Tummissa fiiliksissä

 

Ihan hiukan ehdin jo ajatella, että meidän elämän painajainen alkaa olla takanapäin. Että vaikka se vaatiikin vielä pitkän ajan toipumista, niin kuitenkin pahin on ohi. Siis painajainen nimeltä syöpä. Mutta ei, se saatana hilluu täällä yhä edelleen! Neljäs syöpä meidän perheessä neljän vuoden sisään on jo aivan helvetin paskaa.

Se on kuin näkymätön kahle, josta ei pääse irti. Se vaikuttaa kaikkeen suunnitteluun vahvasti. Se vaikuttaa mieleen ja siihen miten jaksaa asioita ottaa vastaan. Ja se vaikuttaa myös syöpäpelkoon, joka ehkä olis muuten alkanut hiljalleen laantua ajan kanssa. Näen painajaisia, herään vatsa kipeänä ja itken herkemmin kuin aikoihin. Yritän olla reipas, mutta se ei kovin hyvin onnistu. Valvon öisin ja mietin, että miltä tuntuu kun mieli alkaa hajota. Että onko se sitä, kun ei enää vaan jaksa pitää kiinni. Onko se nyt.