.

.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turku. Näytä kaikki tekstit

6.4.2022

Oi ihana Turku!



Sillä välin, kun pähkäilen täällä kaikenmaailman tavarapinojen keskellä poistoja, pistän teille vähän kuvia Turusta. Turun museot, vanhat talot, kahvilat ja maisemat ovat lähellä sydäntäni. Eipä se turhaa ole vanha pääkaupunkimme. Korona-aikana Turku on valitettavasti jäänyt väliin, mutta siellä se kuitenkin odottelee. Ehkä ensi kesänä!












 

18.12.2021

Joulupöytä museossa




Rakastan museoiden joulukattauksia, joulukuusia, joulukoteja! Siksi olin kuin taivaissa, kun kerran osuin sattumalta Turussa Apteekkimuseoon ja Qwenselintaloon juuri silloin, kun siellä oli joulu meneillään! Tästä on jo vuosia, mutta yhä muistelen sitä tunnelmaa lämmöllä. Sellainen museomainen joulu (olkoon se sitten porvariskoti tai maalaistalo 1800-luvulta) olisi varsinainen haaveiden täyttymys!
Viimeinen viikonloppu ennen joulua ja hiukan on vielä tekemistä. Mutta tunnelmakuvan haluan jakaa tuosta lämpimästä rauhallisesta hetkestä.








17.8.2021

Turun linna ja Nuijasota



Turussa yksi lempikohteistani on tietysti linna. Tässä linnassa virui vankina myös eräs esi-isäni, nuijasotapäällikkö Jaakko Ilkka, koska hän oli nostanut talonpojat kapinaan tammikuussa 1596 käskynhaltija Klaus Flemingiä vastaan. Felming toimi Suomen ja Viron käskynhaltijana, joka tarkoitti käytännössä lopulta sitä, että hän oli itsenäinen sotilasdiktaattori Suomen alueella. Flemingin toimesta Suomessa oli sotilaiden linnaleirimajoitus, joka tarkoitti tuohon aikaan talonpojille asetettua ylimääräistä sota-apuverojen maksamista ja sotilaiden majoittamista ja kestitsemistä. Tämä sotaväen elatusvelvollisuus koettiin raskaaksi ja edesauttoi kapinamielen kehittymistä.





Nuijasodaksi nimitetty talonpoikaiskapina käytiin talvella 1596-97. Nuijasodan puhkeamisen syyksi on arveltu monen asian summaa; talonpoikien sotaväsymystä (juuri käyty sota "pitkä viha" 1570-1595), katovuosia, linnaleiriä, joka jatkui vuosia sodan loppumisen jälkeenkin, poliittista kiihkoa ja lisääntynyttä aatelin harjoittamaa talonpoikien riistoa. Nuijasota alkoi marraskuussa 1596, kun Turun linnasta paennut nuijapäällikkö Jaakko Ilkka lähetti joukkonsa useina ryhminä etelään. Nokialla käyty taistelu päättyi tappioon vuoden 1596 lopussa. (Taistelupaikkaa kutsutaan Kalmaanmäeksi ja sen pellosta on kuulemma noussut ihmisluita esiin vielä 1900-luvullakin.) Muut nuijamiesjoukot lyötiin joulukuun ja tammikuun aikana eri puolilla Suomea. Toinen kapina-aalto nousi pian, mutta kukistettiin Santavuoren taistelussa helmikuussa 1597.





Sota-väsymys ja linnaleirin epäoikeudenmukaisuuksiin kyllästyminen poiki kapinoita ympäri Suomea pitkin 1570-, -80 ja -90-lukuja. Kapinoita johtivat usein varakkaat suurtilalliset, koska heidänkin omaisuutensa joutui linnaleirin kohteeksi. Erityisesti Pohjanmaalla kapinajohtajina toimivat talonpoikien veronkantajiksi valitsemat neljännesmiehet ja nimismiehet, jotka koettiin luottamushenkilöiksi. He olivat paikallisen itsehallinnon tärkeimpiä miehiä, asettuen talonpoikien ja kruunun virkamiesten välimaastoon.





Jaakko Ilkan arvellaan syntyneen 1540-luvulla Ilmajoella. Ilkkalan talosta tuli aikaa myöten Ilmajoen toiseksi suurin tila Peltoniemen jälkeen, josta arvellaan Jaakon äidin suvun juontuvan. Jaakko oli kahdesti naimisissa, mutta vaimojen nimiä ei tiedetä. On kuitenkin arveltu, että toinen vaimo oli ruotsinkieliseltä rannikolta tai mahdollisesti Turkulaisen kauppiaan tytär. Jaakolla tiedetään olleen ainakin kaksi poikaa, Mikki ja Jooseppi. Jaakko itse oli ratsutilallinen, nimismies, maakauppias, ja laivan omistaja (hänen tiedetään kuljettaneen mm viljaa ja suolakalaa Tallinnaan sekä voita ja tervaa Tukholmaan). Ilkka vaurastui kaupankäynnillä ollen vuonna 1591 Etelä-Pohjanmaan seitsemänneksi rikkain kauppias. Hän omisti tuolloin neljä hevosta, 30 nautaa ja 32 lammasta.

Turun linnaan hänet vangittiin tammikuussa 1596, josta hän pääsi kuitenkin pakenemaan saman vuoden syksyllä. Sodan loputtua hänet vangittiin perimätiedon mukaan Ilmajoella Kuhnalan pellolla ja mestattiin Isonkyrön kirkolla tammikuussa 1597 viiden muun nuijapäällikön kanssa. Mestattujen ruumiit vietiin kotikirkolle teilipyörän päälle varoitukseksi muille. Ilamjoella teilipaikalle rakennettiin Ilkan muistomerkki vuonna 1924.





Klaus Fleming, jota vastaan talonpoikaiskapina kohdistui, syntyi noin 1535 Kuitian kartanossa Paraisilla. Hänen isänsä oli valtaneuvos ja laamanni ja yksi kuningas Kustaa Vaasan tärkeimpiä liittolaisia Suomessa. Hänen äitinsä kuului merkittävään ruotsalaiseen Sparre af Rossvik-aatelissukuun. Klausin isä kuoli hänen ollessaan 13-vuotias ja hän alkoi suuntautua intohimoisesti sotilasuralle. Hän johti vain 20-vuotiaana hiihtopartiota suuressa Venäjän sodassa. Häntä on kuvailtu peräänantamattomaksi, häikäilemättömäksi, itsepäiseksi, leppymättömäksi ja jopa vainoharhaiseksi. Hän oli tunnettu karuista tavoista, törkeistä puheista ja rahvaanomaisesta käytöksestä. Sotilaittensa parissa hän oli kuitenkin hyvin suosittu.

Nuijasodan jälkeen Klaus Fleming kiirehti Turkuun, mutta kesken laivaston varustamista Pirkkalassa hän sairastui yllättäen pahasti. Luvattuaan tavata vaimonsa Perniön kuninkaankartanossa, hän lähti matkaan sairaana. Huonokuntoisena hän joutui seisahtumaan Pohjan kirkon tienoille ja kuoli huhtikuun 12. ja 13.päivien välisenä yönä 1597 talonpoikaistalossa Pohjassa. Tästä nousi muun muassa huhuja, että Pohjanmaan noidat olisivat noituneet hänet tai oli tapahtunut Jumalan kosto. Flemingin ruumis kuljetettiin Turun linnan kappeliin ja sieltä edelleen Paraisten kirkon sukuhautaan. Hänen vaimonsa vietiin vangittuna Tukholmaan ja molemmat poikansa Johan ja Olof teloitettiin Turun verilöylyssä 1599. Hänen vaimonsa vapautettiin myöhemmin ja heidän kaksi tytärtään avioituivat sittemmin varakkaisiin mahtisukuihin.

 

10.8.2021

Auringonläikässä




Rakastan auringonläikkiä, auringon säteiden siivilöitymistä pilvien takaa, auringon lämpöä poskilla, ikkunasta soljuvaa valoa, valoa tekstiileillä, valoa erilaisilla pinnoilla, etenkin vanhoilla esineillä ja valon heijastumista peileistä.

Rakastan vanhan tuoksua kodinomaisissa museoissa. Yksinkertaista kauneutta. Pehmeyttä, lämmintä tunnelmaa ja kodikkuutta. Kuvittelen AINA asuvani juuri tuossa museossa, tuossa huoneistossa, jossa vierailen. Pysähdyn hetkiseksi ja aistin tunnelmaa. Kuvittelen miten ehkä järjestelisin huonekalut itselleni sopivasti. Kuvittelen, miten istun juuri tuon ikkunan ääressä ja katselen ulos.

Myös joku sellaisessa vanhanaikaisessa tavaran vähyydessä kiehtoo kovasti. Se, että on lähinnä vain käyttötarkoitukseltaan tarpeelliset esineet ja siinä vain mausteeksi jotain ilahduttavaa, jotain turhaa. Sillä kauneuttahan ennen oli kaikissa esineissä.


























 

27.2.2020

Melkein kipeenä



Aamulla herätys ennen viittä. Luen vähän Heli Laaksosen runoja ja siemaisen pienen kupin kahvia, ennen kuin lähden pimeyteen. Tähtitaivas! Pakko seisahtua portaille tirkistelemään tuttuja kuvioita. On jotenkin niin lohdullista, kun samoja tähtiä on ihastellut ja ihmetellyt jo lapsena. Keksinyt itse nimiä kuvioille, joita ei muuten tunnista. Lempparini on edelleen "Poliisimestarin napit" - suoraan muumikirjojen Hemulin takista tempaistuna. Naurattaa aina vähän kun bongaan sen kuvion.



Yöllä oli vähän kylmä, matkalla oli kylmä ja töissä oli kylmä. Yskää, aivastuksia ja pää kuin Haminan kaupunki. Väinönputken siemeniä ja buranaa. Ja nyt illalla vasta muistin, että kellarissa on monta pulloa itse tehtyjä herukkamehuja juuri tällaisia tilanteita varten! Ehkä ei pitäisi enää tehdä 10 tunnin työpäiviä?

Keittiön kuivauspuhallin hurisee yötä päivää jo kolmatta viikkoa. Tiistaina piti tarkastajan tulla mittaamaan kosteutta rakenteista. Vaan ketään ei näkynyt; viettää varmaan hiihtolomaa ja tulee kunhan kerkee. Vaikkakin erityisherkän pinnaa vähän alkaa jo kiristää se ääni tämän iänikuisen tinnituksen päälle. Ja se, ettei kotona voi oikein tehdä mitään. Keittiö kun on hyökyaallon lailla levinnyt ympäri kämppää. Vaikka luulinkin urheasti tepastelevani kesään asti retkimoodilla, niin kyllä tämä kuulkaa alkaa aika pian tympiä!

Vaan tuo armas aurinko saa mielen piristymään. En suoraan sanottuna ole koskaan voinut käsittää miksi ihmiset masentuu keväällä. Minä kun olen sellainen pöljä, että odotan kevättä kuin toista joulua, suorastaan riehaannun kun tajuan miten pian on toukokuu ja sitten kesä! Miten monta kertaa olen jo mielessäni kylvänyt kaikki uudet hassut netistä tilatut siemenet, tehnyt sadonkorjuun ja purkittanut kellarin entistä täydemmäksi. Jeah, kesä!!



26.1.2020

Haaveiden majassa


Mieli risteilee kaikenlaisten haaveiden parissa. Että olisipa 1700-luvun talo, jossa ei olisi koskaan rempattu liikaa. Ei yhtään muovirakennetta. Ei saunaa tai suihkutiloja sisällä, vaan ulkorakennuksessa. Ei keskuslämmitystä, vaan puilla lämpiävät takat ja kakluunit. Ehkä jopa kantovesi ja kaivo pihassa. Kaikenlaista sitä juontuu mieleen, kun joutuu vesivahingon uhriksi.





Vaikka päätökset tulivatkin nopeasti ja mukisematta, en arvannut, että varsinaista työtä pitää odotella viikkoja. Tällä hetkellä tilanne on se, että vuotanut patteri on irrotettu ja putkisto tulpattu siltä kohdalta. Ensi viikon lopulla tulee asbestipurku komeron lattiaan. Luojan kiitos se on vain alle kolmen neliön tila, jonka voi helposti eristää muusta asunnosta.

Olen jo varautunut siihen, että joskus juhannuksen jälkeen kentis saamme uuden keittiön. On aika mahtava tunne, kun voi alkaa suunnitella jotakin niin isoa ensimmäistä kertaa elämässään! Mutta silti olen jo monta kertaa vesi kielellä unelmoinut siitä, että voi kun voisi vain mennä keittiöön ja tehdä jotakin ruokaa! Tällä hetkellä keittiö on vielä osittain käytössä (tiskipöytä, uunit, liesi, jääkaappi ja mikro - mutta irtaimisto on kaikki hukassa!), mutta muutaman päivän päästä ei ole sitäkään.

Mahtaako sitä jaksaa monta kuukautta pelkkää einesruokaa...? Tällainen puoliremontti on siinä suhteessa vähän raastava, että pitää heittäytyä kovin luovaksi ja tinkiä monesta asiasta. Jos remppa olisi kokonaisvaltaisempi, niin ettei talossa voisi asua (no ei sekään kyllä kivaa olisi) niin vakuutusyhtiö hoitaisi meille jonkun sijaisasunnon siksi aikaa kun remppa kestää. Tässä sitä huomaa miten helppoon sitä on tottunut.




28.12.2019

Valonpilkahdus





Elämän valonpilkahdus kaikessa on kauneus.
Kaunis käytös,
kaunis muotoilu,
kaunis luonto,
kaunis ajatus,
kaunis teko...

Itselleni kaunista tässä hetkessä on
toisen huomioon ottaminen,
läheisyys,
rakkaus,
nostalgia,
tarinat,
luminen luonto.

Kauniita joulukuun viimeisiä päiviä kaikille!

3.12.2014

Joulunalus Turussa


Tämän vuoden kotimainen joulukaupunkini on Turku. Kävin tänään haistelemassa Turun joulutunnelmia; Luostarinmäen käsityöläismuseossa, joka on aivan ihana paikka tunnelmallisine pikkuruisine taloineen (minun lempihuoneeni siellä on aivan mahdottoman portaikkosotkun vieressä oleva noin 10 neliön kokoinen huone, jossa olisi mukava asua!), Qwenselintalon apteekkimuseossa, jossa oli jo kauniita joulukattauksia ja Turun linnassa, joulukattauksia niin ikään tutkiskelemassa. Linnan sokkeloissa muuten eksyn aina, ja mietin että mitä huoneita ja käytäviä meille turisteille ei näytetä...? Miten kukaan on ikinä osannut liikkua siellä järkevästi? Pidän näistä kaikista kolmesta museosta aivan tavattomasti!


Työkaverin vinkkauksesta kävin myös Gaggui Kaffelassa, jossa söin aivan jumalaista suklaakakkua! Tein muuten sen huomion Turussa, että se ei ole ollenkaan kahvilakaupunki, niin kuin Tampere, vaan siellä on erikoistuttu kauneussalonkeihin ja monenlaisiin ripsistudioihin. Sillä lailla eroaa merellinen Suomi sisämaasta.