Vapun ajelua

 

On niin keväinen olo, vaikka tuo kylmä rintama monen viimepäivän ajan oli lähes sietämätöntä! Pohjanmaallakin tuuli kuin jossain ihme tuulitunnelissa. En muista koskaan kokeneeni siellä noin tuulisen kylmiä ilmoja. Istuin lähinnä sisällä tai kävin kaupassa, muuta ei voinut tehdä. Kummallinen huhtikuu, todella! Ja silti mä hoen, että ’kesä on kohta menny’ niin ku isäkin aina hoki. Kohta saa jo joulukoristeetki ottaa esille. Mä väitän, että iän mukana ajantaju muuttuu ja sillä tavoin aika on todellakin suhteellista! Että lapsena se aika elokuusta jouluun tuntui ikuisuudelta, joka oli aivan hirveää! Ja kesäloman alussa oli sellanen olo, ettei enää ikinä tarvii mennä kouluun. Kun aikuisena taas toisaalta joku tunnin kokous voi tuntua siltä, ettei se lopu ikinä ja yksi vuosi tuntuu samalta kuin viikonloppu lapsena - melkein. Lapsena joku viiskymppinen ihminen vaikutti niin vanhalta, että sen oli täytyny syntyä joskus keskiajalla ja nyt ihmisikä on yks hujaus! Tämä ei ole yhtään suoraviivaista, mutta pääosin suuret linjat menee nykyään pelottavan nopeesti.

Mies tuli eilen illalla hakeen mua asuntoautolla lapsuudenkodilta. Me ajeltiin jonnekin Kortesjärven ja Evijärven välille yöksi puskaparkkiin. Nostalgista, sillä mun isä ajoi Mustajärven linja-autoa joskus 50-60-luvuilla juuri noilla seuduilla. Se oli sitä aikaa kun linja-autossa kuljettaja vain ajoi ja rahastajalle maksettiin. Isän pikkuveli oli joskus rahastajana niillä linjoilla. Niiltä seuduilta me jatketaan tänään matkaa kohti Suomen raamattuvyöhykettä. Katsotaan minne asti päästään. Olis tarkotus käydä kurkkaamassa onko yks ystävä kotosalla ja sit hortoilla jonnekin päin ihmettelemään elämän menoa ja vapun viettoa.