Mökillä tässä taas kökötellään. Keittiön ikkunasta näkyy naapuritontin ryteikkö, jota olen karsastanut jotenkin aina. Nyt kun tikka näköjään käy syömässä tänä talvena asettamallamme ruokapaikalla, olen tarkistanut näkökantaani. Sehän nimenomaan tykkää elellä lehtipuumetsikössä, jossa on lahopuuta seassa. Enpä olis kuvitellu löytäväni itsestäni lintubongaria, en millään mittarilla! Nyt katselen heltyneenä lintujen touhuja ja olen päättänyt suojella ryteikköä.
Vaikka fyysisesti olenkin luonnon keskellä ja täydellisessä rauhassa, henkisesti olen erittäin valppaana ja aktiivisena. Aamulla herätessäni päätin, että NYT ryhdyn selvittämään kaikkien äitini serkkujen jälkipolvia ja ottamaan yhteyttä. Ei heitä nyt mitenkään mittavia määriä ole, mutta kuitenkin. Istun täällä siis kuin joku konttoristi, kynä kädessä, kalenteri edessä ja sukupuu auki tabletilla. Ja silloin kun en ota yhteyttä mihinkään, vertaan kuvia ja koetan tunnistaa henkilöitä. Joskus se on silkkaa päättelyä. Jos kuvassa lukee ”isotätini serkkuja” ja siinä poseeraa neljä lasta pahvipohjaisessa ateljeekuvassa, niin pienen aivojumpan jälkeen on pakko päätyä vain yhteen perheeseen. Etenkin kun valokuvaamon toiminta-aika rajaa useimmat serkut pois. Minähän olen aina sanonut, että sukututkimus on silkkaa salapoliisintyötä! Päättelyä ja selvittelyä. Loputonta sellaista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti