Yhtäkkiä löydän itseni (taas) haaveilemasta siitä, että vähintään yhdessä maljakossa olisi aina kukkia! Sehän on selvä kevään merkki. Eilen luin suomalaisista tulppaaneista. Minulle oli yllätys, että Suomessa viljellään niin paljon tulppaaneja; tänä vuonna noin 165 miljoonaa kappaletta. Määrä vain lisääntyy vuosi vuodelta. Ehkä tässäkin asiassa on ollut positiivista koronavaikutusta. Toistaiseksi joudun vain haaveilemaan kukista, sillä mökille en niitä viitsi ostaa. Mutta tästähän se taas lähtee…
Eilen olin käväisemässä pitkästä aikaa kaupungissa. Tapasin ystäviä ja nauraa räkätin niin, että henki meinasi loppua. Meillä on sellainen kerho, johon kuuluu kolme aktiivijäsentä, joiden kanssa kokoonnuimme ennen koronaa kerran kuussa, mutta sittemmin hiukan harvemmin. Aluksi mukana piti aina olla joku käsityö, mutta jossain vaiheessa ne vain jäivät pois. Välillä asetimme itsellemme jonkun tehtävän ennen seuraavaa tapaamista. Sekin vähän sitten jäi. Kantavana ajatuksena on nyt vain vahva naishenki ja maailmanparannus. Mietimme eilen nuoremman polven mukaan ottamista. Mutta tuntuisikohan nuorista, että tädit vaan häslää ja hölmöilee? Olisiko se heistä jotenkin noloa?
Tammikuun vietin täysin tipattomana ja eilen sitten kiskaisin yhden pienen siiderin. Ja hitto miten sumuinen olo ja väsymys siitä tuli! En tiedä aiheutuiko yöllinen päänsärky siitä, vai tyynyjen määrän muutoksesta vai lumitöistä. Muistan kyllä sen ajan, kun olin 10 vuotta käytännössä absolutisti ja ehkä kerran vuodessa join jotain siideriä yhden tölkin, niin se ”humala” kyllä tuli ihan pienestä. Minua ei kiehdo ajatus täydellisestä juomattomuudesta, sillä pidän aika paljon hyvästä viinistä hyvän ruoan kanssa ja savuisesta viskistä silloin tällöin tai maukkaasta siideristä joskus. Humaltumisesta sitä vastoin en niinkään tykkää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti