Näissä merkeissä järvellä

 

Kesäkirja, mansikat, Laitilan Limone-sooda, shangria, pilkotut kasvikset aamupalana, tuuli, veden liplatus, lokkeja, Suomenlippu, 80-luvun klassikkohittejä…

Aurinko herättää aamulla ja mietin ties monettako kertaa, että pitäis innostua tekemään verhot veneeseen. Kun herään, kömmin kannelle istumaan ja nyhdän hiuksiani järveen. Naurattaa ajatus, että joku katsoo ’kenen peruukki tuolla kelluu’ tai ’mikä vesiruumis täällä lahoo’. Eilinen jäykkäkouristusrokotus aristaa kättä ja sytopipo aristaa päänahkaa. Mutta just tällä hetkellä kaikki on kuitenkin suht hyvin ja nautin juhannuksesta! En ajattele ensi viikkoa, yritän olla mindfulnessin mukaisesti ihan vaan hetkessä.

Keskikesää

 

Viime juhannuksena oltiin myös järvellä, mutta se oli hirvein juhannus ikinä! Ite tiesin, että mulla on jotain pielessä ja olin huolesta pinkeenä ja sitten mun sisko joutu sairaalaan ja oli elämän ja kuoleman rajoilla jonkin aikaa. Olin koko juhannuksen huolissani ja peloissani, enkä pystynyt keskittymään mihinkään. (Juhannuksen jälkeisenä keskiviikkona sainkin sitten syöpädiagnoosin.) No loppujen lopuks me molemmat selvittiin ja nyt oli aivan erilainen juhannus; nautin kaikesta olemisesta, vaikka lämpötila olikin historiallisen surkea koko juhannusaaton. Alkupäivän mittari näytti 14 astetta, iltapäivällä jonkin aikaa sentään 17, mutta sitten illalla vain 12 ja kova tuuli oli lämpötilan kaverina koko ajan. Veneaamupalat on mun lemppareita ja veneessä lukeminen on toinen ihana juttu. Välillä ollaan ankkurissa, välillä liikutaan verkkaisesti eteenpäin. Hyttyset on ainoa iki-inhokki, joita ei silti ihme kyllä viime yönä ollut ainoatakaan!

En oo koskaan ollu mikään bilettäjä

 

En todellakaan! Sanoin miehelleni tänään, että niin se vaan ikä muuttaa ihmistä; nyt sitä on ihanaa kun ei tarvii juhannuksena tavata yhtäkään ihmistä, eikä keikkua missään bileissä. Ja joo, samaan syssyyn totesin, että enpä mä nyt ikinä tosin oo viihtyny juurikaan bileissä. (Oon se syrjästäkatsoja, joka tilaisuuden tullen hiippailee vaikka notskille viettämään hiljaisuutta.)

Ollaan me kyllä aikoinaan vietetty ainakin 10 juhannusta moottoripyöräkekkereilläkin. Nyt on aina joko liian kuuma tai liian kylmä ajeluun nahkavaatteissa tai niissä motskari-toppavaatteissa. Sitä paitsi selkä väsyy ajaessa, eikä teltassa ole enää mukava nukkua, etenkään kun ympärillä jengi ördää läpi yön. Mukavuudenhalu on jotain potenssiin 10, verrattuna entisaikoihin. Mä haluun oman ergonomiatyynyn ja moottorisänkykin on ihana.

Eikä haittaa yhtään. Parhautta on leppoisuus, hyvä ruoka ja juoma ja maaseutu. Otin tänään jo tavoistani poiketen yhdet päikkärit. Lueskelin et-lehdestä juttua Ben Furmanista ja sitte alkoi vaan ihan armottomasti nukuttaa. Vene keikkui kuin kehto ja ilma oli leppoisa. Kuorsasin kuulemma tunnin pari. Kaiken lisäksi me kellutaan ankkurissa ihan mökkirannan edustalla. (Mökkikin jossain vaiheessa houkuttaa, vaikka siellä onkin hyttyshelvetti.)

Viettäkäähän oman näköstänne juhannusta siellä!

Luonnon helmassa

Kuvista poiketen kellun järvellä juuri parast’aikaa, mutta kylläkin tuolla samalla järvellä, joka tuolla voikukkien takana pilkottaa. Sade on väistynyt ja aurinko värjää taivasta jälleen kerran oranssilla (milläs muulla), laineet liplattavat ja linnutkin täällä innokkaasti liitelevät.

Juhannus tuli ryminällä kuin joku hemmetin pikajuoksija, enkä yhtään ole päivittänyt itseäni siihen tilaan, että NYT on vuoden valoisin aika ja tästä se sitten alkaa taas joulun odotus. Missä villasukat ja teekuppi…

Saa nyt nähdä haluanko huomenna loiskahtaa järveen vai tyydynkö vain vilkuilemaan vettä epäluuloisesti. Nykyään mulle pitää yleensäkin olla ihan matala uimavesi, koska olen saanut päähäni, että tasan varmasti hukun, jos vettä on yli nenän. Voihan sitä äkisti tulla suonenveto taikka tappajahauki.

Ahdistaa muuten ajatellakin sitä sukellusvenettä. Mä en olis IKINÄ menny siihen tuubiin, en ikinä. Toivon, että joku oli älynny ottaa käsilaukkuun syanidikapselit kaikille, jotta niiden ei tarvinnu tajuta kuoleman olevan tulossa, vaan saivat ennen totaalista paniikkia ikuisen rauhan.

 

Juhannuksenvietto alkaa!

En ole edes vielä tajunut, että on kesäkuu, ja silti yhtäkkiä pitäisi juhlia juhannusta! Vuosi vuodelta olen hitaampi tajuamaan ajan kulkua. Vuosi vuodelta olen hämmentyneempi erilaisista virstanpylväistä; uusi vuosi, syntymäpäivä, juhannus, joulu… ehkä se tapahtuu kaikille keski-ikäisille?

