Kristiinankaupungin idylli

 

Monivuotinen haave haahuilla Kristiinankaupungissa kääntyi todeksi tänäkin kesänä. Voisin oleilla, vetkutella, fiilistellä, notkua ja vetelehtiä siellä joka kesä päiviä putkeen.

Kiilin kotiseutumuseo

 

Tupsahdettiin ihan vahingossa näin söpöön paikkaan, ja mikäs siinä auttoi kuin ryhtyä kuvaamaan vaan. Museoalueen vieressä on kaunis pieni satama sekä rauhalliselta vaikuttava matkaparkki asuntoautoilijoille ja -vaunuilijoille. Museoalueesta ja taloista voit lukea tarkemmin täältä.

 

Kiilin museoalue kuuluu entiseen Siipyyn kuntaan, joka on nykyään osa Kristiinankaupunkia. Länsirannikolla siis heilutaan.

Museoalue on laaja ja viihtyisä. 

Museo ei ollut juuri nyt auki, mutta ikkunoista kurkistelemallakin pääsi tunnelmaan.

En käsitä, miksi aina jankutetaan, että ’ei museossa voi asua’, perusteluna sille, että kodissa on oltava modernia. Väitän, että minäpä kyllä voisin!

Miettikää jos autokanta yhtäkkiä lakkautettaisiin ja pitäisi siirtyä jälleen hevoskyyteihin. Mistä ihmeestä me saatais tarvittava määrä hevosia edes?

Punamullattu seinä ja mustat klasinpuut. Sopii se niinkin!

Kotiseutumuseot on kyllä semmoisia idyllejä, että…!

Tässä mökissä toimi Anna-Lenan koulu vielä vuonna 1918.

Tässäkin huoneessa on hyvä tunnelma.

Tämä mökki on puolestaan Jannen tupa.

Tupa esittelee kalastajaperheen elämää.

”Presidentti Kennedy murhattu”…

Pihamaa on kaunis ja viihtyisä.

Ja aitan takana voisi vaikka istua seinään nojaillen kahvikupposesta kaffetta särpien.

Kiertelyä Kristiinankaupungissa

Viikonloppu Kristiinankaupungissa oli ihana! Otimme mukaan efat-pyörämme, joilla innostuimme eilen fillaroimaan neljä ja puoli tuntia ympäri kaupunkia ja lopuksi ajoimme aina Björkskäretiin saakka. En ole eläissäni nähnyt niin mahtavaa naavametsää kuin siellä! Kävelimme pitkospuita meren rantaan ja olisimme voineet grillatakin, jos olisimme tajunneet ottaa evästä mukaan laavulle.

Kaupungin vanha kirkko on vuodelta 1700, mutta se ei valitettavasti ollut auki. Kirkon ulkopuolella fiilistelimme kameroinemme kuitenkin hetkisen. Kirkolla harmittelin mielessäni sitä, että sukujuuria täällä ei ole. Tätä seurannut omituinen olo pakotti kuitenkin tarkistamaan asian sukupuusta ja niinhän se taas olikin; esi-isä nimeltä Wellam Mansiin on syntynyt Kristiinankaupungissa 1667 ja toiminut täällä kirjurina, krouvarina, kaupunginsihteerinä, tullipalvelijana ja raatimiehenä. Jopas jotakin! Hauska ajatella, että täällä(kin) sitä joku esi-isistä on vaan elellyt. Olisi mukava selvittää tarkemmin sitä, missä korttelissa hän on asunut. Myöhemmin hän muutti Lapväärtiin ja sitten vielä Ilmajoelle, josta hän löysi puolisoksi minun esiäitini.

Tämä pieni kaupunki oli todella rauhallinen, ainakin näin syksyllä. Ajelimme kaikessa rauhassa pitkin vanhaa keskustaa, ilman että kovinkaan monia ihmisiä näkyi missään. Sehän introverteille sopii! Kesällä taitaa olla päinvastainen hyörinä. Hauskaa tässä kaupungissa on myös se, että ainoana Suomessa tämä puukaupunki ei ole koskaan tuhoutunut tulipalossa. Tämän lisäksi pohjoismaissa on vain kaksi tulipalolta säästynyttä vanhaa puukaupunkia. Upea juttu!