Viikonloppu Kristiinankaupungissa oli ihana! Otimme mukaan efat-pyörämme, joilla innostuimme eilen fillaroimaan neljä ja puoli tuntia ympäri kaupunkia ja lopuksi ajoimme aina Björkskäretiin saakka. En ole eläissäni nähnyt niin mahtavaa naavametsää kuin siellä! Kävelimme pitkospuita meren rantaan ja olisimme voineet grillatakin, jos olisimme tajunneet ottaa evästä mukaan laavulle.
Kaupungin vanha kirkko on vuodelta 1700, mutta se ei valitettavasti ollut auki. Kirkon ulkopuolella fiilistelimme kameroinemme kuitenkin hetkisen. Kirkolla harmittelin mielessäni sitä, että sukujuuria täällä ei ole. Tätä seurannut omituinen olo pakotti kuitenkin tarkistamaan asian sukupuusta ja niinhän se taas olikin; esi-isä nimeltä Wellam Mansiin on syntynyt Kristiinankaupungissa 1667 ja toiminut täällä kirjurina, krouvarina, kaupunginsihteerinä, tullipalvelijana ja raatimiehenä. Jopas jotakin! Hauska ajatella, että täällä(kin) sitä joku esi-isistä on vaan elellyt. Olisi mukava selvittää tarkemmin sitä, missä korttelissa hän on asunut. Myöhemmin hän muutti Lapväärtiin ja sitten vielä Ilmajoelle, josta hän löysi puolisoksi minun esiäitini.
Tämä pieni kaupunki oli todella rauhallinen, ainakin näin syksyllä. Ajelimme kaikessa rauhassa pitkin vanhaa keskustaa, ilman että kovinkaan monia ihmisiä näkyi missään. Sehän introverteille sopii! Kesällä taitaa olla päinvastainen hyörinä. Hauskaa tässä kaupungissa on myös se, että ainoana Suomessa tämä puukaupunki ei ole koskaan tuhoutunut tulipalossa. Tämän lisäksi pohjoismaissa on vain kaksi tulipalolta säästynyttä vanhaa puukaupunkia. Upea juttu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti