Murteen vitsikkyys

Etelä-Pohjanmaan murteessa, tai siis siinä murteen osassa, jota minä osaan, on kyllä paitsi kotoisat, niin myös huvittavat puolensa. Ohje voisi olla vaikkapa: "Käytä paljon ärrää ja äätä ja öötä, venytä vokaaleja, mutta älä herran tähden vääriä vokaaleja! Muodosta sanoja, jotka kuulostavat mahdollisimman rumilta." Ja silti niin suloisilta!

Rääppöö

Köppäänen

Korvee

Ruppi

Puo

Porajaa

Trossaaloo

Asuuloo

Ropajaa

Ravaa

Kränöö

Horaasoo

Ihan järkyttävän kuuloista ja nauran välillä kippurassa kun muistan jonkun vanhan sanan, jota en ole käyttänyt vuosikymmeniin. Hassua on, että en oikein osaa edes kääntää kaikkia sanoja yleiskielelle. Mutta yritetään. Tässä yllä oleva lista "suomeksi":

(rääppöö) = Pikkuinen, pikkulapsesta tai vaikka linnunpoikasesta sanottu.

(köppäänen) = Henkilö, joka on kurja, ankea, ym. Myös tilanteesta. Ilmakin voi olla köppäänen, jos sataa ja tuulee ja fiilis on epämiellyttävä.

(korvee) = Vati tai saavi.

(ruppi) = Vartalo, keho.

(puo) = Takapuoli.

(porajaa) = Itkee.

(trossaaloo) = Kehuskelee itseään.

(asuuloo) = Leikkii, esim kotia leikkimökissä tms paikassa.

(ropajaa) = Sade ropisee.

(ravaa) = Raapii kun kutiaa.

(kränöö) = Erimielisyys. Joku henkilö voi kränätä, joittenkin välillä voi olla kränöö.

(horaasoo) = Juo nopeasti. Orota, mä horaasen tään kaffin ensi Kääntyy kutakuinkin niin, että "odota, siemaisen tämän kahvin ensin nopeasti."

Kaikkein pahin moka jonka ulkopohjalainen voi murteen kanssa tehdä, on venyttää kaikkia mahdollisia vokaaleja. Eihän se nyt niin mene! Esim sanomalla "Mää oon pohoojaalaanen" tehdään jo niin monta virhettä, että aito pohjalainen kuulee feikkauksen heti ja sitä paitsi se tuntuu selkäpiissä samalta kuin liidun kirskuminen liitutaulussa. Oikein sanottuna se kuuluu tietysti näin: "Moon Pohojalaanen." Melkein yhtä pahalta kuulostaa: "Mä oon Pohjalainen", koska se kuulostaa aivan hirveältä hienostelulta! Tunsin lapsena suurta epäluuloa kirjakieltä puhuvia kohtaan. Mietin, että mitä ne oikein yrittää; olla jotenkin hienompia ku me vai?!

Murteita on vaikea noin vain ryhtyä puhumaan. Esim mieheni, jonka kanssa olen ollut yhdessä 20 vuotta, ei vieläkään osaa sanoa kahta satunnaista lausetta täydellisesti Etelä-Pohjanmaan murteella. Elokuvissa feikkipohjalaisen huomaa helposti. Joskus on joku, joka osaa ääntämyksen kaikenlaisine äänenpainoineen ja venytyksineen täydellisesti, mutta ei silti ole pohjalainen itse (hyvin harvinaista) hänellä täytyy olla joku sukukytkös meillepäin. Kieli tulee selkärangasta, jos on lapsena sitä tarpeeksi kuullut ja on ollut vastaanottavainen.

Jos murteen kerran oppii, sitä ei ikinä unohda, vaikka eläisi 50 vuotta puhumatta sanaakaan murretta. Sen ymmärtää ikuisesti ja unohdetutkin sanat tuovat kyllä hymyn huulille, kun niitä kuulee.