Nautelankoskelta suunnattiin seuraavaan kivaan kohteeseen, Liedon vanhalinnan maisemiin!
Päivä oli kuin juhannusmorsian ja paikka tosi sykähdyttävä. Tämä nykyinen kartanorakennus on vuodelta 1930. Mutta se on sivuseikka, sillä meitäpä kiinnostikin linnavuori, jolle kiivetään kartanon puutarhasta. Eikä tämä kartanomuseo olisi ollut aukikaan.
Pihassa kasvoi upeita vanhoja tammia. Pohjalaiselle se on tosi eksoottista! Ihan kuin olis jossain ulkomailla melkein. Lampaitakin täällä laidunsi tammien katveessa.
Tuosta portista lähdetään kipuamaan kohti linnavuoren huippua. Kuumalla ilmalla on tosin vähän tuskaisaa kivuta vuorelle - etenkin jos unohtaa jälleen kerran juomat autoon. Mutta selvittiin ilman sydänkohtausta.
Kivikaudella tämä kökkäre oli saari, mutta rautakaudella siitä muodostui pakopaikka kaikenlaisilta vainolaisilta. Tai kyllähän se nyt tiedetään mistä uhka (aina) tulee - idästä.
Lähellä huippua alkaa aavistaa miltä perillä näyttää. Hemskatin hienoja maisemia! Ja vaikka kuvittelis tänne hirsilinnoituksen ja hiippailevia vihollisia alarinteille, niin silti paikka on lähes maaginen. Tai ehkä just siksi.
En yhtään ihmettele, että täällä on kökitty vuosituhansia. Siis jo pelkästään maisemallisista syistä täällä vois jumittaa vuoden jos toisenkin. Mahtaa ukonilma näyttää täällä voimakkaalta ja tähtitaivas loputtomalta!
Ja jos tämä on ’vanhalinna’, niin mikä sitten on se uusi? No Turun linna tietysti! Mikä moderniuden huippu se onkaan ollut, jos vertaa johonkin avuttomiin hirsirakenteisiin, jotka saatettiin helpostikin polttaa. Turun linnan kastelli rakennettiin kivestä jo heti alkuunsa 1280-luvulla ja sitä paitsi fiksusti saarelle.
Tämä vuori kohoaa 55m merenpinnan yläpuolelle. Toisella puolella virtaa ikiaikainen vesireitti Aurajoki ja toisella puolella ikiaikainen maantie Hämeen härkätie.
Jos kuvittelen päälleni rengaspanssaripaidan, joka saattoi painaa jopa yli 10 kiloa, helteen, ja huipulle hirsivarustusten ylle ilkeästi virnuilevat puolustussotilaat kiehuvien pikipatojen kanssa, niin kääntyisin kyllä kannoillani ja unohtaisin mokomat lietolaiset.
Kaikkina aikoina silti luonto on mahtavin! Nyt saatiin viiden korpin saattue yllemme, kun kierrettiin linnavuorta kiertävä polku. Rakastan korppeja! Juttelin niiden kanssa. Ehkä niiden äiti sanoi niille, että älkää sitten välittäkö noista ääliöistä alhaalla elvistelevistä sekapäisistä tyypeistä. Tämäkin paikka kannattaa tsekata ja kantsii ajaa sitä Härkätietä Liedosta päin, niin näkee linnavuoren upeana peltomaisemassa. Asuntoautolla tänne ei kuitenkaan voi jäädä yöksi, joten me jatkettiin eteenpäin aattoiltaa viettämään…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti