Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun…

 

…marraskuu!!

Luulin aamulla, että on lokakuun viimeinen päivä - en tiedä mihin yks päivä katos tällä viikolla, sillä elin ihan torstaiaamua tänään. No, pakko se on uskoa, että perjantai nyt on ja sitä myöten marraskuu. Tuo repivän haikea Miljoonasateen biisi sattui mun sydämeen jo 80-luvulla ja se tulee aina mieleen marraskuussa. Muistan niitä fiiliksiä, kun loppusyksy on aina ollu mulle haikeen vaikee ja sitten tää biisi soi radiosta.

Toinen ylläri oli lumisade! Siitä mä taas pidän, vaikka yleensä kaikki mun tuntemat ihmiset inhoo lunta ja räntäsadetta. Mä taas oon aina rakastanu lunta ja tuun hyvälle mielelle lumisateen katselusta. Mieliinpainuvin hetki oli, kun katselin 90-luvulla Milavidan ylimmästä soikeesta ikkunasta Nässylle, johon leijaili hitaasti valtavia lumihiutaleita. Oi, vieläkin viiltää sydäntä se hetken kauneus!

Aika sopivasti olin ladannu tänne blogin luonnoksiin eilen Elina Luukasen taidetta. Nyt kun ikkunasta katsoo, näkyy juuri tuollainen ohut lumikerros kaiken yllä ja ilmassa leijuu hentoinen lumisade edelleen. Niin kaunista!

Marraskuun katsaus

 

En haluaisi sanoa tätä taas, mutta menipä se marraskuu nopeasti! Tuntuu, että jauhan aina samaa, mutta niin se vaan on ja niin se taitaa kiihtyvällä vauhdilla olla, mitä enemmän ikää karttuu. No, mutta se siitä. Marraskuussa oli muutamia aika isojakin henkilökohtaiseen elämään liittyviä tapahtumia, negatiivisväritteisiä ja vastapainoksi myös erittäin positiivisia siellä seassa.

Elikkä, marraskuussa tapahtui mm tällaisia juttuja;

Vietin mökillä pitempiä ajanjaksoja täydellisessä hiljaisuudessa ja rauhassa

Inventoin kotona vähän astioita, vaatteita ja kirjoja, joka johti pienimuotoisiin poistoihin

Koetin korjata blogissa olleita ongelmia melko hyvällä menestyksellä

Liityin blogiyhteisöön ja sain paljon enemmän lukijoita

Intoilin keramiikasta ja koin harmistumisiakin sillä saralla

Nautin suunnattomasti käsityömessuilusta

Hengasin lapsuudenmaisemissa hyvällä mielellä

Kaiken kaikkiaan fiilikseksi jäi rauha ja hiljainen vaatimaton hissuttelu. Vaikka olin joskus harmistunutkin, niin olin myös äärettömän ilostunut. Kalenterissani kysytään joka kuukauden alussa ”mitä tässä kuussa haluan”, ja nyt tuntuu, että haluan joulukuussa vain nauttia levollisena ja kaikessa rauhassa jouluun laskeutumisesta ja kauniista joulunajasta. Ja sitten haluan oppia vielä enemmän kärsivällisyyttä, joka on kyllä aika iso haaste, jos totta puhutaan.

Vuoden harmain aika on pian ohitse!

Syksyn ja koko vuoden epämiellyttävin kuukausi on ihan kohta puolivälissä ja minua se ajatus piristää todella! Nyt on juuri se hetki, kun kaikki lehdet on jo varmuudella tippuneet, mutta maassa ei ole vielä lunta ja kaikki on mustaa ja pimeää. Lämpömittari näyttää nollaa. Illalla kuunsirppi purjehtii pilvien lomassa, yöllä on huikaiseva tähtitaivas ja aamulla herätään tasaisen harmaaseen sumuun. Kun sumu hiukan hälvenee, usvasta purjehtii viisi puhtaanvalkoista joutsenta, uiden hitaasti jonossa pitkin tyyntä järven pintaa. Yöllä ne haukahtelevat toisilleen, päivällä on hiljaisempaa.

Tänään on päivä, jolle en ole suunnitellut mitään. Ehkä haen takkapuita vajasta. Poltan kynttilöitä. Mahdollisesti valokuvaan tuota pysäyttävää harmautta. Ja tietenkin luen! Olen varannut lukemista tänne mökille enemmän kuin ikinä!

 

Ankeuskuukausi

Inhokkikuukauteni on alkanut. Muistan inhonneeni tätä aikaa jo teininä. Muistan yhden tilanteen selvästi; olimme lähteneet vanhempieni kanssa ajelemaan, varmaan jonnekin Ilmajoen nevoille tai takamettien peltoteille. Radiossa soi Miljoonasateen Marraskuu. Se tunnelma oli ankeuden huippua! Mutta koetan ajatella, että kunhan tästä päästään, niin on joulu (ja joulupaniikki ja stressi... haha) ja sitten onkin jo vuodenvaihde ja kuluu vain muutama viikko, kun tarhoista jo alkaa pilkistellä lumikelloja ja muita ihania varhaisia kukkia. Sitä minä odotan tämän pimeyden ja ankeuden keskellä herkeämättä.

En oikein koskaan ole päässyt kiinni keväällä masentumisen logiikkaan... tai syihin. Jos minä koen masentavia hetkiä, ne tulevat takuuvarmasti kuin mustina helminä tihenevästi syyskuusta joulukuulle, mutta varmimmin marraskuussa. Jos olisin sitä lajia, joka muuttaa osaksi vuotta muille maille, voisin muuttaa vaikka Norjan pohjoisosiin Hamningbergiin talveksi. Kokisin siellä ainakin kunnon talven! Pirusti lunta ja tuulen tuiverrusta. Kirjoittaisin, lukisin ja nukkuisin. En tiedä voisiko siellä edes retkeillä kaiken lumen ja pakkasen ja hyytävän ilman takia. Ei haittaa. Kunhan ruokaa olisi riittävästi ja puita takkaan!

Kuvat on otettu vuoden viimeisenä päivänä muistaakseni vuonna 2016. Ei tämmöistä ollut silloin kun minä olin lapsi. Vaan nyt on ja sekin on masentavaa!