Helmikuun puntarointia

Huh heijaa, menipäs helmikuu todella nopeasti! Lunta on tullut niin paljon, että jopa minä olen puhissut, että saisi jo riittää. Mutta valoa ja keväistä fiilistä on ollut enemmän ja enemmän, joka on IHANAA! 

Alkukuu sujui sukututkimuspuuhissa. Kävin oikein arkistossakin pitkästä aikaa. Sain myös yhteyden uuteen sukulaiseen. Mökkeilin, kotoilin, vietin aikaa lapsuudenkodissa. Kävin ihanalla hierojalla, kyläilin, kirppistelinkin vähän.

Lähetin työhakemuksen ensimmäistä kertaa moniin vuosiin! Sain vastauksen ja siinä saattaa olla uusi alku. Ainakin selkeä uusi suunta, joka tuntuu hyvältä ja oikealta.

Sitten tuli usealta suunnalta ikäviä uutisia, jotka huolettavat todella. Tällä hetkellä voi vain odottaa. Tämä kuukausi on ollut oikea hyvän ja pahan sekoitus, kuin kaleidoskooppikuva. Olen odottanut tätä kevättä kuin kuuta nousevaa ja nyt toivon, että se olisi jo ohi. 

Kaiken tämän yksityisen lisäksi koko maailma tuntuu olevan yhä enemmän sekaisin. Sepä tästä nyt vielä puuttuisi, että kolmas maailmansota olisi syttynyt tai että isoveli haluaisi valloittaa Suomenkin jälleen! Viikinkiajasta lähtien sieltä suunnasta on hyökätty tänne vähintään kerran vuosisadassa. Pidin silti tsaareista paljon enemmän, kuin heidän jälkeensä tulleista sekopäistä.

 

Ravintoloita Tampereen keskustassa, osa 2

No eihän siitä mitään tullut, että pitäisi muka tyytyä vain noihin äskettäin luettelemiini Tampereen keskustan ravintoloihin! Nyt minulla on lisälista. Enkä yhtään epäile, ettenkö vielä joku päivä rustaisi lisälistan lisälistaa… ja tässä siis linkki siihen edelliseen postaukseeni, jossa ensimmäinen LISTA.

Ja koska muitakin kiinnostaa varmasti ravintolat keskeisellä paikalla, julkaisen näidenkin ravintoloiden menulinkit. Ihan kaikilla ravintoloilla ei ole omia nettisivuja, mutta ruokalistan näkee linkkien kautta, paitsi sushiravintola Huarongin, jonka ruokakuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! Muut tiedot ravintolasta voi sitten kiinnostuessaan itse googlata.

Ja ihan kaikkia ravintoloita en siis listaile. Vain ne, jotka oikeasti kiinnostavat myös itseäni. Aion myös arvostella ravintolat huvikseni, itseäni varten. Paitsi jos jotakuta kiinnostaa, saatan julkaistakin pieniä huomioita laadusta, viihtyisyydestä, hinnoista, palvelusta jne. Kiinnostaako?

Saivo

Salud

Villisika

Masu

LieMi

Piemonte

Liv

Salsallada

Tbilisi

Dambar

Borneo

Huarong

FinlaysoninPalatsi

Astor

Näsinneula

Koleeta kyytiä

Jotenkin tämä elämä on mennyt nyt aika koleeksi. Monelta suunnalta (niin yksityisesti kuin yleisestikin) on nyt surkeita uutisia. Ei jaksais kyllä yhtään…

Pakko pitää yllä kuitenkin toivonkipinää, muuten missään ei ole enää mitään mieltä.

 

Mitä kaipaan nyt

Juuri nyt kaipaan kovasti rauhaa, lepoa, stressittömyyttä, kauneutta. 

 

Mielessä siintää R-U-O-K-A

Nyt on päätös tehty! Ryhdyn taas käymään ravintoloissa syömässä! Kolmisen vuotta sitten hoksasin, että jos haluaa elämyksiä ruoan suhteen, niin kannattaa vaan panostaa vaikka kerran kuussa ravintolakäyntiin. Maksoi mitä maksoi. No sitten tuli korona kesken kaiken ja käynnit jäi siihen. Eilen tein listan niistä Tampereen ravintoloista, jotka houkuttelee ja joihin aion vakaasti nyt suunnata loppuvuoden aikana. Otan jälkikasvun mukaani ja herkuttelemme oikein olan takaa!

Listani on seuraavanlainen:

Nanda Devi

Tampella

Puisto

Sasor

2H+K

Grill it/Paja

Onni ja Leo

Hella & Huone

Kajo

Roast

Huber

Harald

Rioni

Muusa

Guru's

Bertha

C

 

Muutoskuvat lapsuudenkodista

Tässä vielä muutamia muutoskuvia lapsuudenkotini viime vuosilta. Vanhempamme kuolivat kuusi vuotta sitten. Aloimme sisareni kanssa läpikäydä vanhempiemme jäämistöä ja siihen meni vuosia. Muutama juttu odottelee edelleen komeron perukoilla päätöksentekoa, mutta pääasiassa kaikki on nyt jees. Osa tavarasta meni kirppismyyntiin, osa roskalavaryhmään, osa kierrätykseen, osa roskiin, osa Vironkeräykseen, osa sukulaisille ja osa jaettiin jälkeläisten kesken ja osa jäi taloon. Urakka on mieletön ja parasta on, jos on aikaa käydä kaikki läpi ihan rauhassa makustellen.

Muutoskuvien "ennen"-versiot on otettu tästä läpikäyntivaiheesta, kun talo oli vielä täynnä vanhaa tavaraa, ja kun remontti oli jo osittain alkanut. Purkuvaiheessa kiittelimme mielessämme isää, joka oli teettänyt 40 vuotta sitten remontit kunnolla. Parketit esimerkiksi oli laitettu seinästä seinään (ainoastaan rakenteelliset vanhat komerot poislukien), eikä vain keskilattian osuudelle, kuten täällä minun ja mieheni kodissa on tapahtunut. (Voi hyvä luoja sentään miten senkin voi tehdä monella tavalla!!) Ällistelimme myös yllättävän monia tapettikerroksia, joita esim keittiöstä löytyi; käytännössä siis useita talon ensimmäisen 12 vuoden ajalta.

Olen aina pitänyt hurjasti kotimme huonejaosta, vanhoista kattomateriaaleista, parkettilattioista (joita edelsi kamareissa kauheat vihreät kokolattiamatot), alkuperäisistä kunnollisista ikkunoista ja ovista puitteineen, komeroista ja niiden ovista kuten myös huoneiden sisäovista, komeroiden Leea-salvoista ja kaapistojen lankavetimistä. Näitä pyrimme säilyttämään tässäkin remontissa.

Se mistä en ole pitänyt, on ankean vihreä keittiö silloin varhaislapsuudessa (väri näkyy tuossa ensimmäisessä keittiökuvassa), lastulevykaapistoista, jotka tulivat keittiöön 80-luvulla, seinien paneeleista eteisessä ja keittiössä, siitä ylitsetursuavasta lakatun puun värimaailmasta! Niistä en pitänyt koskaan, en edes lapsena. Kaikkialla leijuvaa ruskeaa värimaailmaa inhosin ihan kaikessa tosi kauan. Nyt ne on kaikki poissa ja alakerran ilme keveni huomattavasti.

 

Houkutus ylitse muiden

Tänään tehtiin vielä yksi kirppiskäynti ja sielläpä oli yksi houkutus ylitse muiden! Vanhat leikkuulaudat on ihastuttavia, mutta tämä on kyllä tosi kaunis. Tekijää ja ikää en tiedä, mutta se ei ole pääasia. Arvelisin ulkomaalaiseksi kuitenkin; Saksalainen, Puolalainen tms. Joku saattaa kuvitella, että meillä on näitäkin pilvin pimein, mutta oikeastaan tämä on vasta toinen vanha fajanssileikkuulauta. Eihän tämän päällä nyt oikeasti viitsi mitään leikata, mutta esim juustoalustana se on jees. Nyt kantsii taas ehkä vältellä kirppareita jonkin aikaa.

 

Polaroidut

Nyt kevät on jo niin kirkas, että välttämättä tarvitaan aurinkolasit. Kuvassa on äitini aurinkolasit, jotka hän oli ostanut joskus 1960-luvulla. Hän muisti aina sanoa, että ne on Polaroidut! Se oli varmaan jotain melko hienoa ja samalla käytännöllistä.

Tänään kävimme kahdella kirpparilla. Etsiskelin lähinnä niitä vanhoja kukkaruukkuja, mutta löysin vain muovisia. Pidin toki silmät avoinna kaikelle muullekin houkuttavalle, mutta niin se vain taitaa olla, että niitä houkutuksia on nykyään paljon vähemmän, kun tuntuu että kaikkea jo on kertynyt nurkkiin ihan liikaa. Ja ehkä järkeäkin on kertynyt sen rohmuamisen suhteen vähän enemmän.

Tunnelmakuvia lapsuudenkodista rempan jälkeen

 

Lapsuudenkotini, 50-luvun rintamamiestalon, alakerran remppa alkaa olla valmis. Vähän vanhaa, vähän uutta, vähän perittyä, vähän tuunattua. Tunkkainen 80-luvun lookki on tiessään ja talo on astunut uuteen aikaan. Kaikkien huoneiden lattiat, katot, ovet ja ikkunat on ennallaan, mutta seinissä on uudet tapetit tai maalit. Eniten muutosta on keittiössä, jossa kuitenkin edelleen on säilytetty alkuperäiset komeroiden ovet. Huonejakoon ei ole kajottu. Huonekaluista vanhimmat on perittyjä 1950-luvun huonekaluja. Tapetit ja tekstiilit myötäilevät vanhaa. Esineistössä on paljon eri aikakausia, talon historian koko kirjo. Valkoista helvettiä on mukavasti vältelty ja talossa on elämisen fiilis. 

Äiti ja isäkin olisivat tykänneet ratkaisuista, joissa vanhaa on mahdollisimman paljon säilytetty, vain joissakin kohtaa hiukan nykyaikaan päivittäen muokattu. Esimerkiksi olohuoneen lattialla seisova tumma kirjahylly oli ennen isän palkintokaappi, seinään kiinnitettynä. Isä teetti sen olohuoneeseen 40 vuotta sitten. Alahyllyn tausta oli peiliä ja siinä oli messinkinuppiset lasiovet. Peilit ja ovet poistettiin ja alle teetettiin puiset jalat. Näin kaappi jatkaa käytännöllistä elämää seuraavankin sukupolven käytössä.

Kirppistelyä - vihdoin!

 

Kirppiksillä on tullut käytyä korona-aikana tosi vähän. Yleensä lapsuuden maisemissa käydessäni olen käynyt edes kerran kirppiksellä, mutta koko viime vuoden aikana en käynyt montaakaan kertaa. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, kun kuitenkin kaipaan niitä kirppiskäyntejä aika paljon!

Tällä kertaa mukaan tarttui peräti kolme esinettä. Ensinnäkin tuo vanha Sinebrychoffin Sitruunajuomapullo. Ainahan minä kääntelen ja ihastelen vanhoja pulloja, mutta enpä ole kourallista enempää niitä eläissäni ostanut. Lukuunottamatta niitä vanhempia patenttikorkkipulloja, joita on koristeena muutama. Täällä yläkerran keittiössä on vähän keltaista teemaa, joten pitkän pähkäilyn jälkeen annoin itselleni luvan ostaa tuon pullon.

Toiseksi haukankatseeseeni takertui tuo Finlaysonin ihana kangaskassi (kuvassa oikeanpuolimmainen), joka on kaiken lisäksi minun lempikuosini, Aini Vaarin ”Puutarha”. Ostin sen kaveriksi tuolle toiselle samaa kuosia olevalle kangaskassille, jonka väritys on ehkä vielä tätä toistakin ihanampi! Kassi on tukevaa kangasta ja just hyvän kokoinen. Nytpä voin kantaa ruokaa kaupasta vaikka kaksin käsin!

Kolmas esine, jonka nyt sitten viimein ostin, on tuo vihreä Iittalan matala pieni Aaltomalja. Olen niitäkin ihastellut vuosikausia, mutta jäänyt kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä aina odottelemaan. Nyt päätin sen viimein ostaa, koska se on kaunis ja onhan se melko monikäyttöinenkin; voin käyttää sitä vaikka tuikun alustana, korurasiana tai jopa pienenä karkkikulhona. Sitä paitsi kotona googletellessani huomasin, että niitähän ei edes valmisteta enää.

Hankintoja

 

Tässä eilinen kukkaruukkuhankintani. En ole mikään nykyruukkujen fani, ja siksipä olenkin kahminut vanhoja Arabian ja Kupittaan ruukkuja kasveilleni. Mutta tämä Marimekon ruukku on ainoa uusista, johon ihastuin! Ajattelin ensin, että se olisi rahapuulle loistokoti, mutta rahapuu tarvitsee toisaalta tosi tukevan ruukun, ettei se kaatua rämähdä pöydälle, kun se kuitenkin kasvaa epätasapainoiseksi. Ja tässä tuo kapeneva alaosa on kyllä sen kannalta huono juttu. Ruukun nimi on itse asiassa yrttiruukku ja nyt mietinkin, jättäisinkö sen sittenkin toistaiseksi tänne lapsuudenkotiin yrttiruukuksi. Kuvista näkee miten pieni se on noiden vanhojen Arabian maustepurkkien rinnalla.

Jo ennen tänne saapumista olin päättänyt ostaa tullessani kimpun kukkia maljakkoon. Kaupan tarjonta oli vielä vähän onneton. Tulppaanit eivät houkutelleet ja ruusu olisi tuntunut jotenkin ihan eri sfääreistä tempaistulta. Erikoisempia lajeja ei vielä ollut, joten ainut vaihtoehto oli ostaa kimppu neilikoita. Niiden aukeaminen onkin sitten hidas prosessi. Ehkä jokunen jää tänne kuivakukaksi ensi kertaa varten.

Pitkästä aikaa ostin myös pari lehteä. Harmittaa, kun jooga on jäänyt harrastuksista ihan kokonaan, vaikka aikaa olisi ollutkin. Ehkäpä tuo lehti innostaa taas aloittamaan? Sisustuslehtiä koetan aktiivisesti vältellä (paitsi jouluna), koska niistä kertyvät pinot ei mahdu mihinkään, enkä malttaisi luopua lehdistäni kovin helposti. Joskus (lue = kerran kolmessa vuodessa ehkäpä) leikon niitä aarrekarttaan. Sekin on parempi, kuin heitellä lehdet roskiin.

Rottien pyhimys on ollut kirjalistallani ainakin vuoden! Kun kirjalista alkoi hiljattain kasvaa, vaikka koetankin pitää sen ihan minimissä, päätin astua kirjakauppaan ja ostaa teoksen vihdoin. Kyseessä on keskiaikatarina Hattulan kirkon maalaamisesta. Tarina vaikuttaa kiinnostavalta ja sitä paitsi onhan tuossa kirkossa työskennellyt esiäitini velikin hetken aikaa vuonna 1842.

Olen pari vuotta pitänyt kirjaa hankinnoistani ja nyt koronavuosina (näin varmaan voi jo sanoa?) olen päässyt balansiin hankintojeni kanssa. Se hillitön shoppailu on taaksejäänyttä elämää, enkä kaipaa moista yhtään. Päin vastoin, tykkään kun voin hillitysti poistaa jotakin ja olla tarpeellisten, mutta kauniiden esineiden ympäröimä. Uskon jonain päivänä pääseväni päämäärään, jossa kodissani olisi vain ”helmet” kaikesta jäljellä. Kaikki silppu olisi siivottu pois. Tiedätte varmaan!

Matka lapsuuden maisemiin

Matkasin pikku visiitille lapsuudenkotiini. Kolmen kuukauden tauon aikana olenkin kaivannut tänne aika hurjasti! Teemat; Marimekko, oleilu ja vanhat valokuvat. Nuo viime vuonna hankkimani Marimekon keltainen keittiöverho ja mustavalkoinen oviverho miellyttävät suuresti edelleen. Marimekon pauloihin jouduin nyt jopa siinä määrin, että hujautin tänään bussilla kaupunkiin ja kävin ostamassa Räsymatto-kukkaruukun. Olisin halunnut sen isomman, mutta sitä ei kuulemma ole ainakaan toistaiseksi enää tuotannossa, joten kelpasi se pienikin hyvin. Siinä rahapuu voisi näyttää päheeltä. Papan tyylikäs keinutuoli on yksi lempihuonekalujani ja valokuva-albumeita täällä piisaa! Olen ottanut urakaksi kuvata kaikki tärkeät kuvat, tunnistaa niissä olevat henkilöt suvun avustuksella ja jakaa kuvat muiden sukulaisten kanssa.