Ehkä johtuen pimenevistä illoista, että on muutaman kerran tuntunut sama fiilis, kun teininä kun äiti huhuili mulle, että tule syömään juustoja! Meillä isä usein tapasi ostaa äitille joululahjaksi juustokorin ja sitten niitä herkuteltiin joulun jälkeen vielä melko monta päivää. Joskus sanoin, että ’en mä nyt’, ja menin huoneeseen kuuntelemaan Dingoa tai tekemään jotain tärkeämpää.
Nyt mua harmittaa. Miksi en mennyt istumaan pöytään, kuunnellut heidän juttujaan, kysellyt ummet ja lammet! Nyt jos saisin uuden mahdollisuuden, sanoisin ’Rakkaat vanhemmat, kertokaa kaikki!’ Nyt ei ole enää vanhempia, ei edes sellaisia vanhempia sukulaisia, jotka muistaisi sota-aikaa, saati sitä edeltävää aikaa. Nyt on jumalaton kaipuu, kun haluaisin edes vilauksen teistä ja jos ei sanoja, niin edes lempeän myhäilyn.
Nyt minä mietin, että millaista se oli äiti, kun pienenä ekaluokkalaisena olit koulun hiihtokilpailussa ja pelkäsit, kun Laatokan jäällä oli niin pitkiä kaisloja eikä muita hiihtäjiä enää näkynyt? Kun käännyit takaisin ja sitten opettaja oli vihainen. Kerro siitä lisää! Tai kun siskosi kanssa näitte Sortavalassa liikkeen ikkunassa hiiriä myynnissä ja halusitte sellaiset. Kun mamma osti teille hiiret ja sitten pappa tuli töistä kotiin ja käski palauttaa ne. Olitteko surullisia? Tai silloin, kun joku hihhuli saarnasi maailmanlopun tulevan ihan lähiviikkoina ja pelkäsit niin!! Sitten tuo päivä tuli ja meni, eikä mitään tapahtunut. Silloin päätit, ettet enää ikinä usko moisiin hihhuleihin. Mitä muuta muistat? Kerro kaikki!!
Tai isä, miten sait päähäsi isoveljen kanssa kaivaa polulle kuopan ja peittää sen havuilla, kiivetä puuhun odottamaan kuinka käy, kun naapurin sokea mummo kävelee paikalle? Oliko se mummo 1870-luvulla syntynyt Hessa, vai hänen pikkusiskonsa Maija? Onneksi hän huomasi jotakin epätavallista, pysähtyi juuri ennen kuoppaa ja nuuhki ilmaa ja huusi teille koltiaisille. Miten olisikaan käynyt muuten! Hessa oli jo seitsemissä kymmenissä ja olisi voinut loukkaantua pahoin. Tai kun saitte päähänne taas kerran ryöstää Räätärin Maijalta mustaherukoita! Eikö niitä herukoita itsellä ollut muka? Ja se viimeinen kerta, kun katkaisitte koko puskan puukolla juuresta ja menitte ison kiven taa syömään. Pistikö yhtään omatuntoon vai naurattiko vain, kun Maija huusi ja itki portailla?
Ja ketä siinä naapurissa, Keltamäessä asuikaan, kun sinä olit pieni? Mäkitupalainen Juho Topiaanpoikako, joka oli jo 74 kun sinä synnyit? Ja hänen vaimonsa Liisa, joka oli vaatturi? Tai Hemmingin paappaakos te enemmän kiusasitte, laittamalla lumipallot kuivumassa olleisiin kalosseihin, tai välkyttämällä peilillä silmiin, kun hän pilkkoi havuja vajan liepeillä? Kumpi se oli, en muista! Ja sitten vielä se, kun lingolla ammuitte kiviä niiden markille ja melkein ikkunaan mäjähti? Vanhukset varmasti pelästyivät, vaikka ehkä arvasivat ketkä on asialla! Teittekö mitään kivaa ja avuliasta koskaan? Ainakin sinä muistat Selema-mumman koulun mettässä olevasta mökistä ja joka oli mukava ja jonka luona aikuisenakin paljon kävit kylässä oman perheesi kanssa. Minäkin tykkäsin Selemasta! Sain Selemalta muovisen papukaijan, jonka silmän nypin irti ja työnsin korvaani. Lääkärireissuhan siitä tuli. Sinun lapsuudessa ei varmaan aivan helposti lääkäriin menty. Kerro vielä paljon juttuja! Minä voin helposti nivoa ne näihin kylän vanhoihin taloihin, joita olen aina ihaillut. Haluaisin niin tietää!! Etkö voisi kertoa…
1 kommentti:
Mummoni, kolme sotaa nähnyt ja pula-ajan elänyt, kuoli kohta kolmekymmentä vuotta sitten ja vieläkin suren sitä, etten hänen tarinoitaan malttanut kuunnella.
Nuori ihminen on niin itsekeskeinen ja kuvittelee, että aikaa on loputtomiin. Ja sitten, ennen kuin huomaakaan alkaa oma vanhuus olla jo nurkan takana.t.Selja
Lähetä kommentti