Yhdeksäs ravintolakäynti; Kajo

Joku aika sitten julkaistiin taas ”Suomen 50 parasta ravintolaa”-lista, jolla tämänkertainen ravintola Kajokin komeilee, jopa sijalla 18! Listan 16 ravintolaa sijaitsee Helsingin ulkopuolella, loput Helsingissä. Siis melko harvinaista bongata joku täältä susirajan takaa. Huolimatta sijoituksesta listalla, Kajo oli kiinnostanut minua jo pitkään. Tiedän, että huippu ’fine dining’-paikka voi olla aivan uskomattoman mahtava kokemus ja kukapa niitä ei haluaisi?

Kajo löytyy osoitteesta Rautatienkatu 12, Tampere. Samalla kadulla on monta ravintolaa vieri vieressä ja asemalta tullessa jokainen on lähes nenän edessä. (Siis etuoikealla.) Kajo on auki vähän hankalasti vain ke-pe klo 17 eteenpäin ja viikonloppuisin klo 15 eteenpäin. Koin tämän hienoisena miinuksena, sillä menin ravintolaan sisareni kanssa, joka oli lähdössä samana iltana junalla kotiin. Meillä oli tottakai ajatuksena syödä se pitkä menu, mutta koska sen tarjoiluaika oli ilmoitettu kolmeksi tunniksi, oli lennosta pakko vaihtaa edellisenä iltana suunnitelmaa ja valita sittenkin se lyhyempi menu, jonka tarjoilu kesti noin kaksi tuntia. Ilmeisesti ravintola on tarkoitettu vain paikallisille tai hotellissa yöpyville, sillä en jotenkin pysty kuvittelemaan, että edes lähikuntien asukkaat voisivat viikolla käydä täällä sujuvasti? Bussit kulkevat iltaisin tosi harvakseltaan ja omalla autolla tulokin on ehkä vasta plan B, koska ravintola on myös hyvien viinien paikka. Tästä siis jo heti alkuun pieni miinus.

Kajossa ei ole alkuruokia, pääruokia, eikä jälkiruokia valittavana listalla. On vain kaksi menu:ta, sekä molemmista vegetarian-vaihtoehto. Paria päivää ennen pöytävarausta sain meiliini sähköpostin, jossa ravintola tiedusteli allergioita ja muita rajoitteita ja kyseli minkä menun valitsemme ja mitkä juomat haluamme. Koska aikataulu oli tiukahko kolmen tunnin menuta ajatellen, valitsimme se lyhyemmän, eli ”Makuja polun varrelta” hintaan 65€/hlö. Tämä menu on tarjolla ainoastaan keskiviikkoisin ja torstaisin. 

Ohut leipä ja hapankerma

Menumme siis sisälsi listan mukaan seuraavat ruokalajit;

• kananmuna, heinä & mäti

• hapanjuuribriossi

• possu ja simpukka

• peura & mesiangervo

• kuha ja kimchi

• kurpitsa, hunaja & inkivääri

Pitempi menu ”Oodi luonnolle” (hintaan 85€/hlö) sisältää 4 ruokalajia enemmän.

Kananmuna, heinä & mäti

Ravintolassa oli suhteellisen kova taustamusiikki, joka aiheutti sen, että en kuullut kunnolla mitä tarjoilijat (vai kokit?)  milloinkin kertoivat ruoan sisällöstä. Kaikki se oli niin monimutkaista ja aineksia oli paljon, niin että nauroimme sisareni kanssa aina saman tien, että muistatko mitä tässä oli? En minäkään! Melkeinpä sanoisin, että ensin oli sitä sun tätä, sitten kaikenmoista ja lopuksi vielä yhtä sun toista.

Hapanjuuribriossi

Koska en syö nilviäisiä, ilmoitin etukäteen sähköpostilla, että käykö, jos sen simpukan vaihtaa johonkin muuhun ja hyvinhän se onnistuikin. Käsittääkseni saimme simpukan tilalle katkarapua. Tästä joustavuudesta pisteet!

Possu ja … katkarapu?

Annoskoot täällä olivat hyvin pienet. En tietenkään odottanutkaan mitään ’rekkamiehenannoksia’, mutta siis fine dining-ruoiksikin hyvin pienet! Lopuksi olin kyllä ihan kylläinen, täytyy myöntää. Olenkin tosin melko pieniruokainen nykyään.

Peura ja mesiangervo

No, entä maut sitten? Kun menee tämän tason paikkaan, niin odottaa jotain mielen räjäyttävää, jotain huikeaa, sellaista, että suussa on makujen sinfonia ja ilotulitus yhtä aikaa. Täällä sitä tunnetta ei tullut. (Olen kyllä ollut ravintolassa jossa se tunne jatkui ensimmäisestä annoksesta viimeiseen!) Ruoka oli aina Kimchiin saakka ”ihan hyvää”, ”ihan jees”, mutta se joku wau jäi puuttumaan.

Kimchi

Viimeiset annokset olivat selkeästi parempia, eli hyviä ja maukkaita ja hauskoja, mutta niistäkin puuttui sellainen syvä waaau. Tuli mieleen, että onko monien raaka-aineiden kanssa kikkailu nyt tullut pääasiaksi ja se itse pääasia eli maku jäänyt vähän lapsipuolen asemaan?

Hmmm… kuha?

Palvelu oli hyvin ystävällistä, rentoa (mutta ei liian), ammattitaitoista, joustavaa ja nopeaa. Keittiöstä kuului aika ajoin kuorossa huudettu ”kiitos” ja se hiukan hymyilytti; mitähän hauskaa siellä on meneillään? Varmaan hyvä henki ja mukava duuni! 

Kurpitsa, hunaja & inkivääri

Miljöönä paikka on mukavan tuntuinen. Vaikka isojen ikkunoiden vieressä kulkeekin Rautatienkadun melske, niin heti sen toisella puolella on kuitenkin iso puisto, jossa voi nähdä vaikkapa hassua performanssia, jos hyvin käy (kuten meille kävi). Pidin sisustuksesta ja astioista. Pikkuisen mietin jälkeen päin, että käyvätkö nämä samat kivet, viljat ja heinät kaikkien pöydissä? Kivet voi toki pestä, mutta heinät ja viljat… en nyt ihan hirveästi innostunut muutenkaan siitä kikkailevasta heinä- tai vilja-esillepanosta, sen verran maalainen kai olen.

Toffee teen kanssa

Jälkkäriksi saimme toffeet, kun joimme kahvia ja teetä. Sananen vielä teenjuojan näkökulmasta. Tämän tason ravintolassa odottaisi olevan jotain upeaa myös teen osa-alueella. Vaihtoehtoja oli kolme; kamomilla, musta ja joku kolmas. En edes muista mikä se kolmas oli (ruusunmarja?), kun ne kaikki olivat niin niin tavallisia, että sain pienen teeshokin. Jos minä olisin ravintolanpitäjä, hankkisin sinne esimerkiksi riisiteetä, taikka joitain harvinaisempia vihreitä lajikkeita. Join silti, koska en kehdannut siinä vaiheessa sanoa, että unohdetaan koko juttu. Luullakseni ABC:lläkin on mahtavammat teevalikoimat. Ja tiedän, että tämä ei ole mikään kahvila, mutta silti! Ruoka ja jälkkärijuoma eivät ole yhtään linjassa!

Erityispiirteinä täällä on syvä luonnon, lähiruoan ja paikallisten tuottajien kunnioitus. Ja tietenkin se ’fine dining’, joka meidät oikeastaan ajoi tänne, uteliaisuus tasokkaaseen ja upeaan huippuravintolaan. Vaikka kokonaisuutena kokemus oli hyvä, silti hienoinen pettymyskin jäi mieleen pyörimään. Mutta tämä on tietysti vain minun henkilökohtainen kokemukseni. En tarkoita, että haluan vain tulisia ruokia, vaan ylipäätään kiinnostavia makuja ja rakenteita! Vahvoja makuja suuntaan tai toiseen. Pliisu ruoka ei ole elämys, vaikka paikka muuten olisikin elämys.