.

.

26.5.2023

Pikkuvinkki kompostijätteen hyötykäyttöön

 

Huomaan kuinka kesän tulo (ja varmaan se puutarhan ryöpsähtäminen vihreeksi) on alkanut vaikuttaa kaikenlaisiin pieniin kokkausjuttuihinkin. Eilen selasin monenlaisia reseptejä ja aattelin, että nyt on jo kiire taltioida puutarhasta ja luonnosta kaikenlaista!

Mutta jos et omista puutarhaa, etkä halua hortoilla luonnossa, niin ihan kaupan jutuillakin voi hiukan ruveta kummasteleen kasvun ihmettä. Luin joskus, että kaikenlaisia kasviksia voi kasvattaa uudelleen, vaikka olis syönyt siitä jo kantaa vaille kaiken. No minäpä tuumasta toimeen ja tyrkkäsin sellerin kannan astiaan ja sinne vettä. (Sitä vettä pitää lisätä usein, sillä se kuivuu aika äkkiä!) Muutamassa päivässä se alkoi venyä pikkuriikkiseksi sellerin lehdykäksi ja nyt kun se on kasvanut jo reilut pari viikkoa, on itu jo varsin reipas! En vaan tiedä miten isoksi se voi kasvaa, joten nyt alkaa labramaiset tarkkailuviikot ja itu voi näyttää mihin se pystyy. Tuskin siitä nyt ihan alkuperäisen kokoinen tulee, mutta kuitenkin. Ja sitten kokeilen, onnistuuko sama uudelleen tällä samalla kannalla.


Tätä voi kokeilla myös ainakin porkkanalla (kasvaa naatit) ja mahollisesti monella muulla! Sipuli? Valkosipuli? Mielikuvitus rajana!

Banaaninkuoria voi kuivattaa, niin että niistä tulee ihan mustia ja kovia käppyröitä. Sitten ne voi laittaa veteen ja jauhaa sauvasekoittimella tai blenderillä aivan muusiksi. Sen jälkeen mössön voi prässätä (ei silitysraudalla, vaan kasviprässillä tai jollain painavalla, vaikka tiiliskivellä) ohuelti parin kankaan tai harson tai valoverhon väliin pöydällä (ja näitä voi olla iso pino, niin että eri kangaskerrosten välissä on aina sitä mössöä) ja siitä tulee kuulkaas paperia, kun se ensin valuu kuivemmaksi ja lopulta sen paperin voi pistää roikkuun vaikka pyykkinarulle loppukuivatukseen. Olen tehnyt banaanipaperia ja se toimii. Tosin siitä tulee hyvin tummanruskeaa, mutta vaikkapa korttipohjana se on hyvin hauska. Periaatteessahan paperi on prässättyä kuitua, joten sitä voi itse kokeilla kaikenlaisista kuiduista, että miten se toimii. Vaikkapa raparperin kuoresta taikka mistä tahansa kuitukasveista. Olis kiva kuulla mitä ootte kokeillu taikka innostuitteko nyt ja miten toteutuksen kanssa nyt sujui!


Ei kommentteja: