.

.

9.10.2021

Hotelli Krepelin, Kristiinankaupunki

 


Eilen illalla tupsahdimme Kristiinankaupunkiin, hotelli Krepeliniin. Emme ole koskaan olleet yötä tässä kapungissa, joten johan oli jo aika! Ajattelimme vain viettää mukavan hotelliviikonlopun jossakin suloisessa pienessä kaupungissa ja tämä valikoitui tällä kertaa. Ja koska pidämme vanhoista rakennuksista, Krepelin on upea valinta! Päärakennus, jossa myös hotellin omistaja asuu, on rakennettu vuonna 1812! Meidän huoneemme on piharakennuksessa, joka on ollut alunperin leivintupa. Tämä rakennus on myös ihan 1800-luvun alusta.













Nyt kun olemme olleet täällä vuorokauden, voinen antaa pienen arvion. Ensinnäkin henkilökunta on hyvin ystävällistä. Huoneisto on ”studio”, jossa on siis oma olohuone, makuusoppi, keittiö ja kylppäri. Samassa pihassa lämpiää pyynnöstä myös hyvin tunnelmallinen sauna, joka sijaitsee vanhassa tallissa. Aamupalaa ei nettisivujen mukaan ole, mutta sanoisin, että tavallaan kuitenkin on, sillä jääkaapista löytyy samaan hintaan neljä valmiiksi tehtyä sämpylää, neljä jogurttia, appelsiinimehua, maitoa ja skumppaa!

Olemme siis todenneet, että pidämme hotellista, tämä on kaunis, kotoisa, tunnelmallinen ja palaamme tänne vielä. Tämä ei ole kaupallista yhteistyötä, vaikkakin olen pyytänyt henkilökunnalta luvan blogikirjoitukseen. Joten suosittelen lämpimästi ja aidosti kaikille niille, jotka rakastavat vanhoja taloja ja pieniä kaupunkeja.


Ei kommentteja: