Utuisia visioita

Istun taas portailla illan viiletessä, kun linnut vielä laulavat täyttä kurkkua, kun tikka käy tutkimassa oravien ruokapönttöjä ja metsähiiri sujahtaa puuhun syömään oravien pähkinöitä, mutta aurinko ei enää paahda oloa sumeaksi. Oikeastaan kannatan kesäajaksi siestaa! Voisin lähteä töihin tosi aikaisin aamulla; vaikka viiden ja kuuden välillä ja tulla kotiin puolilta päivin nukkumaan kuudeksi tunniksi ja jatkaa sitten virkeänä iltaa, kun lämpö ei enää tahmaa ajatuksia.

Poltan alaportaan kukkaruukussa suitsukkeita. Tuoksu vie hajumuistoihin aina 90-luvulle saakka. Silloin poltin suitsukkeita sisällä joka päivä, niin että ilma oli välillä savusta sankka. No, jos olisin tiennyt, ettei se ole ihan terveellistä, olisin valinnut toisin. Mutta ah, ne tuoksut! Miten viehättäviä erilaisia tuoksuja; kookosta, mansikkaa, vaniljaa, mangoa, korianteria, kanelia, limeä, eucalyptusta ja monia monia muita! Noiden tuoksujen myötä olen taas melkein parikymppinen. Joskus ryhdyin säästämään suitsukepakkausten viimeisiä tikkuja ja kätkin ne pakkauksineen vanhaan käsilaukkuun. Ajattelin, että sitten joskus otan ne esiin ja poltan ja muistelen. Nyt löysin kymmenien pakkausten jemman ja nyt on se hetki, kun muistelen.

Olen nyt vihdoin ryhtynyt käyttämään käsilaukkuja jälleen! Siinä olikin noin 15 vuoden tauko, tai ehkä enemmän. Otin yhden käsilaukun mukaan lapsuuden maisemiin ja toisen käsilaukun Tamperepäivääni. Miten suloista onkaan roikottaa vanhaa käsilaukkua kyynärvarressa ja kaivaa välillä laukun uumenista esiin jotain tarpeellista. Aion testata kaikki arkikäsilaukkuni tänä kesänä! Siitä tulee ihanaa! Kyselin joku aika sitten eräästä vintagekaupasta, että olisiko heillä tarvetta käsilaukuille ja arvatkaa mitä? Minun laukkuni ovat epäkiinnostavia, koska ne ovat liian vanhoja! Jopa on taas aikoihin eletty! Ne taitavat ihannoida 80- tai 90-lukua nykyään… enkä oikein edes hahmota 80-luvun jälkeistä aikaa muuna kuin harmaana mössönä, tai sumuna, josta ei ota selvää. Minä olen toista maata ja heiluttelen vintagelaukkujani, jotka voivat olla parhaimmillaan yli 100-vuotta vanhoja ja uusimmillaankin 70-lukua.

Ja koska käsilaukku heiluu käsikynkässä, olen myös ottanut esiin mummomekkoni. Tiedättehän ne sellaiset epämääräistä materiaalia olevat, pyöreälle vartalolle lempeät trikoomekot, joita joka mummo käytti täyttä päätä vielä minun lapsuudessani? Päätin käyttää kaikkia mummomekkojani tänä kesänä! Ne ovat niin kauniita, mukavan tuntuisia ja niissä on kaikesta huolimatta laatua. Kaikki ne ovat kotimaista tekoa ja jotkut jopa ompelijalla teetettyjä. Kuka enää nykyään teettää ompelijalla yhtään mitään, paitsi ehkä linnan juhliin? Surkeaa kehitystä semmoinen. Osittain se on tietysti verottajan syytä, että ei kannata väsäillä mitään pieniä juttuja. Mutta miten paljon työpaikkoja olisikaan ja miten persoonallisia me jokainen olisimme, jos ompelija tekisi vaatteemme ihan meidän omista kankaista ja vaikka minkälaisista ihanista kaavoista? Ei tämmöisenä massavaatteiden aikana oikein voi persoonasta paljon puhua.

Ja jos on käsilaukku ja mummomekko, on oltava myös sukkahousut! Olen myös kaivanut sukkahousulaatikkoa innolla pitkästä aikaa. Minä inhoan ihonvärisiä kuviottomia sukkahousuja ja siksipä minun sukkahousuissani seikkailee kissoja, taloja, juureksia, kukkia, kasvoja, palloja, raitoja ja ties mitä! Ja tiedättekö mitä olen nyt huomannut? Tukisukat sukkahousujen alla on todellakin jees keksintö! Niitä ei näe ollenkaan ja ne ovat keveän tuntuiset jalassa. Ja mikä parasta, sukkahousut eivät ala valua kun tukisukka pitää ne aloillaan. Waude, tosi hieno homma!