Ei enää jouluta yhtään

 

Joulua pitäisi kerätä pois. Mietin, että löydänkö edes kaikkia koristeita, sillä enemmän ku kerran on käyny niin, että monen kuukauden päästä silmiin osuu joku yksittäinen koriste jossain. Vaikka ei se haittaa, en saa sanktioita unohduksista. Ei vain kauheasti huvittaisi ryhtyä siihen puuhaan. Toisaalta haluisin jo kevään enemmän esille, jouluverhot pois, kevätliinat pöydille ja kukkia maljakoihin.

Sähkön hinta on nyt niin järjetön, ainakin meillä pörssisähköttelijöillä, että pyykit on pesemättä monelta viikolta ja tiskipöytäkin hukkuu astioihin, kun kone on ladattu jo ajat sitte täyteen. Pitäis ehkä tiskata käsin. Saunaan ei voi kuvitellakaan menevänsä ja uuniruokia tehdään harvakseen; ehkä pari kertaa kuussa. 

Takkatulia poltetaan paljon ja takka me ollaanki valjastettu kypsennyspaikaksi. Käärin paistin leivinpaperiin, pistän kinkkumittarin kylkeen ja koko komeus uunivuokaan. Päälle ehkä palanen folioo katoksi. Vuoka jalallisen ritilän päälle hiillustalle ja annetaan olla paistin koosta riippuen vaikka yön ylitte. (Pitää muistaa sulkee pellit, mutta ei liian aikasin, ettei tuu häkää!) Kyllä tulee mehevää lihaa ja just niin kypsää ku haluaa. Aika usein me paistetaan lihasta nyhtökypsää. 

Pengoin äsken vähän pakastinta ja onhan sielä vuosikertaruokaa… voi jestas! Yks päivä löysin kananreisipaketin vuodelta 2011 (maistui vähän kuivalta - mitä ihmettä!) ja nyt otin sulamaan härän ulkofilettä vuodelta 2014. Sen vanhempaa ei taida olla enää. Oon aika huono pitämään pakastinruokia kierrossa näköjään, mutta nyt kyllä pitää syödä kaikki vanhat lihat pois! Hirvipaisteja vuodelta 2018 on vielä muutama. Eihän ne ole vielä kymmenvuotiaitakaan! Nam nam vaan.

Onko niitä muutoksia ruokailuun tullut?

 

Siitä on nyt reilu kuukausi, kun järkytyin suolankäytöstäni. Sen jälkeen oon jättäny hapankorput kauppaan ja ostanu pelkästään ruisleipää (ohut herkku), joka ei ole mikään suolaton, mutta pienikin muutos on muutos. Oon myös lopettanut sen voimakassuolaisen oivariinin ostamisen - nyt kaapissa on normaalisuolainen versio. En myöskään ole ostanut metukkaa tai mätitahnaa. Pari kertaa on chipsitkin jääneet ostamatta (ostan niitä muutenkin suht harvoin), eli en ole siis ostanut niitä nyt kertaakaan. Salmiakkia en syö enää niin paljon, enkä etenkään niin suolaista salmiakkia. En mä nyt näitä siis kokonaan ole pois jättäny, mutta kiinnitän huomioo asiaan, enkä vedä suolaa koko ajan. Että tässä asiassa muutoksia on kyllä tullu! 

Joskus muuten luin, miten joku ravitsemusneuvoja sanoi, että ei se sushi ole terveellinen lounas, kun siitä soijasta saa niin paljon suolaa. No hei haloo!! Ensinnäkin soijakastikkeita on ihan pirun paljon erilaisia (ainakin Tampereen etnisissä liikkeissä) saatavilla ja toisekseen, ei kai niitä sushipaloja siellä soijassa tarvii ees uittaa?? Mä syön monesti jossain lounaspaikassa sushia niin, että en ota ollenkaan soijaa, kun mun mielestä se ruoka maistuu muutenkin tosi hyvältä.

Kuvassa on mun yhtä lemppariruokaa ja -juomaa; gyozaa ja tuorepuristettua appelsiinimehua! Ja sitä soijaakin, koska gyoza vaatii soijaa kyllä. En ole vielä varannu aikaa mihinkään ravitsemusneuvojalle, mutta se on edelleen harkinnassa. Olis kiva pitää ruokapäiväkirjaa ja kerran pidinkin sellasta netissä - kunnes se muuttui maksulliseksi. Siitä näki paljonko mitäkin positiivista asiaa tuli tunkeneeksi napaansa päivän mittaan, että vaikka kuinka paljon siitä oli kuituja ja sen semmoista. Mutta en mä nyt siitä hommasta maksamaan menis. Jonkin aikaa yritin ettiä vastaavaa systeemiä netistä, mutten oikein onnistunut. Kun en mä nyt helvetti vieköön englanniksi niitä nisukänttyjäni halua miettiä! Ja muutenkin; se pitää olla helppo ja siitä pitää voida nähdä erilaisia taulukoita ja sen, että mihin suuntaan sitä ollaan menossa, että onko vahingossa syöty pelkkiä vadelmaveneitä viimeset kolme kuukautta.

Se mikä edelleen on haaste, on sokeri. Oon niin ylpeä itsestäni, että pääsin eroon energiajuomista toukokuussa. Mutta nyt oon uponnu limsoihin. Onneksi ne voi korvata helpommin vichyllä ja sen sitten vähitellen vedellä. Ja karkkiakin syön nyt suht paljon. On se kumma miten aina pitää olla joku ihmeen ruokaongelma. Kohta tulee joulu ja suklaa on erottamaton juttu joulusta! Joten nyt ei voi ruveta mihinkään karkkilakkoon. Enkä sitä paitsi usko lakkoihin. Jos kiristää hermojaan (etenkin maku-) liikaa kieltämällä iteltään kaiken kivan, niin sitten sitä vasta singahtaakin syvään päätyyn ja kaikki romuttuu holtittomaan ahmimiseen varmemmin ku Berliinin muuri.

En mä mihinkään ankeaan kaikettomaan ruokavalioon kyllä pyrikään, hyi. Vaikka just sillai voisin kyllä kuvitella tekeväni, koska mulla on tapana mennä aina johonkin pirun syvään päätyyn. Muistan kun kerran (tämä oli joskus 90-luvulla) päätin, että jätän vähittäin suolan kokonaan pois, sokerin kokonaan pois ja rasvan kokonaan pois ja elän ultraterveellisesti. No onneksi jotain tuli väliin, enkä toteuttanut tätä kalmankylmää suunnitelmaa! Tolla reseptillä olis meinaan näivettyny ja kuollu ennen pitkää, tajuamatta sitä edes itse. Aivot tarvii rasvaa, elimistö tarvii suolaa ja sokerikin on hyvä kohtuullisesti.

Viikonlopun hektisyyttä ja lepoakin

Viikonloppu oli odotettu lepotauko työpäivistä. Minähän siis istun arkisin miehen mukana hänen työpaikallaan ja auttelen pienissä asioissa, joita hän ei pysty tekemään. Meidän yhteistyö on sujunut hyvin ja olen tehnyt viikon aikana monia sellaisiakin juttuja, joita en ikinä ennen ole tehnyt, mm tankannut auton! (Kortittomana mulla ei ole hajuakaan tämmöisistä jutuista.) Niinä hetkinä, kun mun apua ei tarvita töissä, uppoudun tuttuun tapaan 1700-luvulle ja haaveilen millaista se elämä oli esivanhemmilla.

Lauantaina kävimme TAYSissa, jossa mies pääsi vihdoin ’pikaisesti’ (kolme viikkoa podettuaan) magneettikuvaan. Ehkä joku asia lähtee rullaamaan nyt, ainakin toivon niin! Vaikka jotenkin tässä on sama fiilis kuin mulla syöpäjuttujeni kanssa, että ihan ite pitää selvittää monia asioita ja jos ei älyä niin tehdä, niin jälestäpäin sit mahtaa käydä selville, että ai tommonenkin juttu olis ollu olemassa, jos joku vaan ois kertonu. (Hiukan turhauttavaa kyllä!)

TAYSiin pitää myös itse soittaa, että onko miehelle varattu aika vai soittaako lääkäri; magneettihoitaja ei tiennyt mikä on systeemi tässä tapauksessa. Ja mikä parasta, tänään työpäivän jälkeen mennään sellaselle hierojalle, joka on erikoistunut osteopatiaan ja osaa akupunktiot sun muut jutut. Jospa mies sit vihdoin sais ees pientä helpotusta kipuihin ja pystyis liikkumaan paremmin.

Minä puolestani sain työkkäristä elintapaohjaajan numeron, joka osaa kertoa pääsenkö johonkin liikuntaohjaukseen taikka ravitsemusterpeutille taikka johonkin. Olisin ite ainakin hyvin kiinnostunut kaikesta tuommoisesta avusta! Ja oishan se työttömän terveystarkastuskin hyvä juttu. Nämä on siis erillisiä juttuja siitä Pirsyn kuntosalista ja henkilökohtaisesta ohjauksesta siellä. En vaan ole yhtään päässyt sinne salille sen ekan kerran jälkeen, enkä myöskään vesijumppaan, mutta vielä senkin aika tulee!

Puutarhassa sain muutaman pienen jutun tehtyä viikonloppuna. Vähin erin etenen tässä kohti talvea ja toivon ettei taivaalta humpsahda puoli metriä lunta ainakaan vielä kuukauteen. Vesisadekin sais olla vähäisempää! 

Oon muuten ekaa kertaa ikinä näin aikaisin valmistautunut jo jouluruokien tekoon! Ostin loppuviikosta lanttu- ja porkkanalaatikon ainekset. Viikonloppuna energiat meni kuitenkin perunagratiinin tekoon, joten ekat joululoodat valmistuu varmaan vasta tässä tulevalla viikolla. Seuraavaksi teen ehkä imellettyä perunalaatikkoa ja bataattilaatikkoa. Jälkimmäinen feta-pistaasi -kuorrutteella tällä kertaa. Haaveilen myös punajuuri-sinihomejuustolaatikosta, kurpitsalaatikosta, palsternakkalaatikosta, ja kasvislaatikosta. En ole tehnyt kolmea viimeksimainittua koskaan ennen, eikä ne ole niin kovin jouluisia, etteikö niitä voisi pakastimesta syödä muulloinkin. Siksi ei haittaa, että teen tolkuttoman määrän laatikoita!

 

Hirveen turhauttavaa!

 

Nyt oon ihmetellyt terveellistä ruokavaliota netin monilta sivustoilta ja ahdistunut ja ärtynyt ihan sikana. Ensinnäkin en ole näköjään osannut syödä lainkaan terveellisesti! Jopa tonnikala vedessä (jota luulin todellakin terveelliseksi, koska se on kalaa ja etenkin vähärasvaista kalaa) on epäterveellistä, koska siinä on paljon suolaa (1g/100g). Että mitä hittoa?! Käytännössä näyttää siltä, että koko mun elämä menee uusiksi, jos alan poistaa ruokavaliostani vaarallista suolaa, sokeria ja rasvaa. Paskat miten tylsä juttu! Samalla ihmettelen, että kas kun en ole saanu aivoinfarktia jo 20 vuotta sitten. Potkin itteeni nilkkaan kaikista epäterveellisistä valinnoistani ja samalla inhoan kaikkea ultraterveellistä. Kuinkahan tästä oikein selvitään eteenpäin? 

Tykkään hirveesti esim savukalasta, harmaasuolatusta joulukinkusta, metukasta, oliiveista, suolakurkuista,  sinihomejuustosta, juustoista ylipäätään, leikkeleistä ylipäätään, hapankorpuista (joka onkin järkytys, sillä ne vasta suolaisia on!! 1,4g/100g!), pekonista, pizzoista, wingseistä, suolaisista piirakoista… ihan hirveen turhauttavaa, että kaikki pitää nyt miettiä uusiksi! Varsinkaan nyt sytoaikana, mutta muutenkaan en ole kauhean reipas tekemään ruokaa nykyään, vaikka mulla niitä keittokirjoja onkin sadoittain. Ainut keino välttää suolaa, on tehdä ruoka alusta asti.

Ainut lohtu on se, että tykkään myös raikkaista asioista, kuten salaateista, vihannesten dippailusta, smoothieista. Niihin on pakko nojautua nyt enemmän. Ja tykkään mä tehdä sosekeittoja ja kropsua, silloin kun innostun vähän ite tekemään ruokaa.

Mutta miettikää nyt, kun mun suosikki on esim hapankorppu (suolaa 1,4g/100g), jonka päälle levitän voimakassuolaista oivariinia (2,1g/100g), ja siihen mieluiten jotain kermajuustoa (n.1,3g/100g) ja päälle tursotan paksun kerroksen mätitahnaa (6,3g/100g)… eli sillä tavalla mun elämä pitää katsoa ihan uusiksi ja kun mä en ole sellainen kerrasta uusiksi-tyyppi, niin tämä tuntuu samalta kuin katselisin kauheaa kaaosta ja miettisin voimattomana, että mistä aloittaa. Suolan saantisuositushan on alle 5g/vrk ja kun suuri osa suolasta on piilosuolana kaikessa (leivissä, kastikkeissa, hemmetti ihan joka paikassa!) niin onhan se vaikeaa, suorastaan kuin taistelisi jotain salaliittoa vastaan! Suomessa miehet käyttää kuitenkin suolaa keskimäärin 9,5g/vrk ja naiset 6,9g/vrk. (Suolan vähimmäissaantisuositus on 1,5g/vrk.) Nämä tuntuu pieniltä luvuilta, mutta kun ajattelee paljonko siitä kertyy vuodessa, niin - no en uskalla edes ajatella. Ja että mitä se sitten aiheuttaa kropalle, niin huh.

Sitä paitsi mulla on suvussa molemmilla puolilla paljon ongelmia sydän- ja verisuonitautien kanssa! Itsekin oon jo muutaman vuoden popsinu kolesterolilääkkeitä ja pari vuotta verenpainelääkkeitä. Lääkäri kyllä on ehkä joskus sanonut, että suolan määrää pitäisi vähentää, (siis jossain sivulaiseessa, kun on ollu puhetta siitä, että miten verenpainetta ylipäätään voi hoitaa itse - ei hän ole tiennyt mun syömisistä), ja mun suvussa etenkin isän puolen sukulaisilla, on paljon muistisairautta - myös sitä verisuonista johtuvaa vaskulaarista - ja kaiken huipuksi mun äiti kuoli aivoinfarktiin. Ja se onkin mulla tässä nyt vahvana kannustimena, sillä en halua itselleni samaa kohtaloa. Siinä ei välttämättä siis kuole kerrasta noin vaan naps, vaan jää ehkä pitkiksikin ajoiksi sairaalaan ilman että pystyy liikkumaan juuri yhtään tai puhumaan enää koskaan. Se on mulle ainakin hirveä pelote!

Ja nyt mua ärsyttää etenkin se, kun aina toitotetaan että älkää syökö paljon suolaa, mutta mikä on paljon, niin siitä mulla ei ole ollut aavistustakaan, ennen eilistä! Olen aina luullut että ’paljon’ on sitä kun hölvää suolaa vielä lautasellekin ja syö metukkaa kilokaupalla päivässä tai kahmii iltakaudet sipsejä ja rouskii salmiakkia. Itse asiassa nyt oon käsittänyt, että suolan voi jättää pois tai tosi vähälle ruoanlaitossa ja sitten hiukan ripauttaa sitä lautaselle, niin sillä pääsee parempiin tuloksiin; ei tule piilosuolaa ja se ruoka maistuu silti ihan yhtä sopivalle kuin ennenkin. Siis suolaa vähemmän, makua enemmän. Mutta avainkysymys tässä kaikessa on, että mikä on käytännössä paljon suolaa?! Se jää yleensä hämärän peittoon, ellei sitten itse ala tutkia asiaa, kuten minä nyt.

Samalla päässä takoo ajatus siitä, että suolan käyttöä ei voi jättää kokonaan poiskaan. Suolan vajeeseen eli hyponatremiaan, voi sairastua jos syö suolaa hyvin vähän ja sen lisäksi juo vettä useita litroja päivässä, tai jos kärsii vaikeasta sydän- tai munuaissairaudesta, jolloin elimistö ei toimi kuin pitäisi. Tunnen ihmisen, joka vajosi hyponatremiaan salakavalasti juomalla liikaa ja jättämällä suolan lähes kokonaan pois (koska hän oli lukenut, että se on terveellistä), mutta hän ei kärsinyt sydän- eikä munuaissairaudesta. Hän ei tajunnut itse, että mitään on vialla, mutta hänen liikkeensä hidastuivat ja ajatus ja puhe alkoi hidastua. Jos ulkopuolinen ei olisi huomannut tilannetta ja toimittanut häntä sairaalaan ja hän olisi ollut yksin vielä vaikka muutaman vuorokauden, hän olisi saanut vähintään pysyvän aivovamman tai jopa kuollut. Siksi tämäkin puoli asiasta pitää tiedostaa.

Voi olla, että kauppakäynneistä tulee pieniä kriisimatkoja lähiaikoina ja mua väsyttää ja turhauttaa ja suututtaa jo valmiiksi. Oon yhtä aikaa ärsyyntynyt itseeni ja siihen nurkan takaa singahtelevaan nuttura kireällä olevaan tanttaan, joka kuiskii mun korviin kaikesta vaarallisesta. Kerron jatkossa kuinka selviydyin hänestä, vai kuristinko koko tyypin jo seuraavalla kauppareissulla.

 

Kauhistuin suolankäyttöäni

 

Ryhdyin tässä yks päivä oikein miettimään omaa suolan kulutustani. Tulin siihen tulokseen, että oon aina ollu aikamoinen suolahiiri, siis ihan pikkulapsena jo. Yritin jopa googletella, että onko olemassa sellaista asiaa kun suolariippuvuus, mutta siitä ollaan kahta mieltä, vielä enemmän kyseenalaistaen kuin sokeririippuvuuden. Mutta ilmeisesti sellainen kuitenkin joidenkin tutkijoiden mukaan on olemassa. No, en nyt sano, että olen suolariippuvainen, mutta sokerin suhteen olen kyllä ollut ja se riippuvuus aletaan jo yleisemminkin myöntää olevan olemassa.

Alkuvuodesta aloin irtautua energiajuomista, joita olin vetänyt enemmän tai vähemmän 20 vuotta. Lopullinen niitti oli, kun tulin toukokuussa sairaalasta ja maistoin jääkaapissa jemmassa ollutta energiajuomaa ja totesin sen maistuvan myrkyltä. Sen jälkeen en ole ostanut ainuttakaan tölkkiä tai pulloa energiajuomaa ja pystyn kaupassakin ohittamaan ne hyllyt ihan rauhallisesti ilman mielitekoja. Uskon siis kykyihini irtautua riippuvuuksista ja tottumuksista, kunhan vain saan perusteltua asian itselleni hyvin.

Sokeriin en hirveästi koe enää olevani koukussa. Tosin tässä sytoruljanssissa juon aika paljon limsoja, joka voi hämätä sokerin saantia; kun luulen, että en käytä paljon sokeria, koska en mussuta karkkia koko ajan, niin limsoista salakavalasti saankin sitä yli äyräiden. Mun pitää siis ryhtyä asettamaan itselleni rajoja. Joillakin ei toimi hiljalleen vähentäminen, mulla taas ei oikein toimi kerrasta poikki-meininki. Mieluummin vähentelemällä huijaan itseäni eroon sokerista.

Sama pätee suolaan. Muistan jo reilusti alle kouluikäisenä ruokapöydässä hyvinkin usein kastaneeni vaikkapa kanaa suoraa suolakippoon ja rouskineeni sitten sitä suolalla kuorrutettua ruokaa nautinnollisesti. Näin jälkikäteen on outo ajatella, että vanhemmat antoi mun tehdä niin. Joka tapauksessa siitä lähtien oon tykänny suolaisesta ruoasta tosi paljon. Jos multa nyt kysyttäis, että valitsisinko loppuelämäksi sen, että saan syödä suklaata vai salmiakkia (mutta en molempia), niin miettimättä valitsisin salmiakin.

No ja miksi suolaa ei sitten kannattais rouskia kilokaupalla? Googletin viikonloppuna mielenkiinnosta, että mitä konkreettisia haittoja runsaalla suolankäytöllä on ja sain kyllä selkeen motivaation muuttaa kurssia! Suola aiheuttaa turvotusta, verenpaineen nousua, ylimääräistä rasitusta verisuonille, munuaisille, sydämelle ja aivoille. Runsas suolankäyttö altistaa kalsiumin vajeen takia osteoporoosille. Se lisää myös mahasyövän riskiä (!!),  aivoinfarktin riskiä, munuaisten vajaatoimintaa, verisuonten kovettumista, pahentaa astmaoireita ja välillisesti altistaa muistisairauksille (verisuoniperäinen eli vaskulaarinen muistisairaus.) Jotkut yhdistävät myös muistiongelmat ja aivosumun suolan liikakäyttöön.

Tässä tulikin jo tosi paljon uusia asioita (koska en ole ikinä varsinaisesti tutkinut suolan haittoja) ja monta erityisen pelottavaa juttua, joita haluan todellakin välttää. Tämän jälkeen ei ole vaikea miettiä, miten edetä tästä eteenpäin. Tarkemmin ajatellen taidan saada suolaa ihan hitosti liikaa ja nyt on pysähdyksen paikka. Mutta toisaalta täytyy myös olla tarkkana, ettei vesipulloineen johda itseään toiseen ääripäähän, natriumvajeeseen.

Tähän loppuun vielä pari linkkiä aiheesta.

Aivoliitto

Ruokavirasto

Valio

Syöpäruokavalio

 

Välillä multa kysytään, että onko mulle annettu ruokavalio-ohjeita nyt yhden syövän jälkeen ja toisen syövän alettua. No sairaalasta saa samat vihkoset joka kerta, esim ’Syöpäpotilaan ravitsemusopas’ (22 sivua). Opas alkaa ravitsemuksen merkityksestä syövän hoidon aikana. ”Syöpäleikkauksesta toipumiseen, haavojen paranemiseen ja kudosten uusiutumiseen tarvitaan tavallista enemmän energiaa. Energian puutteessa omaa lihas- ja rasvakudosta käytetään elimistön tarpeisiin. Tällöin ihminen laihtuu ja lihasvoima ja yleiskunto heikentyvät.” 

Sitten puhutaan yleisesti siitä miten hiilihydraatit toimivat elimistön ensisijaisena energian lähteenä ja luetellaan erilaisia hiilihydraattipitoisia ruoka-aineita. Seuraavaksi puhutaan proteiineista, miten haavojen paraneminen hidastuu proteiinien puutteessa ja miten proteiineja tarvitaan solujen ja kudosten rakennusaineiksi ja uusiutumiseen. Syöpäpotilaille suositellaan suurempaa proteiinien saantia kuin terveille.

Seuraavaksi käydään läpi rasvat, vitamiinit ja kivennäisaineet, sekä muistutetaan, että ”luontaistuotteiden, yrtti- tai rohdosvalmisteiden käyttöä ei suositella syöpähoitojen aikana”. Puhutaan ruokahaluttomuudesta ja siitä miten huonoinakin päivinä tulisi syödä edes vähän. Kehotetaan syömään sitä mikä maistuu, esimerkiksi lämpimien ruokien sijasta kylmiä ruokia. Pahoinvoinnin ehkäisemiseksi annetaan neuvoja; tuuleta huone hyvin ennen syömistä, kylmä ruoka tuoksuu vähemmän ja maistuu ehkä paremmin, suolainen aiheuttaa vähemmän pahoinvointia kuin makea ruoka jne.

Sitten loikataan makumuutoksiin, kipeään ja kuivaan suuhun ja nielemisvaikeuksiin. Ruoan rikastamisneuvoja annetaan; etsi kaupan valikoimista tavallista rasvaisempia vaihtoehtoja leivän päälle, koska näin saadaan ruoasta tuhdimpaa, annoskokoa lisäämättä. Käydään läpi ummetus ja ripuli, (mutta ei ole sellaisia yksityiskohtaisia listoja kuin mistä kirjoitin tekstissä ’Sytoripuli on yleinen’). Näiden jälkeen kerrotaan suun ja hampaiden hoidosta, kerrotaan liikunnan hyödyistä, sekä ruokailusta syömisongelmien väistyttyä. Eli ne yleispätevät ja ympäripyöreät ’runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä, runsaskuituisia viljavalmisteita, rasvattomia tai vähärasvaisia maitovalmisteita, kalaa ja broileria, punaista lihaa vain vähän, pähkinöitä ja siemeniä, niukasti sokeria.’

Käytännössä hyvin ympäripyöreitä ohjeita siis ja se jotenkin ärsyttää. Vaikka valittaisit lääkärille migreeniä, niin tulee tuo sama litania. Tarkempia neuvoja olenkin löytänyt itse netistä! Ja mitä tulee siihen, että mikä ruoka tukee syöpähoitoja ja estää syöpäsoluja, ei sanaakaan. Ei sanaakaan siitä, mitä kannattaa yleensä syödä, jotta syöpä pysyisi mahdollisimman loitolla. Kuulostaa hyvin suomalaiselta; annetaan yleispäteviä ohjeita ja muussa vedotaan siihen, ettei tutkimustietoa ole tarpeeksi.

Ystäväni seuraa jenkkilän syöpäkeskusteluja, blogeja, videoita youtubesta jne. Itse ajattelen, että en ainakaan häviä mitään jos kokeilen näitä vinkkejä. Hän teki minulle listaa ruoka-aineista, joiden tavoitteena on vahvistaa elimistön omaa immuunijärjestelmää syöpähoitojen yhteydessä, niin että nekin tuhoavat syöpäsoluja. ’Immuuniterapian menestys on uuden tutkimuksen mukaan yhteydessä suolistobakteeri Acromancia mucinophiliin esiintymiseen peräsuolessa.’ Kyseistä bakteeria saa seuraavista ruoka-aineista; probiootit, granaattiomena, karpalo, viinirypäle, chili, chinese black vinegar. Verisuonien uudismuodostuksessa (angiogeneesi) jota syöpäkasvaimet käyttävät hyväkseen syövän leviämisessä, estäviä aineita ovat kahvi ja tee, erityisesti musta earl grey-tee.  Syövän kantasoluja tuhoavia ruokia ovat; matcha-tee, polyfenolit + kuitu, violetit perunat (antosyaniinit).

Tämäntyyppisiä ohjeita olen kaivannut koko ajan. Voi olla, että syöpälääkäri pitää niitä huuhaana, mutta ei niistä varmasti haittaakaan ole, joten aion kokeilla. Olenkin jo juonut granaattiomenamehua, karpalomehua, earl grey-teetä (yksi lempiteelaatujani) ja rouskinut chiliä. Voihan vaikutus olla placebotyylinen, mutta mitä väliä sillä sitten loppujen lopuksi on, jos se toimii? Minua kiinnostaa tutkailla asiaa enemmänkin ja ottaa näitä puheeksi ehkä syöpälääkärinkin kanssa. Voi myös olla, että syöpäyhdistyksessä on enemmän yksityiskohtaista tietoa, joten pitää kysellä myös sieltä. Kommentteihin voit laittaa mielellään myös omia vinkkejä, koska kaikki kiinnostaa!

Kesäkeittiö ja taimistokäynti

 

Vihdoin on kesän tuntuista säätä, vaikkakaan yhtään en kaipaisi enempää asteita mittariin! Meillä on pihassa kivipöytä, (joka taitaa olla joku dyykattu vanha tv2:n pöytä) ja jonka päällä on grilli ja parila. Viime kesänä hoksattiin, että pyttipannua voi tehdä ihan itse ja juuri niistä aineksista ku haluaa! Ja voi hemskatti miten hyvää se oma pyttäri onkaan! Me silputtiin siihen sipulia, valkosipulia, paprikaa, herkkukurkkua, pakasteperunaa, pyöryköitä, kinkkusuikaleita, makkaraa ja extrana tällä kertaa vielä kourallinen metukkamurua. Senhän voi tietysti tehdä hyvinkin terveelliseksi, mutta se nyt ei varsinaisesti ohjaile meidän ruoanlaittoa ainakaan useimmiten. Mitään mausteita me ei siihen laitettu, ei edes suolaa, koska sitähän siinä jo on ainestenkin takia.

Sen lisäksi käytiin parissa taimistossakin, vaikka tämä taitaa olla toinen perättäinen kesä kun taimet jää ihan vähiin. Viime kesänä puutarhanhoitoa häiritsi tulehtunut käden jänne ja nyt rahatilanne sekä syöpähoidot. Ostin kuitenkin herkän vaaleanpunaisen neilikan, hienon kaksivärisen pelargonian sekä tuoksupelargonian, joka on ihana! Vähän kuin bergamottia pöydällä! Sitä paitsi myyjä sanoi, että kärpäset ja hyttyset kaihtaa sitä sen tuoksun takia. Jess! En ole varsinaisesti kesäkukkaihmisiä, joten niiden kanssa olen minimalisti. Se kesäkukkahomma on vähä ku ottais kesäkissan tai jonku toy boyn kesäksi - ei ole mun heiniä. Sen sijaan rakastan täyttää portaat ja kasvihuoneen (ja nyt pöydän) yrteillä! Niinpä siinä nyt kasvaa curry-yrtti, oliiviyrtti, lakritsiyrtti, yrttiselleri ja kuolemattomienyrtti. Kasvihuoneessa on näiden lisäksi just nyt vain viinirypäle, kurkku ja kurpitsa.

Yleensä meillä ei ole pihassa istuinryhmiäkään, mutta nyt innostuttiin kaivaan varastosta tämä pöytäryhmä esiin. Siinä on tosi kiva tehdä ruokaa ja syödä, koska se on ihan ton grillin vieressä. Muuten mun puutarhanhoito on tältä kesältä jo vähä retuperällä. Vuohenputket kasvaa hulluna, mutta mä oon nyppiny niitä vasta ihan vähän. Aluks ajattelin, että tällä viikolla käyn läpi aina yhden tarhan per päivä, mutta sittenpä kävinkin lähinnä sairaalassa. Mutta en mä ole niitä ihmisiä, joiden mielestä koko elämä meni pilalle, jos puutarha notkahtaa yhtenä kesänä, joten hällä väliä. Oikeestaan mua naurattaa ihan sikana sellanen elämänasenne, että jos esim kesälomalla on joku vääränlainen sadepäivä, niin heti meni ’koko loma pilalle’, taikka rempassa vääränlainen suihku, niin ’koko talo on pilalla’, taikka häissä vääränlainen servietti, niin menee ’koko avioliitto pilalle’… voi jumatsukka, ei oo todellista! Nyt rivakka potku perseelle ja kunnon ote niskasta sellasille piipittäjille. Ei elämä oo mitään saatanan surkuttelukilpailua!

Provinssirockin ruokalinjaus - risut naamioitu porkkanaksi?

Nyt taas täälä ihmettelen, että mitä sielä Provinssiockin päättävissä elimissä oikeen aatellaan? Että ruokia myyvien myyntipaikat maksaa sen mukaan myykö liharuokaa vai kasvisruokaa vai vegeruokaa. Siis mitä ny taas? Rokotetaan liharuoan myyjiä korkeammilla paikkamaksuilla! Ja edellytetään jokaista ruokamyyjää sisällyttämään menuuseensa jonkun vegeruoan! Jo on aikoihin eletty! Vaatiiko kukaan vegemyyjiä sisällyttämään valikoimaansa häränpaistia? Ihanko oikeesti tää menee näin naiiviksi, että ilmastonmuutos häviää, jos me kaikki suomalaiset aletaan tällä sekunnilla syödä vegeruokaa? Jos Provinssi oikeesti haluaa viherpestä itsensä todella, niin sitten loppuu se ulkomaisten esiintyjien tänne lentokoneella roudaus. Vai eikö muka lentäminen ole ilmastonäkökulman varsinainen ilkeä äitipuoli? Ja miten on ilmaisen työvoiman käyttäminen; jopa 700 vapaaehtoistyöläistä pyörittää tuota tapahtumaa. Jotenkin näkisin, että nykyajan reilun meiningin mukaan työntekijöille pitäis maksaa työstä.

Ylipäätään saan näppylöitä ja verenpainetta, kun joku ylemmyydentuntonen kekkeruusi tulee ylhäältäpäin saneleen, miten jonku toisen pitää tehdä valintoja. Että eiks vaan vois antaa niiden ostajien itsensä valita, ostaako makkaraa, pihvihampurilaisia tai sit ihan vaan salaattia taikka jotain tosi kiinnostavia ’kaikettomia’ juttuja. Tää kuulostaa vähä samalta ku jos olis sellanen laki, että punaisia ja oransseja raaka-aineita ei saa enää käyttää. Taikka että mustaa ei saa käyttää vaatetuksessa. (Mustahan on kaikkein myrkyllisin väriaine, by the way.) Tai jos nyt ei suoraa kielletä, niin niiden käyttöä aletaan halveksia ja mustien vaatteiden myyjille pistetään korkeemmat vuokrat ku muille. Olis joku äänekäs sakki, joka haahuilis täällä täysvalkosissa, niin ku opetuslapset kuvaraamatussa. Että hesalaiset nuoret istuis manskulla valkosissa kaavuissa, että mustiinpukeutuneitten tepastelu estyis kerta kaikkiaan.

Mää en käskis vegaania syömään lihaa, mutta mun mielestä vegaaninki pitäis pitää turpansa kiinni. Jokainen hoitakoon vaan ihan sen oman tonttinsa. Nykyään on ihan jeeesuksen ärsyttävää, kun on kaikenmaailman joukkioita, jotka sanelee miten muitten tulis elää. Onko ihan pakko? Ja sitte nää peesaajat siinä vielä perässä. ”Joo, me ollaan kyllä samaa mieltä, me tuetaan kyllä teitä! Pistetääs lihansyöjät ahtaalle!” Painukaa ny hevon kuuseen siitä marisemasta. 

Ja mitä tulee siihen, että jos joku ei voisi tappaa eläintä, niin ei pidä syödäkään sitä sitten, niin täyttä paskaa koko juttu! Mä niin haluisin nähdä kaikki kädettömät nykyihmiset höyläämässä ite lautoja ja takomassa nauloja, jotta saavat talonsa rakennettua. Ja mitähän kaikki sankat uusavuttomien joukot tekis, jos pitäis kasvatella pellavasta kuidut ja tehä langat ja kutoo kankaat, jotta sais vaatetta. Siitä ei tulis kyllä hevon helevettiä. Että siihen nähden tehköön kukin mitä osaa ja toiset ostakoot häneltä tuotteita. En minä ainakaan mene tappamaan yhtään eläintä, mutta syön niitä kyllä. Eikä se kuulu kellekään näsäviisastelijalle yhtää.

Ja tässä vielä sit tää ite Provinssin hinnotteluperiaate heidän omilta sivuiltaan. En kyllä tiennykkää, että pohjanmaalla on alkanu kasvaa jeesuksia, mutta ilmeisesti näin on. Mun mielestä pohjalaiset on just siks hyvää porukkaa, kun ne on hyvin pitkälle jalat maassa ja järki päässä. Ainaki ennen ollu. Maailmanparantajiakin tarvitaan, mutta ei sellasia muitten asioihin sekaantujia. Sitä tämä on mun mielestä! Sillon kun festareilla myydään kaikille sopivaa ruokaa vieläpä lähellä tuotettuna, se saa multa ainakin täydet pisteet! En sylje vegelautasellekaan, vaikka joku ehti niin ehkä jo luulla? Mua vitoo vaan se epäoikeudenmukainen eriarvoistaminen. Että yhet nostaa ittensä parempaan väkeen ja rokottaa muita. Vähä niinku ennen muinoin, kun oli aateliset ja muut säädyt. Nyt on nää paremmat, joilla on oikeemmat mielipiteet ja elämäntavat ja jotka jaksaa koko ajan tuoda sen esiin ja samalla vaatii muitakin elämään samoin. Tää on ku joku tauti, joka leviää ja leviää! Ruokanatsien aikakausi.

Ja jos katot Provinssin sivuja laajemmin, niin esim työntekijöiksi halutaan henkilöitä joilla on ”hyvä, iloinen ja avoin asenne”. No niinpä; avoin asenne tarkoittaa ilmeisesti vitun ahdasta yhden linjan tapaa katsoa kaikkea? Vai onko pääjehuilla eri säännöt ku työntekijöillä? Mutta selviäähän se syykin tähän outoon uuteen asenteeseen; ”Provinssin toimiston painopiste on talviakaan Helsingissä…” siellä sitä on sitten käyty hesoissa hakemassa se oikeenlainen asenne elämään.

 

Nestor ja Back Pocket

 Päätettiin isänpäivän kunniaksi singahtaa tuttuun hotelliin Nestoriin Korppoossa. Kyseessä on vanhaan navettaan tehty pieni, kuuden huoneen hotelli, jonka alakerrassa on kahdeksan pöydän ravintolasali ja ihan paras ruoka, mitä olen koskaan syönyt! Nykyään pihassa on myös uudisrakennus, jossa voidaan pitää isompia kekkereitä ja nytkin siellä näytti olevan iso porukka syömässä. Kun varasimme huoneen, ei koronasta vielä puhuttu mitään, joten vähän jännitin miten käytännössä saamme syötyä turvallisesti. Olin jo pyytämässä ruokaa huoneeseen, mutta sitten saimmekin kuulla, että meidän kattauksella, klo 17, on vain yksi pöytä varattuna kahdelle hengelle meidän lisäksi, joten uskalsimme mennä ravintolasaliin syömään. Myöhemmin, kun olimme poistumassa, ravintolapöytiin alkoi tulla enemmän väkeä.

Ravintola Back Pocket on tunnelmallinen ja hämyisä. Ruoka täällä on meidän jokaisella kolmella käyntikerralla ollut kuuden ruokalajin menu. Allergiat ja rajoitteet otetaan huomioon, muuten jokainen annos on yllätys.

Ensimmäinen alkuruoka on Nestorin hedelmäsalaatti, jossa on kurkkua, tomaattia, viinirypäleitä, päällä canatloupemelonisorbetti, ja vielä kannusta kaadettuna päällä tabaskolla maustettu tomaattivesi. Rakastin tätä makuelämystä! Olisin voinut syödä tätä vaikka kuinka paljon ja juoda tuota tomaattivettä vaikka litroittain!

Toinen alkuruoka; Myskikurpitsakeitto, jossa on amaretto-omenaa, vähän tryffeliä mausteena ja päällä parmesaanivaahtoa. Pehmeä ja lämmin keitto, josta avautuu useita makuja. Tämä on täällä erityistaito, että se ruoka ei ole kikkailua pelkillä mauttomilla aineksilla, eikä yhtä-samaa alusta loppuun vaan upeita rakenteita ja makuja, joita ponnahtaa esiin virkistävällä tavalla.

Ensimmäinen pääruoka; pinaattivohveli, jossa vähän mätiä, sitruunankuorella maustettua smetanaa, pikkelöityä punasipulia ja päällä kirveliä. Että pinaattivohveli voikin maistua näin hyvältä! Puhumattakaan päällä olevista lisukkeista, jotka toivat ruokaan vielä lisää mielenkiintoa. Pikkelöity punasipuli ja smetana on aina hyvää! Tämän ravintolan makuyhdistelmät kiehtovat minua todella.

Toinen pääruoka; Siikaa kahdella tapaa. Päällä höyrytetty siika ja alla siikaterriiniä. Vieressä mantelia, omenaa ja palsternakkapyreetä. Raikas kirpakan makuinen pieni salaatti toimi erityisen hyvin, kuin piste i: n päällä! Siika maistuu hyvältä ja jokainen ainesosa todellakin toimii lisänä. Erityisesti manteli tuo hienon lisän makuun.

Kolmas pääruoka; Naudan poskea haudutettuna 13 tuntia, perunapyreetä ja piparjuurta. Huh, tässä kohtaa olin jo täynnä ja tajusin, että nyt on aika tuhti annos edessä ja sitten tulee vielä jälkiruoka. Mutta taistellaan! Pidin äärimmäisen mureasta ja maukkaasta poskilihasta paljon. Perunapyree vieressä ei ollut niin maukas kuin olisin toivonut, mutta lisänä annokseen tasapainoa tuomassa toimiva. Liemi on erittäin maukas!

Jälkiruoka; Kakkupala pohjalla ja päällä kaksinkertaisen vaniljan kastike ja kannusta kaiken päälle kaadettu inkiväärillä maustettu karamellikastike. Nyt olen niin täynnä, että ruoan arvioiminen käy vaikeaksi. Pakko sanoa, että tässä kohdassa en oikein enää nauti syömisestä. Jos olisin ollut fiksu, olisin kipannut jälkkärin eväsboxiin ja syönyt sen vaikka pari tuntia myöhemmin hotellihuoneessa! Syön nykyään niin paljon vähemmän, että en tajunnut tällaista tilannetta mahdolliseksi. No, joka tapauksessa kakku oli höyryttämällä kypsennetty ja makoisa. Vanilja toimii aina! Inkivääri oli vähän liikaa, mutta karamellikastike on herkku, jota en jättäisi pois.

Elämys tämä ruoka taas oli, ei voi muuta sanoa! Mutta ehkä ensi kerralla tajuan joko ottaa eväsboxin tosiaan laukkuun tai sitten vaan jätän jälkkärin pois jo alun alkaen. Harmillista, mutta tämmöiseksi tämä on mennyt vatsani kanssa.

Aamupala täällä oli muistini mukaan hyvä, eikä siihen ole mitään lisättävää. Juomana teetä ja kahvia ja appelsiinimehua. Karjalanpiirakoita ja tryffelimunavoita, croissantteja ja patonkia. Juustoa, tomaatin ja kurkun viipaleita. Pannukakkua (tai vohvelia. Mieheni mielestä se oli vohveli, minusta se näytti pannukakulta), hilloa, kermavaahtoa. Kaurapuuroa mustikkakeitolla (herkullinen!), kananmunia, viinirypäleitä ja verigreipin paloja. Aamulla olin yhä aika täynnä illan ruoasta, joten jaksoin nauttia vain osan tarjolla olleista ruokalajeista, jotka oli aseteltu pöytäämme. Täällä ei siis ole buffetpöytää, vaan kaikki tuodaan eteen. Jo pelkkä aamupala on maistamisen arvoinen!

Aasia-market

 

Nyt kun oon jumissa kotona, enkä pääse esim shoppailemaan Tampereen Kuninkaankadulla olevaan Aasia-markettiin, niin löysinpä heidän nettikaupan ja tein tilauksen!

Tein tilauksen tiistaina ja pian mulle tuli tekstari yhdestä loppuneesta tuotteesta, että miten korvataan. Vastasin ja tilaus eteni. Paketti oli täällä postissa jo keskiviikkona! Mies haki sen mulle postista eilen ja nyt olen avannut paketin. Kaikki lasipurkit oli pakattu tosi hyvin (käytettyihin) pakkausmateriaaleihin ja kaikki tuotteet on ok. Olen hyvin tyytyväinen! Lähinnä paketti sisälsi nuudeleita, mutta oli inkivääriäkin eri muodoissa, kuivattuja sieniä, maustekastikkeita yms. Nyt vaan maistelemaan!

Yhdeksäs ravintolakäynti; Kajo

Joku aika sitten julkaistiin taas ”Suomen 50 parasta ravintolaa”-lista, jolla tämänkertainen ravintola Kajokin komeilee, jopa sijalla 18! Listan 16 ravintolaa sijaitsee Helsingin ulkopuolella, loput Helsingissä. Siis melko harvinaista bongata joku täältä susirajan takaa. Huolimatta sijoituksesta listalla, Kajo oli kiinnostanut minua jo pitkään. Tiedän, että huippu ’fine dining’-paikka voi olla aivan uskomattoman mahtava kokemus ja kukapa niitä ei haluaisi?

Kajo löytyy osoitteesta Rautatienkatu 12, Tampere. Samalla kadulla on monta ravintolaa vieri vieressä ja asemalta tullessa jokainen on lähes nenän edessä. (Siis etuoikealla.) Kajo on auki vähän hankalasti vain ke-pe klo 17 eteenpäin ja viikonloppuisin klo 15 eteenpäin. Koin tämän hienoisena miinuksena, sillä menin ravintolaan sisareni kanssa, joka oli lähdössä samana iltana junalla kotiin. Meillä oli tottakai ajatuksena syödä se pitkä menu, mutta koska sen tarjoiluaika oli ilmoitettu kolmeksi tunniksi, oli lennosta pakko vaihtaa edellisenä iltana suunnitelmaa ja valita sittenkin se lyhyempi menu, jonka tarjoilu kesti noin kaksi tuntia. Ilmeisesti ravintola on tarkoitettu vain paikallisille tai hotellissa yöpyville, sillä en jotenkin pysty kuvittelemaan, että edes lähikuntien asukkaat voisivat viikolla käydä täällä sujuvasti? Bussit kulkevat iltaisin tosi harvakseltaan ja omalla autolla tulokin on ehkä vasta plan B, koska ravintola on myös hyvien viinien paikka. Tästä siis jo heti alkuun pieni miinus.

Kajossa ei ole alkuruokia, pääruokia, eikä jälkiruokia valittavana listalla. On vain kaksi menu:ta, sekä molemmista vegetarian-vaihtoehto. Paria päivää ennen pöytävarausta sain meiliini sähköpostin, jossa ravintola tiedusteli allergioita ja muita rajoitteita ja kyseli minkä menun valitsemme ja mitkä juomat haluamme. Koska aikataulu oli tiukahko kolmen tunnin menuta ajatellen, valitsimme se lyhyemmän, eli ”Makuja polun varrelta” hintaan 65€/hlö. Tämä menu on tarjolla ainoastaan keskiviikkoisin ja torstaisin. 

Ohut leipä ja hapankerma

Menumme siis sisälsi listan mukaan seuraavat ruokalajit;

• kananmuna, heinä & mäti

• hapanjuuribriossi

• possu ja simpukka

• peura & mesiangervo

• kuha ja kimchi

• kurpitsa, hunaja & inkivääri

Pitempi menu ”Oodi luonnolle” (hintaan 85€/hlö) sisältää 4 ruokalajia enemmän.

Kananmuna, heinä & mäti

Ravintolassa oli suhteellisen kova taustamusiikki, joka aiheutti sen, että en kuullut kunnolla mitä tarjoilijat (vai kokit?)  milloinkin kertoivat ruoan sisällöstä. Kaikki se oli niin monimutkaista ja aineksia oli paljon, niin että nauroimme sisareni kanssa aina saman tien, että muistatko mitä tässä oli? En minäkään! Melkeinpä sanoisin, että ensin oli sitä sun tätä, sitten kaikenmoista ja lopuksi vielä yhtä sun toista.

Hapanjuuribriossi

Koska en syö nilviäisiä, ilmoitin etukäteen sähköpostilla, että käykö, jos sen simpukan vaihtaa johonkin muuhun ja hyvinhän se onnistuikin. Käsittääkseni saimme simpukan tilalle katkarapua. Tästä joustavuudesta pisteet!

Possu ja … katkarapu?

Annoskoot täällä olivat hyvin pienet. En tietenkään odottanutkaan mitään ’rekkamiehenannoksia’, mutta siis fine dining-ruoiksikin hyvin pienet! Lopuksi olin kyllä ihan kylläinen, täytyy myöntää. Olenkin tosin melko pieniruokainen nykyään.

Peura ja mesiangervo

No, entä maut sitten? Kun menee tämän tason paikkaan, niin odottaa jotain mielen räjäyttävää, jotain huikeaa, sellaista, että suussa on makujen sinfonia ja ilotulitus yhtä aikaa. Täällä sitä tunnetta ei tullut. (Olen kyllä ollut ravintolassa jossa se tunne jatkui ensimmäisestä annoksesta viimeiseen!) Ruoka oli aina Kimchiin saakka ”ihan hyvää”, ”ihan jees”, mutta se joku wau jäi puuttumaan.

Kimchi

Viimeiset annokset olivat selkeästi parempia, eli hyviä ja maukkaita ja hauskoja, mutta niistäkin puuttui sellainen syvä waaau. Tuli mieleen, että onko monien raaka-aineiden kanssa kikkailu nyt tullut pääasiaksi ja se itse pääasia eli maku jäänyt vähän lapsipuolen asemaan?

Hmmm… kuha?

Palvelu oli hyvin ystävällistä, rentoa (mutta ei liian), ammattitaitoista, joustavaa ja nopeaa. Keittiöstä kuului aika ajoin kuorossa huudettu ”kiitos” ja se hiukan hymyilytti; mitähän hauskaa siellä on meneillään? Varmaan hyvä henki ja mukava duuni! 

Kurpitsa, hunaja & inkivääri

Miljöönä paikka on mukavan tuntuinen. Vaikka isojen ikkunoiden vieressä kulkeekin Rautatienkadun melske, niin heti sen toisella puolella on kuitenkin iso puisto, jossa voi nähdä vaikkapa hassua performanssia, jos hyvin käy (kuten meille kävi). Pidin sisustuksesta ja astioista. Pikkuisen mietin jälkeen päin, että käyvätkö nämä samat kivet, viljat ja heinät kaikkien pöydissä? Kivet voi toki pestä, mutta heinät ja viljat… en nyt ihan hirveästi innostunut muutenkaan siitä kikkailevasta heinä- tai vilja-esillepanosta, sen verran maalainen kai olen.

Toffee teen kanssa

Jälkkäriksi saimme toffeet, kun joimme kahvia ja teetä. Sananen vielä teenjuojan näkökulmasta. Tämän tason ravintolassa odottaisi olevan jotain upeaa myös teen osa-alueella. Vaihtoehtoja oli kolme; kamomilla, musta ja joku kolmas. En edes muista mikä se kolmas oli (ruusunmarja?), kun ne kaikki olivat niin niin tavallisia, että sain pienen teeshokin. Jos minä olisin ravintolanpitäjä, hankkisin sinne esimerkiksi riisiteetä, taikka joitain harvinaisempia vihreitä lajikkeita. Join silti, koska en kehdannut siinä vaiheessa sanoa, että unohdetaan koko juttu. Luullakseni ABC:lläkin on mahtavammat teevalikoimat. Ja tiedän, että tämä ei ole mikään kahvila, mutta silti! Ruoka ja jälkkärijuoma eivät ole yhtään linjassa!

Erityispiirteinä täällä on syvä luonnon, lähiruoan ja paikallisten tuottajien kunnioitus. Ja tietenkin se ’fine dining’, joka meidät oikeastaan ajoi tänne, uteliaisuus tasokkaaseen ja upeaan huippuravintolaan. Vaikka kokonaisuutena kokemus oli hyvä, silti hienoinen pettymyskin jäi mieleen pyörimään. Mutta tämä on tietysti vain minun henkilökohtainen kokemukseni. En tarkoita, että haluan vain tulisia ruokia, vaan ylipäätään kiinnostavia makuja ja rakenteita! Vahvoja makuja suuntaan tai toiseen. Pliisu ruoka ei ole elämys, vaikka paikka muuten olisikin elämys.

Kahdeksas ravintolakäynti; Borneo

 

Tällä kertaa suht pikainen kipaisu ravintola Borneoon, joka oli jo monien vuosien takaa tuttu paikka, mutta päätimme tsekata vieläkö paikka on hyvä. Ja olihan se!

Tämä Malesialainen ravintola Borneo sijaitsee osoitteessa Itsenäisyydenkatu 15, Tampere. Eli jos et tunne Tamperetta kovin hyvin, niin Itsenäisyydenkatu on se katu, joka jatkuu asematunnelista eteenpäin, kun keskusta jää selän taakse. Kävele pari korttelia ja siinä se on, kadun vasemmalla puolella. (Bussilla yksi pysäkinväli Stokkalta.) Päätimme tepastella paikalle reilusti ennen lounasajan loppumista ja kysyä josko ala carte-listalta voisi jo tilata. Mukava ylläri oli, että se onnistui hyvin ja tarjoilija vain mainitsi, että odotusaika olisi noin puoli tuntia. Se sopi meille ja siirryimme pöytään. Siinä ympärille katsellessa saattoi päätellä, että Borneo on hyvä ravintola, sillä paikka oli aika täysi ja sisään lappasi väkeä tasaiseen tahtiin. Täytyy siis varmaan joskus tsekata se lounasbuffetkin.

Borneossa ei ole alkuruokia, siispä tilasimme heti alkuun mangolassit, 5€/kpl. Ai miten pehmeää ja hyvää ja iso annos! Lassit (joita löytyy listalta kolmea makua) löytyvät talon erikoisjuomien kohdalta. Jos ruoka on tulista, lassi viilentää mukavasti, mutta joka tapauksessa suosittelen sitä ruokajuomaksi mausteisen itämaisen keittiön kylkeen.

Pääruoaksi tilasin Ayam Masak Merahin, listalla nro 7, hintaan 17,90€. Se tarkoittaa kanaa ja sipulia kaffirlimetinlehtien kanssa mausteisessa tomaattikastikkeessa. Listalla esitellään ruoka sanoilla ”kirpeä ja makea”, mutta en tiedä - itse sanoisin, että kevyesti tulinen (taisi olla yksi chilipalko-merkintä pienestä tulisuudesta) ja mausteinen. Kylkeen tulee kookoksella maustettua riisiä, mutta pyysin sitä puoli annosta, sillä kokemuksesta tiedän, että riisiä saa aina ison kulhon ja se on vähän liikaa. Kana oli mureaa ja kastike muutenkin oikein hyvä. Kurkunsiivut olivat yllättävän maukkaita myös, mutta annoksen salaatinlehti oli vähän väsähtänyt. Lopussa olin hyvin tyytyväinen siihen, etten ottanut koko annosta riisiä, sillä olin ihan täynnä. Tämän takia jätin jälkiruoankin tilaamatta. Tällä kertaa siis lyhyen kaavan kautta!

Ala Carte-listalla heillä on jostain syystä omaperäinen jaottelu; pääruoiksi on merkitty vain kolme ruokaa, joista yksi on vähän suurempi jaettava annos. Erikseen on sitten listattu riisiruokia 12 kpl, nuudeliannoksia 4 kpl, kasvisruokia yksi jaettava isompi annos ja sen lisäksi neljä muuta annosta, sitten vielä erikseen nuudeliruokia 4 kpl, lisukkeita 5 kpl ja jälkiruokia 3 kpl. Tarjolla on siis kanaa, naudanlihaa, katkarapua, tofua, kasviksia ja kananmunaa (huom! Kasvisruokien listalla yhdessä annoksessa kananmunaa). Jos minä mitään mistään ymmärrän, niin vegaaniruokaakin täällä pystyy tilaamaan, mutta kannattaa kysyä tarjoilijalta varmuuden vuoksi. Listalla on eritelty laktoositon, maidoton, gluteeniton, vähägluteeninen ja pähkinä.

Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa. Taisimme solkata tarjoilijalle jotain sekavaa fingelskaa, eli tahtoo sanoa, että tarjoilija ymmärsi vähän suomea, mutta enimmäkseen kommunikoimme englanniksi. Vaikka henkilökunnalla oli kovasti kiirettä, saimme annoksemme jopa nopeammin kuin tarjoilija arvioi.

Miljöönä ravintola on viihtyisä, tilava ja varmasti aika Malesialaishenkinen. (En ole käynyt Malesiassa, mutta arvelen, että siihen on pyritty.) Vaikka itse rakennus ei ole kummonenkaan ja vilkasliikenteinen tie on aivan ikkunoiden alla, sisällä on lämmin ja viihtyisä tunnelma. Viereisessä rakennuksessa on myös suosittu vaatekirppis, jos haluat hengata shoppailemassa samalla reissulla. Ja jos vintagevaatteet kiinnostaa, löytyy alan klassikkoliike Yesterday samalta kadulta, hiukan eteenpäin kulkiessa. Lähellä olevan Tammelantorin varrella on antiikkiliike, kissakahvila, vintageliike miehille ja saman rakennuksen nurkan takana vintageliike naisille.

Erityispiirteenä ravintolasta voisi sanoa, että ruoka on paitsi Malesialaista, niin käytössä on myös suvun omat reseptit. Minusta on hauskaa, että joistakin annoksista sanotaan, että ne on syntyneet kun malesialainen ja kiinalainen on mennyt naimisiin ja yhdistänyt ruokaperinteensä. On myös Malesian intialaisten ruokakulttuurista kehittyneitä annoksia ja Thaimaan ja Malesian rajaseudun keittiöiden ruokia, sekä tyypillistä ruokaa Malajien saariston alueelta, Indokiinasta Australiaan. Malesia Aasian maustekaupan keskuksena kuvastuu annoksissa. Plussaa ruokalistan informatiivisuudesta!

Tälle ravintolalle annan hyvät pisteet. Suosittelen! Eikä tarvitse pelätä tulisuutta, sillä suurin osa annoksista ei ole chili-kuvakkeella merkitty. Edellinen ravintolakäynti, Aloha Ramen, löytyy täältä ja muiden ravintoloiden lista oikeasta sivupalkista julkaisupäivämäärineen.

Seitsemäs ravintolakäynti; Aloha Ramen

Tähän ravintolaan suhtauduin etukäteen vähän varauksella; ajattelin, että joko se on ihan jees taikka sitten sellanen ”halpis-etninen” paikka, johon ei halua enää ikinä mennä. Vähänpä tiesin!

AlohaRamen sijaitsee osoitteessa Tuomiokirkonkatu 40, eli Hämeenkadulta kohti sipulikirkkoa. Ravintola on pieni, oikeastaan hyvin pieni, tällä hetkellä remontissa olevan talon kivijalassa, eikä sinne ehkä osaisi mennä ellei etukäteen olisi päättänyt niin. Oitis huomasimme, että paikka on kuitenkin hyvin suosittu. Löysimme silti pöydän ja ryhdyimme katselemaan ruokalistaa. (Listat katson yleensä aina etukäteen netistä, jos mahdollista, mutta toki sitten vielä paikan päälläkin.)

Alkupaloiksi valitsin Kimchiä (kulhossa vasemmalla) ja seuralaiseni otti Dumplingseja, joita söimme yhdessä. Mutta nyt on käynyt niin, että minusta tuntuu, että ravintolan ruokalista on hiukan muuttunut tässä välissä, enkä löydä enää tätä annostani sieltä. Joka tapauksessa nämä annokset maksoivat vain muutaman euron per annos. Kimchi on periaatteessa hapatettua kiinankaalia ja mausteita. Sitä ei silti voi verrata hapankaaliin ollenkaan. Ennemminkin se on hiukan tulinen ja monipuolisen mausteinen salaatti, joka on ihan erilainen ruokalaji, mihin suomalainen on perinteisesti tottunut. Mutta Kimchi on oma suosikkini ja pyrin syömään sitä aina kun sitä on tarjolla. Nytkään se ei ollut pettymys, päin vastoin! Nautin Kimchistäni tosi paljon. Aloha Ramenin Kimchi oli tulinen, mausteinen ja sopivan kokoinen annos  alkupaloiksi. 

Dumplingsit taas ovat täytettyjä aasialaisia taikinanyyttejä. Niiden ulkonäkö ei välttämättä ole kovin houkutteleva, mutta oh, maku on! Dumplingsin voi kastaa soijaan vähän sushin tapaan. Rakenne ja maku miellyttivät siinä määrin, että aion syödä toistekin Dumplingseja! Suosittelen kokeilemaan. Täytteenä voi olla kuten Aloha Ramenin versioissa esim kanaa tai vegaanista täytettä.

Pääruoaksi valitsin Salmon Poken, 17,90€, jossa oli listan mukaan marinoitua lohta, riisiä, lohen mätiä, avocadoa, kurkkupikkelssiä, kevätsipulia, nori-merilevää, ananasta ja vesimeloniretiisiä. Lisäksi siinä oli ituja. Vesimeloniretiisi (listasta poiketen) vaikuttaisi olevan tavallista retiisiä. Pidin siitä, että annoksen mega-ainesosa ei ollut se riisi, vaan riisi lymyili sopivan kokoisena kekona kaiken alla. Monestihan riisiä on niin paljon, että olet ihan purjeessa sen kanssa; lapat lapioittain riisiä suuhusi ja kaikki muu on vain vähäisenä koristeena siinä vieressä. Sanoisin, että NYT ainesosien määrälliset suhteet oli oikein! Silti annos oli tosi täyttävä. Eikä täällä ollut edes jälkiruokia tarjolla, eli söimme vain kaksi ruokalajia ja olin koko loppuillan ihan täynnä. Pidin annoksen makulajitelmasta, rakenteesta ja etenkin uusi tuttavuus (ainakin näin tarjoiltuna) Nori oli mieleen.

Ala carte-listalla heillä on alkupaloiksi kolme ruokalajia; pari kanaruokaa ja yksi vegaaniruoka. Pääruoat on jaettu kolmeen kategoriaan; ”Ramen bowls” johon kuuluu seitsemän erilaista ramenannosta, (possua, kanaa, kalaa ja vegaania), ”Poke bowls” johon kuuluu kolme annosta (kala, kana ja vegaani) ja ”Salad bowls” johon kuuluu niin ikään kolme annosta (kala, kana ja vegaani). Ekstrana listalla on vielä lisukkeeksi 14 erilaista ruokalajia, esim kimchiä, mustaa valkosipulia, tofua, sooseja jne. Tämän lisäksi on myös lounaslista ti-pe, klo 11-15. Niihin en pureudu sen enempää.

Palvelu oli ystävällistä, avuliasta ja nopeaa. Esimerkiksi en ollut koskaan syönyt mitään tällaista ja saimme ystävällisesti neuvoja ja vastauksia kysymyksiin. Jos olet vähän kiinnostunut, mutta epäröit, niin suosittelen menemään rohkeasti sisälle ja kysymään vaikka, että mitä he suosittelevat, jos tämä makumaailma on sinulle aivan uusi. Ennakkoluuloinenkin voi yllättyä positiivisesti!

Miljöö oli hitusen ankea. Valitettavasti Tampereen keskusta on puolillaan tämmöisiä 1960-70-luvun ankeita taloja, joiden alakerroissa on hirmu mitäänsanomattomia liiketiloja ja niissä nykyään yhä enemmän ravintoloita ja kahviloita. Toki sisustuksella saa jotain aikaan, mutta jos tila on pieni, ei ole mahdollisuutta sisustaa kovin muhkeasti. Ja kun ikkunasta näkyvät talot on samanlaisia, niin ei sitä oikein maiseman takia kyllä viitsi mennä näihin oleilemaan. Parasta on, jos syö puoliks silmät kiinni ja kuvittelee jotain upeaa. Se toimii aina!

Erikoispiirteet; ravintolan nettisivuilla esitellään ravintolan perustajan ajatuksia ja se valottaa paikan filosofiaa, sekä sitä miksi ramenpaikka ylipäätään on tänne pykätty. Ramenhan on siis nuudeliruoka, jota voi versioida aika paljonkin. Käsittääkseni tämän ravintolan ramen on iloinen sekoitus ramenin peruselementtejä ja rentoa Havaijilaista otetta, sekä pohjoismaisia raaka-aineita. Heille paikalliset raaka-aineet (mahdollisimman paljon) ovat todella tärkeitä. 

Kannattaa huomioida, että paikka on suljettu maanantaisin! Arkena paikka avataan klo 11 ja viikonloppuna klo 13. Voit notkua ramenkupin äärellä ainakin iltakahdeksaan ja jopa yhdeksään, joten mikään lounaspaikka tämä ei pelkästään ole. Aloha Ramen oli todella positiivinen ylläri! Tänne palaan varmasti uudelleen. Paikan hintatasokin on sellainen, että on oikeastaan ihan sama käynkö ramenilla vai menenkö kahvilaan mättämään kakkua ja jotain piirakkaa. Jos tykkäät yhtään Japanilaistyylisestä makumaailmasta, niin tämä paikka on sinun!

Edellinen ravintolaesittely, Bianco, löytyy täältä.

Edit: Ravintolakäyntien täydellinen lista löytyy oikeasta sivupalkista ”lukijoiden” alta (mobiiliversiossa jostain muualta) ja niiden päivämäärät viittaavat blogissa oleviin esittelyihin. En siis enää raahaa suoria linkkejä jokaiseen esittelyyn tässä uusimman tekstin lopussa.

Kuudes ravintolakäynti; Bianco

 

Tällä kertaa päätin yleisestä linjauksestani (jossa menen ala carte-paikkoihin syömään ns ”pitkän kaavan kautta”, eli alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan) poiketen käväistä pizzeriassa.

Bianco valikoitui sillä perusteella, että päivän aikataulun takia olin menossa syömään jo lounasaikana, mutta halusin ruokaa listalta, en lounasta. Vaikka taisi niillä se lounaskin sitten kuitenkin olla myös tarjolla. Melkein kaikissa paikoissa lounas on iltapäivään asti tarjolla ja vasta sitten saa tilata listalta.

Bianco sijaitsee osoitteessa Otavalankatu 9, Tampere. Eli lähepä tepastelemaan Hämeenkadulta Stokkan kulmilta sipulikirkon suuntaan niin törmäät Otavalankatuun ja siinä se Bianco sitten onkin ihan lähellä.

Valitsemani pizza oli listan nro 23, Greco, hinta 13,90€. Pizza sisältää kanaa, salaattijuustoa, oliivia ja punasipulia. Vaikka paikka oli puolillaan lounastajia, niin pizza tuli nopsasti pöytään. Olisin toki voinut ottaa salaattiakin alkupalaksi, mutta en jätin väliin, sillä olin syönyt jo kahvilassa jonkun pienen aamupalan. Näytti aika perussetiltä se salaattibuffet. Kuten näkyy, pizza oli kookas ja siksi olin tyytyväinen valitsemaani pizzaan, koska se oli kuitenkin kevyemmän oloinen kuin joku jauhelihaversio. Mutta täytyy sanoa, että täyteen siitä silti tuli ja jouduin jemmaamaan neljänneksen laukussa olleeseen lounasrasiaan (jota nykyään kuljetan aina ravintoloissa mukana).

Lisämausteeksi pizzaan valitsin totta kai valkosipulin, kuten aina teen. Maultaan pizza oli ihan keskitasoa; ei siis huonoimmasta päästä, mutta ei kyllä parhaastakaan. Pohja oli ehkä hiukan sitkeä ja vähäsen mustia läikkiä alapinnalla näkyi, kun kurkistin. Minä olen aika laajasydäminen pizzojen suhteen ja söin kyllä tämänkin isompia valittamatta. Paikka vaikutti aika lailla sellaselta sivukujan raksamiespaikalta, taikka ihan matalan kynnyksen lounaspaikalta. Mitään varsinaista isoa miinusta en tälle paikalle anna, mutta pieni negatiivisuus täällä(kin) oli kylmyys. Viihtyisyys näissä keskitason paikoissa on vähän sitä sun tätä. WC sijaitsi alakerrassa, mutta vessan oven lukko oli rikki. Minun listalleni tämä paikka ei jää, mutta jos haluat huokean jees-pizzan, joka täyttää vatsan, niin tempaise Biancon ovi reteesti auki ja mene syömään! Jos taas haluat gourmetpizzaa, niin voin oitis suositella Napolia (jonne on aina jonoa) ja kuulemma Luca on toinen tosi hyvä ja palkittu paikka. Nämäkin varmaan käyn jossain vaiheessa itse testaamassa, mutta eiköhän nuo tavispizzat ollu muuten sit tässä.

Biancon listalla on 27 pizzaa, jotka on jaoteltu klassikkopizzoihin, lihaisiin pizzoihin, merellisiin pizzoihin, kanapizzoihin ja kasvispizzoihin. Klassikoita he ilmoittavat tekevänsä 14kpl (tosin Margherita on listalla ilman numeroa näiden lisäksi), merellisiä pizzoja on 3kpl, lihaisia 4kpl, kanapizzoja 3kpl ja kasvispizzoja 3kpl. Tosin kasvispizzojen kohdalla yksi on oikeasti salami-katkarapupizza, eli katso tarkkaan mitä tilaat. Pizzojen lisäksi heiltä löytyy listalta kuusi erilaista pihviä kuudella eri lisukkeella ja kolmella kastikkeella. Pasta-annoksia on 16kpl (lihaa, kanaa, merellisiä ja kasvisversioita) ja kebabeja löytyy 9 erilaista annosta ja niiden lisäksi vielä ranskalaiset. Ja tottakai, kun ollaan Tampereella, löytyy myös niitä tuttuja ja turvallisia siipiä eli wingsejä. (Ihan joka paikassa ne ei kyllä ole suositeltavia. Oikeasti Tampereella taitaa olla vain kaksi tai kolme paikkaa, jossa itse söisin wingsejä ja minä olen sentään ollut vahvasti koukussa niihin joskus!)

Erikoispiirre; Opiskelijat on huomioitu euron alennuksella kaikista annoksista. Lasten annokset on myös olemassa huokeampaan hintaan. Eikä täällä tarvii pönöttää. Kynttiläillallinen taas onnistuu varmasti paremmin jossakin toisaalla.

Edelliset ravintolakäynnit;

1) Puisto

2) Onni ja Leo

3) Sasor

4) Myllärit

5) Fujimi

Neljäs ravintolakäynti: Myllärit

 

Ravintola Myllärit on ennestään tuttu paikka, mutta koska siellä käynnistä on pitkä aika, otan sen nyt testattavien ravintoloitteni listalle. Edellinen ravintolakäynti oli täällä. Ja koska mua ainakin raivostuttaa sellainen epämääräisyys, että esitellään joku paikka ja kerrotaan siitä ummet ja lammet, eikä mistään selviä, onko paikka Kiinassa vai Uhtualla, niin kerronkin heti tähän alkuun, että nämä kaikki mun testaamat ravintolat sijaitsee Tampereen keskustan tuntumassa. Myllärit sijaitsee keskustasta katsoen rautatien toisella puolella, Tullintorin takana, osoitteessa Åkerlundinkatu 4.

Alkuruoaksi valitsin Kantarellicappuccinoa, hinta 12€. Listan mukaan siinä on muskottivaahtoa, yrttiemulsiota ja paahdettua saaristolaisleipää. Olisikohan tarjoilijalle käynyt semmonen vahinko, että tuo leipä unohtui annoksesta? Minun eteeni sitä ei ainakaan tullut, enkä huomannut sitä erikseen pyytääkään. Mutta itse keitto oli paksua, kermaista ja lämmittävää. Finlaysonin kulho on kaunis, mutta lusikka ei sovi tämän kulhon kanssa yhteen ollenkaan. Ensinnäkin noin pienen keiton voisi syödä keskikokoisella lusikalla, eikä suurimmalla mahdollisella soppalusikalla. Toisekseen koska kulho oli niin pieni, olisi pyöreämuotoinen lusikka sopivampi. Talvisen päivän alkuruoaksi tämä oli kyllä maistuva.

Pääruokana oli Hauhalan hanhea, hinta 36€. Annokseen kuului ylikypsää hanhea yrttisellä glaseerauksella, basilikarisottoa, paistettua osterivinokasta ja pikkelöityjä kasviksia. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun maistoin hanhea. Maku ei muistuttanut ollenkaan kanaa, mutta ei myöskään fasaania tai mitään riistalintua. Mutta hyvältä se maistui ja oli todella ylikypsää! Basilikarisotto olisi saanut olla mielestäni pikkuisen kypsempää. Pikkelöityjen kasvisten nimellä lautasella oli keko pikkelöityä fenkolia. Ehkä sitä ei tarvitsisi olla ihan niin paljon ja jotenkin odotin listan perusteella, että kasviksia olisi monipuolisemmin. Yllättäen annoksen fanfaarit saa kyllä ehdottomasti osterivinokas! Sen suutuntuma oli kiinnostavan sitkeä, eli ei tutun sienimäinen. Saimme myös kuulla, että sienet on kasvatettu Pälkäneellä. 

Jälkiruokana oli Mustikka creme brulee, hinta 12€. Annos on kaunis kuin kukka! Erilaisia rakenteita siinä oli aika paljon ja erilaisia makuja myös monia kirpeästä makeaan. Jälkiruokana tämä oli tosi hyvä, maukas ja kiinnostava, mutta creme bruleena hienoinen ylläri. Kovan kannen alla mustikkainen creme brulee oli rakenteeltaan yllättävän löysää, vaikka se käsittääkseni pitäisi olla kiinteän vanukasmainen. Jos ei takerruta tähän, niin annos saa suurimmat yleispisteet illan annoksista.

Listan valikoima on juuri sopiva. Alkuruokia on viisi. Oma annoksensa löytyy lihansyöjälle, kalasta pitävälle, metsäisiä makuja hakevalle ja kasvissyöjälle. Pääruokia on kuusi. On nautaa, maksaa, hanhea, riistaa, kalaa ja kasvista. Tässäkin aika hyvin jokaiselle jotakin. Jälkiruokia on suhteessa paljon, sillä niitäkin on kuusi. Pavlovaa, creme bruleeta, jäätelöä, sorbettia, jäädykettä ja suklaata. Myös täytekakku on mahdollista tilata etukäteen esim juhlatilaisuuteen. Erityispiirteenä ruokalistassa on kotimaisuus ja siitä pisteet!

Ravintolan sijainti on vähän ydinkeskustan laidalla ja mietinkin, että mahtaako sinne kukaan eksyä syömään (vaikka tiedänkin Mylläreitten olevan vanha ja suosittu ravintola). Istuimme ikkunan ääressä ja olin maalaisena ihan yllättynyt siitä kansainvaelluksesta, joka ravintolan ohi soljui tasaisesti koko lauantai-illan puoli kahdeksasta puoli kymmeneen. Siis mitä ihmiset tekevät täällä varastoalueella, joksi tämän miellän, ehkä vähän ajastani jäljessä, myönnetään…? Lopulta minulle valkeni; läheisen hotellin parkkihalli on tässä toisella puolella, Tampere-talon esityksiä katsomaan menevät kulkevat paljon juuri tästä ohi, reilun korttelin päässä on Areena. Siksi ehkä tuossa jalkakäytävälläkin on tuo Walk of fame, tosin ilman nimiä. Viereisessä talossa oli biljardisalia ja ties mitä. Hostellikin löytyy aivan vierestä. Että kyllä tänne sitten porukkaa riittää. Jos olet menossa syömään viikonloppuiltana, kannattaa soittaa ja varata pöytä! Me soitimme neljältä ajatuksena, että pääsemme hyvissä ajoin viideltä syömään ja yllärinä ensimmäinen vapaa aika olikin vasta puoli kahdeksan!

Ravintola on vanhassa tiilirakennuksessa ja sen sisustus on mukavan lämmin vanhoine esineineen ja paksuine hirsirakenteineen. Palvelu oli kautta linjan kiitettävää. Tarjoilija oli rento, ystävällinen, persoonallinen. Ei siis pönöttävä tai ärsyttävän imelä, kuten joskus jossain. Suosittelen paikkaa ihan tavalliselle ravintolakävijälle, joka ei halua mitään ylihienoja vinaigrettekoukeroita lautaselleen ja lähde nälissään kotiin, vaan saa monipuoliselta listalta maittavaa ja täyttävää ruokaa mukavassa miljöössä ystävällisen palvelun kera. Viereisen talon seinällä kiipeilevät taidelinnut saivat minulta pisteet jo ennen ravintolaan menoa ja sainkin ihailla niitä koko illan ajan.