Kuinka saada sitoutunut työntekijä?

 

Mikä aamujen aamu! Ensinnäkin luin Himoshoppaajaa yhteen saakka yöllä. Sitten oli kuuma ja aivot oli ylikierroksilla, ihan ku olisin kiskonu pari tölkkiä energiajuomaa, mitä en todellakaan ollut! Päässä kiersi ajatuksia ja olin ihan tikkana valveilla. Mietin mm vanhaa työpaikkaani ja kävin läpi sitä kaikkea pahuksen huttua, jota sielä oli tullut vuosien mittaan vastaan. Siitä on vielä pakko kirjoittaa, jotta saan oksennettua kaiken pahan olon pois. Vaikka uusi alku onkin jo pitkällä, se vanha kaikertaa yhä jossain sisuksissa. Sitä pitää käsitellä niin kauan, kuin siltä tuntuu, kunnes siitä tulee mukavien muistojen huvipuisto. En tiedä tapahtuuko niin ikinä?

Valvoin ainakin kolmeen. Taas tapahtui se, että just kun olin pohtinut, että uni ei varmaan tule ennen aamua, aloin vajota jonnekin. Kello soi puoli seitsemän ja tuntuu ihan hemmetin sekavalta. Tänään pitäis sitä paitsi olla jotenkin tikkana, kun työkkärin tyyppi soittaa aamupäivällä. Tehdään työnhakusuunnitelmaa. Voi siisus sentään senkin kanssa. Tekis mieli sanoo, että mulla on ihan selvät sävelet! Nostan osa-aikaisen tuntejani voimavarojen mukaan.

Oon silti tosi onnellinen, ettei tarvii kangeta itteensä entiseen työpaikkaan. Viettää 3-4 tuntia matkalla töihin ja kotiin. Niin väsyneenä, että päähän sattuu. Semmosta se oli aika usein. Tosi terveellistä! Nykyään sentään enimmäkseen nukun kuitenkin pitkiä öitä. Oon myös hitsin onnellinen, ettei tarvii kuormittua isossa työporukassa ja taukoomattomassa höpinässä ja hälinässä. Nykyisessä työssäni en ole edes vielä nähnyt pomoani. Saati että olisi työkaverit yhtä aikaa paikalla. Just ihan mielettömän sopivaa mulle!

Entisessä työssä aikamoista ketutusta aiheutti ”kahden kerroksen väkeä”-kulttuuri. Se miten olin alkuun vuosia aivan täydellinen nobody, jota ei tarvinnut edes moikata käytävällä vastaan tullessa. Se miten ne vanhat tantat notkui kahvihuoneessa tunteja, kun samalla tarkkailtiin minuutilleen harjoittelijan taukojen pituutta. Se miten kaikki edut valui ihan aina sille vakiporukalle ja mun kaltaiset projektityöntekijät sai tyytyä minimaalisimpiin mahdollisiin asioihin. (Vielä 20 vuoden projektikeikkojen jälkeenkin!) Siis työaika mulla oli tietysti aina se maksimaalisin! Mutta lomat ja palkka ja kaikki muutkin edut minimaaliset. Nykyisessä työssä mua halataan joka ikinen työpäivä ja sanotaan, että sä oot niin ihana, sä oot kuin sisko! Siis miettikää! Mikä kontrasti.

Tottakai aluksi rakastin työtäni entisessäkin paikassa! Olin niin innoissani, että lähdin ruokatauoltakin etuajassa töiden pariin, vaikka muut jäi vielä lepuuttaan itteensä. Nyt näen sen pöljänä käytöksenä, mutta sillon halusin vain tehdä sitä ihanaa duunia niin paljon kuin suinkin mahdollista. Miettikää minkä voimavaran ja sitoutuneen työntekijän se paikka olisi kaltaisestani tekijästä saanut vähän arvostavammalla käytöksellä! Jos mua joku ottaa päähän, niin aivan erityisesti epäoikeudenmukaisuus ja ilkeys ja huono kohtelu. Ihan aina, ihan kaikessa. Siksi mä räkytän tästä asiasta yhä uudelleen, jotta saan mieleni joskus tyyntymään. Ja haluan myös tsempata niitä, joita hyväksikäytetään työtehtävissä ilman arvostusta, että lähde kun vielä olet henkisesti voimissasi! Lähde ja juokse! Äläkä mene takaisin. 

Vanhassa paikassa ne ei koskaan tajunneet miksi porukkaa häipyy. Ne ei ehkä koskaan tule tajuamaan, että Suomen oloissa piirit on aika pienet alalla kuin alalla ja sana kiirii. Että nykynuoret ei suostu kaikkeen ja nostan heille hitosti hattua sen vuoksi! Koska kaikkeen ei pidäkään suostua ja on ihan törkeetä, että sellaista alatyylin kohtelua ylipäätään missään enää on. Mutta sitä on ja sama sekoilu jatkuu, jos sitä ei kukaan vihellä poikki. Ja jos luit tämän ajatuksella ja mietit omalle kohdallesi, hoksaat viimeistään miten se hyvä työntekijä lipuu käsistä kuin saippua tai miten saat sen pysymään ja olemaan parasta ikinä kohtaamaasi resurssia. Oli kyse sitten kutsumustyöstä tai bisneksestä (tai molemmista samalla kertaa!) ”Fiksut pärjää aina” niin ku isäni tapasi sanoa!