Virkkaus- ja neuletyöt 2/1937

Ohooo, mun lempivuosikymmen 1930-luku! 

Hankintoja

 

Tässä eilinen kukkaruukkuhankintani. En ole mikään nykyruukkujen fani, ja siksipä olenkin kahminut vanhoja Arabian ja Kupittaan ruukkuja kasveilleni. Mutta tämä Marimekon ruukku on ainoa uusista, johon ihastuin! Ajattelin ensin, että se olisi rahapuulle loistokoti, mutta rahapuu tarvitsee toisaalta tosi tukevan ruukun, ettei se kaatua rämähdä pöydälle, kun se kuitenkin kasvaa epätasapainoiseksi. Ja tässä tuo kapeneva alaosa on kyllä sen kannalta huono juttu. Ruukun nimi on itse asiassa yrttiruukku ja nyt mietinkin, jättäisinkö sen sittenkin toistaiseksi tänne lapsuudenkotiin yrttiruukuksi. Kuvista näkee miten pieni se on noiden vanhojen Arabian maustepurkkien rinnalla.

Jo ennen tänne saapumista olin päättänyt ostaa tullessani kimpun kukkia maljakkoon. Kaupan tarjonta oli vielä vähän onneton. Tulppaanit eivät houkutelleet ja ruusu olisi tuntunut jotenkin ihan eri sfääreistä tempaistulta. Erikoisempia lajeja ei vielä ollut, joten ainut vaihtoehto oli ostaa kimppu neilikoita. Niiden aukeaminen onkin sitten hidas prosessi. Ehkä jokunen jää tänne kuivakukaksi ensi kertaa varten.

Pitkästä aikaa ostin myös pari lehteä. Harmittaa, kun jooga on jäänyt harrastuksista ihan kokonaan, vaikka aikaa olisi ollutkin. Ehkäpä tuo lehti innostaa taas aloittamaan? Sisustuslehtiä koetan aktiivisesti vältellä (paitsi jouluna), koska niistä kertyvät pinot ei mahdu mihinkään, enkä malttaisi luopua lehdistäni kovin helposti. Joskus (lue = kerran kolmessa vuodessa ehkäpä) leikon niitä aarrekarttaan. Sekin on parempi, kuin heitellä lehdet roskiin.

Rottien pyhimys on ollut kirjalistallani ainakin vuoden! Kun kirjalista alkoi hiljattain kasvaa, vaikka koetankin pitää sen ihan minimissä, päätin astua kirjakauppaan ja ostaa teoksen vihdoin. Kyseessä on keskiaikatarina Hattulan kirkon maalaamisesta. Tarina vaikuttaa kiinnostavalta ja sitä paitsi onhan tuossa kirkossa työskennellyt esiäitini velikin hetken aikaa vuonna 1842.

Olen pari vuotta pitänyt kirjaa hankinnoistani ja nyt koronavuosina (näin varmaan voi jo sanoa?) olen päässyt balansiin hankintojeni kanssa. Se hillitön shoppailu on taaksejäänyttä elämää, enkä kaipaa moista yhtään. Päin vastoin, tykkään kun voin hillitysti poistaa jotakin ja olla tarpeellisten, mutta kauniiden esineiden ympäröimä. Uskon jonain päivänä pääseväni päämäärään, jossa kodissani olisi vain ”helmet” kaikesta jäljellä. Kaikki silppu olisi siivottu pois. Tiedätte varmaan!

Vuoden harmain aika on pian ohitse!

Syksyn ja koko vuoden epämiellyttävin kuukausi on ihan kohta puolivälissä ja minua se ajatus piristää todella! Nyt on juuri se hetki, kun kaikki lehdet on jo varmuudella tippuneet, mutta maassa ei ole vielä lunta ja kaikki on mustaa ja pimeää. Lämpömittari näyttää nollaa. Illalla kuunsirppi purjehtii pilvien lomassa, yöllä on huikaiseva tähtitaivas ja aamulla herätään tasaisen harmaaseen sumuun. Kun sumu hiukan hälvenee, usvasta purjehtii viisi puhtaanvalkoista joutsenta, uiden hitaasti jonossa pitkin tyyntä järven pintaa. Yöllä ne haukahtelevat toisilleen, päivällä on hiljaisempaa.

Tänään on päivä, jolle en ole suunnitellut mitään. Ehkä haen takkapuita vajasta. Poltan kynttilöitä. Mahdollisesti valokuvaan tuota pysäyttävää harmautta. Ja tietenkin luen! Olen varannut lukemista tänne mökille enemmän kuin ikinä!

 

Kaupunkipäivän saldo

Olipa kyllä ihana nähdä eilen ystäviä ja tytärtä! Aikaa on kulunut ja korona on tehnyt minusta entistä enemmän omissa oloissani viihtyvän, mutta rakasta lähipiiriä on aina aivan erityisen lämmin tavata! Juttu jatkuu siitä mihin se on jäänyt ja onhan se ihan erilaista tavata ihmisiä kasvokkain kuin vaikkapa kirjoitella mesen kautta pieniä viestejä. Aivan eri asia!

Mutta muuten huomasin, että olen entistä vähemmän kaupunki-ihminen. Kaikki oli niin muuttunut (taas) siinä rakkaassa kaupungissani. Puhumattakaan siitä, että ostomanian käännyttyä tavaraähkyksi en viihtynyt edes kirppiksillä. Bongasin esimerkiksi englantilaista Pomona-astiasarjaa, jota olen kerännyt 90-luvulta lähtien ja nyt katsoin niitä kippoja hetken ja totesin, että pöydälle nämä vaan jäävät tyhjän panttina olemaan. Ja sinisen Kupittaan kannellisen purkin, jonkalaista en ole ikinä nähnyt, eikä se edes näyttänyt Kupittaalta (voikohan sen tarran siirtää pohjasta toiseen onnistuneesti - eli olikohan se huijaus?), mutta mitä ihmettä olisin silläkään tehnyt? Tälläkin hetkellä pöydät, tasot, hyllyt ja lattiatkin on niin täynnä, ettei mikään näytä miltään ja kaapeissa on puolet piilossa. Ei siis mitään järkeä haalia lisää!

Kaksi lehteä ostin kylläkin. Toinen oli kallis mutta aivan kuohuttavan upea uutuus nimeltään "Country Home, Vintage Living". Toinen lehti oli kaikkien antiikinrakastajien oiva hakuteos "Scandinavian Retro", joita olen ostellut aina silloin tällöin jo joitakin vuosia. Voin tunnustaa, että olen oikea lehti-ihminen! Voisin ostaa kolmanneksen lehtihyllyn sisällöstä! Joka ikinen joulu ostan pinon joululehtiä, joita en koskaan malta poistaa. Aina päätän, että nyt en katsokaan lehtihyllylle, mutta sitä ei voi tehdä loputtomiin. Mutta lehdet annan itselleni anteeksi. Välillä teen vanhoista lehdistä elämän aarrekarttoja, niin että on niistä jotakin "hyötyäkin".

Tuoksukynttilät olivat listallani myös. Vaikka markettituoksut ovat enimmäkseen kammottavia, löysin Sokokselta silti yhden ihan hyvän. Se on kauniissa pahvirasiassa oleva lasipurkki, jossa on Havin Bergamot & fig-tuoksu. Toisen, pahvirasiassa olevan savipurkin, jossa Affarin Ro - Linen Cotton-soijavahakynttilä, ostin sisustuskaupasta. Oikeastaan eniten mieleen olisi ollut Indiskan tyyriimmät kynttilät, mutta en kyllä tottavie maksa yli 40 euroa tuoksukynttilästä! Stokkalla en ehtinyt käydä ja luulen, että siellä olisi ollut sama fiilis kuin Indiskassa; ihanaa mutta liian kallista.

Lopuksi kävin ekokampaajalla värjäyttämässä hiukseni. Moni ehkä ihmettelisi, miksi en tee sitä itse, mutta olen tähän ikään saakka värjännyt niin paljon itse hiuksiani, että en vain jaksa enää! Sitä paitsi henna-kurkuma-seos on sen verran sotkevaa, että en halua temppuilla sen mössön kanssa enää yhtään kotioloissa. Ja täytyy kyllä sanoa, että hiuksiani ei ole ikinä värjätty näin perusteellisesti ja pitkän kaavan kautta! Värijauhetta kului 480g ja aikaa 3½ tuntia. Hän taisi tehdä kaksi tai kolme kertaa lisää värimassaa, sillä ... no, hiuksissa on pituutta enemmän kuin kampaamon "ekstrapitkät"-kuvaus antaa ymmärtää. Jos värjäyskeikka onkin kallis, niin sitä ei tarvitse tehdä kuin pari kertaa vuodessa. Ja hiuksia leikkauttamassa olen käynyt viimeksi 90-luvulla, että sikäli tasapainossa ollaan!