Ilmajoella on säästynyt papin muistopuheita hautajaisista 1700-luvulta ja niistä on painettu kirja. Aivan huikea aikalaiskuvaus ja onnenpotku sukututkijoille! Kirjan nimi on Salomon Hanneliuksen pitämiä muistopuheita. Ja koska nämä on huikeaa luettavaa, kirjoitan muutamia kohtia eri puheista. Aloitetaan Susanna Kortesmäen tarinalla.
Susanna Matintytär Kortesmäki 1720-1750
”Wuonna 1747 joudui hän R(akkaan) miehens cans yhden uuden asumisen päälle johonga he wälinäisen suosion ja neuwon kans metzän alda suurella waiwalla ja työllä ylösotit. Josa hän sijtte oli cuolemans asti. Elämäsäns on hän enimmäst ollut terves aina syxyn asti, että hän 1745 cuollen lapsen cofvas synnyttämises weti päällens sairalloisuden joca aina enämmin ja enämmin rupeis händä rasittaman, nijn että hänen täydyi cohta wijmmein edesmennen loppiaisen jälken wuoteseen turwan otta, caswawain tuscain ja kipuin alla tuli hän haluns jälken wahwistetuxi callilla H. ehtollisella nijn cuin matca ewähällä 3. Helmicuus. Tuscains alla synnytti hän poica lapsen, joca cohta, cuin hän tulo hätä casteseen meni pois nijn cuin sanan saattaja edellä. Äiti kesti halullisten huocausten alla 28. Helmicuus ja ercani nijn mailmasta wijmeisen cuoleman cautta nimitettynä päiwänä murkinan ajois. Sijtte cuin hän oli elänyt 29. wuotta ja 7 cuucautta.”
Tämäkin Susanna-parka on minun esiäitini, mutta ei se sama Susanna, josta olen nyt paljon kirjoitellut. Vanha kieli voi olla vaikeasti ymmärrettävää, mutta lyhyesti sanottuna hän raivasi uudisraivion tilukset metsän keskeltä miehensä kanssa vuodesta 1747 (Kortesmäki) ja asui siinä kuolemaansa saakka. Muuten hän oli ollut terve, mutta 1745 kuolleen lapsen synnyttämisestä saakka sairasteli yhä enemmän ja enemmän, kunnes hän tahtoi ottaa viimeisen Herran ehtoollisen. Sitten hän synnytti tuskien kanssa poikalapsen, joka kuoli heti syntymän jälkeen. Äiti kuoli 28. helmikuuta murkinan aikaan, kun hän oli 29-vuotias.
Aika rankkaa ajatella, että hän oli jo sairas kun he alkoivat raivata uudistilaa. Vaikea edes kuvitella miten raskasta ja tuskallista Susannan elämä on ollut! Hän synnytti ilmeisesti yhteensä kuusi lasta, käytännössä kerran vuodessa. Kuolleidenluettelon mukaan hän on kuollut keuhkotautiin, joka tarkoittaa usein monen vuoden heikkenevää kuntoa, tuohon aikaan ilman mitään lääkettä tai parannuskeinoa. Samaan aikaan raskasta työtä uudisraivion kanssa, sekä monia synnytyksiä.
Susannan kuoleman jälkeen hänen miehensä meni uusiin naimisiin samassa pitäjässä asuvan nuoren Annan kanssa ja heille syntyy ainakin yksi lapsi 1754. Tila on yhä olemassa. Edit: tilan nykyisetkin omistajat ovat Susannan miehen ja hänen toisen vaimonsa jälkeläisten jälkeläisiä. Susannan omista lapsista eloon jääneet ovat muuttaneet muille tiloille.
4 kommenttia:
Äläpä muuta sano. Hurjaa luettavaa. Jäin miettimään, mistä kaikesta hän mahtoi löytää lasten ohella iloa elämäänsä.
Kertakaikkiaan pysäyttävä tarina. Miten kovaa elämä onkaan ollut ennen. Pieni pokavauva lähti kuin sanansaattaja äitinsä edellä. Tässä kohtaa sain kyyneleet silmiini.t.Selja
Minäkin ryhdyin miettimään, kun kerran mainitsit! En oikein tiedä! Ehkä hän nautti kahvikupillisesta? En tiedä näkyikö auringonlaskutkaan silloin vielä siihen kohtaan, kuten nyt; kun maisema oli metsää ja suota… oliko lähitalojen emännissä ystäväainesta? He oli kaikki uudisraivaajia siinä kylässä tuolloin. 🤔
Se on! Peilaan sitä aika usein omaan elämääni ja huomaan miten vähällä tässä pääsee, suorastaan törkeän laiskasti voi elellä! Ryystää limsaa samalla kun makaa sängyssä ja katsoo televisiota! Huh, mitä he 1700-luvulla siitä sanoisikaan…
Niin, aika monissa muistopuheissa on kaunista kieltä, ja samaa kaavaa. Tuo on usein käytetty ilmaus, mutta lohduttava! 💜
Lähetä kommentti