Eilen kävin Turun Keskiaikamarkkinoilla tosi monen vuoden tauon jälkeen. Ensin ajatuksena oli mennä sinne tietysti yhdessä, sillä miestäkin kiinnostaa tämmöinen muinaishenkisyys, mutta osoittautui ihan mahdottomaksi löytää parkkipaikkaa asuntoautolle mistään kilometrin säteeltä. Hän sitten jätti mut Tuomiokirkon lähelle ja kaasutteli tiehensä ja tuli hakemaan kun soitin.
Ostin jo viime kesältä tuttua mustavalkosipulisoossia, luukoruja ja keramiikkataulun C’est La Fucking vie, joka sopii meidän elämäntilanteeseen just nyt paremmin ku nenä päähän.
Nähdessäni nämä nutturapuikot, eka ajatus oli, että hei tollasenhan mä ostan! Kunnes sekunnin päästä tajusin, ettei ole enää mitään nutturaa, ei moniin vuosiin, vaikka antaisin hiuksien kasvaakin.
Mun korvikset roikkuu vielä toiseks ylimmässä rivissä vasemmalla. Monet muutkin oli kauniita!
Näistäkin hypistelin monia, kunnes päädyin siihen, jonka ostin. Oikeastaan voisin ottaa noista melkein kaikki! Tämä oli virolaisen pariskunnan pöytä, mutta tekijän nimeä en huomannut ottaa talteen.
Otin kuvia vain näistä kahdesta pöydästä, enkä mistään muusta. Harvinaista mulle! Mutta nämä oli eittämättä parhaat ja kiinnostavimmat pöydät, joita tutkailin.
Tämä suloisten hiirien ja huumorin pöytä oli Johanna Korkeasaaren ’Tammen Katveessa’, josta näet enemmän täällä ja täällä.
Melkein kuolin huvitukseen kun katsoin näitä hiiriä!
Jostain syystä päätin säästellä ja ostin vain sen keramiikkataulun (joista niistäkin useampi ois voinu lähtee mukaan). Keskiaikamarkkinat jatkuu tänäänkin klo18 saakka. Mulla meni tuolla tunti, vaikka olin etukäteen aika varma, että kaks tai kolme tuntia tuskin riittää. Mutta jotenkin en jaksanut sompailla ympäriinsä, kun markkinat oli vähän hajallaan joen molemmin puolin ja eri pihoissa ja toreilla ja missä lie. Lienenkö ees löytänyt kaikkia kojuja. Yksi iso pettymys oli se, että Tuomiokirkko oli kiinni, koska siellä on jotain remppaa. Muistinkin sitten, että siellähän on just tutkittu ylhäisöhautoja.








6 kommenttia:
Minäkin olin tuolla eilen ja edellispäivänä. Tänään postailen blogiini hiukan kuvis sieltä.
Ohoo, kiinnotavaa! Tulenkin katsomaan! 😊
Vähänkö nuo hiiret ilahduttivat 😂 Nutturapuikkoa luulin tarvitsevani, mutta näinköhän mun liukkaissa hiuksissa mikään pysyisi? Pitäisi tupeerata ensin ja sen luokan puuhastelua en jaksa.
Hiirulaisiin tykästyin minäkin, tosin epäilen että meidän kissat pelaisivat ne jonnekin sohvan alle välittömästi...!
Aika vakavasti harkitsin sitä veitikkaa, joka oli uponnut viinilasin pohjalle.
Eiks niin?! 😂 Olin todella huvittunut niistä! Jos en koettaisi vähän himmailla, niin olisin ostanut niitä monta. 🤭
Mulla on jos jonkinlaista pinniä ja nutturajuttua - saas nähdä kasvatanko pitkät vielä vai en.
Ne oli niin suloisia velikultia! 😍 Ja kissat todella pelaisi ne mustimpaan nurkkaan saman tien! 🏒🐭🐱
Lähetä kommentti