.

.

1.5.2023

Huhtikuun kooste

 

Huhtikuu tuntuu kuluneen jotenkin hirmu nopeesti. Nyt on jo toukokuu käsillä ja siitä on vain hujaus kesäkuuhun ja heinäkuuhun… 

No, huhtikuun toinen iso juttu sen lisäksi, että aika kului liian nopeasti, se että epäonnistuin täysi taloussuunnitelmassani! Eli elin yli varojeni ihan törkeesti. Onneksi takataskussa oli puskurivaraa, eli en ole ulosotossa tai mitään, mutta itseä se harmittaa. Toisaalta, virheistä oppii ja jatkossa olen tarkempi.


Huhtikuussa olin edelleen kahviloissa ja ravintoloissa enemmän kuin olin budjetoinutkaan, eli kaikenlaisia ylimääräisiä lounasjuttuja ja kakkuhengailuja tuli harrastettua.


Vaihdoin viherkasveille mullat ja pistin pari kurkkulajia itämään. Sain kasvihuoneen, joka tullaan pystyttämään vanhan grillikatoksen tilalle.


Lapsuudenkodin remppailua ja tulevien tuunailujen suunnittelua. Tätä tein jopa kahteen eri kertaan huhtikuun aikana ja silti oli aikamoinen kiire. Mutta lopputulokseen olen tyytyväinen!


Olin Spa-hieronnassa ja sain sitten parin päivän päästä muutaman viikon ikäviä suonikohjuoireita. Koetin siis mahdollisimman paljon makailla sohvalla jalat ylhäällä ja lopuksi pääsin lääkäriinkin.


Kirppistelin niin Jyväskylässä, Parkanossa, kuin lapsuudenmaisemissakin ja löysin useita vanhoja (isoja) Arabian kukkaruukkuja. En mitenkään pilkkahintaan (18€-34€) mutta kuitenkin.


Shoppailin Tuurissa! Tuoksukynttilöitä ja leffoja… olipa mukava käynti pitkästä aikaa! Samalla reissulla matkailimme asuntoautolla ja bongailimme kauniita maaseutumaisemin.


Tepastelimme Seitsemisessä ja Kauhanevalla, sekä ajelimme vähän siellä sun täällä katselemassa lintuja ja keväisiä maisemia.

Toukokuussa koetan elää talouden suhteen hillitymmin, kuopsuttelen puutarhaa ja ainakin yksi tosi mukava pikku matkakin on tiedossa!


Ei kommentteja: