.

Keramiikkakurssin yhteenveto

 

Keramiikkakurssi on päättynyt ja olen toisaalta haikeana ja toisaalta tuntuu, että ihan hyvä, että loppui. Haluan toki jatkaa keramiikantekoa jatkossakin, mutta teenkö sen täällä vai muualla, se on vielä auki. Minulle sopisi aikaisemmin päivällä käytävä kurssi, enkä siksi ollut juuri koskaan ihan loppuun saakka tunneilla. Ja muutenkin; kolme tuntia on aika pitkä aika myöhään illalla.

Vaan uskomattoman paljon sain tehtyä töitä syys- ja kevätkaudella yhteensä! Laskin, että niitä oli yli 50. Tosin, minähän keskityin aika helppoihin tasomaisiin töihin, enkä esim dreijannut kertaakaan. Jotenkin vaan oli sellainen olo, että haluan tehdä yhtä lajia kylliksi, ennen kuin siirryn seuraavaan. Olin tosi innoissani tilaamistani lasitteista, joskin ne aiheuttivat myös pettymyksiä käyttäytymällä ihan omavaltaisesti (mutta se on kuulemma lasitteen tapaista) Olin myös haltioissani tekstikeramiikasta, johon ujutin hyvin henkilökohtaisia ja merkityksellisiä asioita.

Jäi myös tunne, että paljon on vielä tekemättä! Haluaisin tehdä enemmän tekstikeramiikkaa, astioita, figuureja, koruja, käyttökeramiikkaa jne jne. Etenkin japanilainen keramiikka kiehtoo tosi paljon! Sitä täytyy päästä tekemään vielä jatkossa. Sen hallittu kömpelyys ja tyylikäs epäsymmetrisyys, värien luonnollisuus ja lasitteiden villeys lumosi minut täysin. Myöskin rakukeramiikka kiinnostaa. Kokonainen maailma on vielä edessä siis!