Tämänkin juhannuksen päätimme viettää järvellä. Etenkin kun alkukesä oli yllättävän kolea ja nyt on luvattu oikein superhelteitä ainakin koko tulevaksi viikoksi. Järven vesi on tosin vasta lähenemässä 18:aa astetta. Olen silti pakannut uimakamppeita mukaan oikein perin pohjin.

Olen myös pakannut paljon hellevaatteita, pari kirjaa, lehtiä ja tietysti tuikitärkeää kosmetiikkaa; parfyymiä, huulipunaa, aurinkovoidetta, aftersun-voidetta, monoiöljyä… ja paljon raikkaita hedelmiä ja vihanneksia!

Juhannuksena muistelen aina niitä äitin kanssa tehtyjä pieniä lenkkejä, kun menimme hakemaan autiotalon puutarhasta syreenin oksia ja lubiineja. Ja sitä, kun tein itsekseni juhannusyönä pyörälenkkejä maalaiskyliin lakeuksien laidoille. Juhannus on maaginen aika, jota jo muinaiset esi-isämme ovat pitäneet suurena juhlana. Juhannus on aikaa, kun aurinko ei laske ollenkaan ja elämä tuntuu ihanalta! Hyvää Juhannusta lukijani!!

Juhannus maalla

Lapsena vietin kaikki juhannukset kotona grillaillen vanhempieni ja lukuisten sukulaisten ja vieraiden kanssa. Itse asiassa en koskaan ole ollut mikään bileihminen. Minä olen se joka jo juhliin lähtiessä kärtän mieheltä, että 'eihän olla sitten kauaa?!' - varmuuden vuoksi. Teininä vietin siis ihan samanlaisia juhannuksia kotona grillaillen, mutta sillä erolla, että introvertti sieluni vaati myös yksinoloa. Silloin lähdin aina kekkereitten päätteeksi valoisana juhannusyönä pyöräilemään pitkin maalaismaisemaa. Vanhat kylätiet ja lakeus juhannusyönä; ei ole mitään upeampaa! Merikin on hieno ja järvi, mutta minun sieluni asuu siellä lakeudella.

Maaseutu ylipäätään hivelee sielua ihan eri tavalla kuin kaupunki. Jos saisin valita asuinpaikan kaikista maailman kaupungeista, niin mieluiten asuisin varmaan Saksan Rothenburg ob der Tauberissa, tai jossain ihan vastaavassa keskiaikakaupungissa. Siellä taloilla on isot takapihat ja maaseutukin on ihan siinä kaupunginmuurin toisella puolella. Ja kauneutta ja kaikkea vanhaa on ympärillä niin, että sieluun sattuu.

Entäpä Suomessa? Pidin joskus Tampereesta, mutta se kaupunki on muuttunut aika tavalla neljännesvuosisadassa ja jonkinlainen taika on haihtunut. Minun kaikki lempipaikkanikin on myllätty. Ehkä valitsisin Porvoon tai Loviisan, niiden ällistyttävien vanhojen talojen vuoksi! Tosin niissäkin turistivyöry mahtaa ottaa päähän. Toden totta, minä en ole oikein kaupunki-ihminen. Kaupungeissa on toki kiva käydä, viettää vaikka muutama päivä, käydä ravintoloissa, kahviloissa, puistoissa, kirkoissa, kiinnostavissa liikkeissä, taidenäyttelyissä ja museoissa. Mutta ei semmoista jaksaisi joka päivä tehdä koko loppuelämän ajan!

Juhannus linkittyy minun mielikuvissani aina maaseutuun. Lapsena katselin juhannuksena tietysti Suomi-Filmin, joka muuten melko usein oli "Ihmiset suviyössä", jossa Martti Katajisto tekee upean roolityön! Kävin aamupäivisin äitin kanssa keräämässä kukkia niityltä tai tyhjältä tontilta, johon oli jäänyt kasvamaan syreenejä. Isä lähti pyöräilemään samaa lenkkiä, jota itse sitten myöhemmin ajelin. Juhannuksessa on jotenkin samanlaista odotuksen jännittävää tunnelmaa, niin kuin joulussa. Jotakin taianomaista. 

Tein tietysti myös ystäväni kanssa juhannustaikoja. Joskus varhaisteininä halusimme palavasti tietää tulevat miehemme ja keräsimme niityllä aivan tietynlaisen (pitiköhän siinä olla yhdeksää eri kukkaa...) kukkakimpun, jonka sidoimme villalangalla ja asetimme yöksi tyynyn alle. Emme kuitenkaan - luojan kiitos - kieriskelleet alasti pellolla! Muistan vieläkin sen pojan ulkonäön, joka unessa näyttäytyi. Hän oli vanhasta ajasta, pukeutuneena niinkuin joskus 1930-luvulla  maaseudun miehet pukeutuivat. Hän katsoi minua etäältä ja taisi nostaa lippalakkiaan tervehdykseen. Mikko Kouki Akselissa ja Elinassa 90-luvulla näytti vähän samalta. Enpä usko että SE on kuitenkaan Mikko...

Tänä juhannuksena ihailen maaseutua järveltä päin. Itse asiassa nämäkin talot on käyty kuvaamassa veneretkellä. Tumpsahdimme kerran pienen kylän laituriin, otin kameran ja aloin kuvata. Tällaisissa kylissä on niin paljon kuvattavaa!

 

Hyvää Juhannusta!

Nyt se on!

Kesän paras ja odotetuin ajankohta.

Itse asiassa juuri tänään, se oikea juhannus, eli Johanneksen nimipäivä!