Voi sinua Saima Rahkonen, minkä teit! Vaikka ethän sinä varmaan sille mitään voinut, että äänet päässäsi kihisivät ja se ärsyttävä pomotteleva ja asiattomuuksiin menevä työtoveri ylitti rajan, niin että sinulla napsahti. Vähän sinä olit kyllä tinkimätön, kun ajattelit, että hän ansaitsee kuolla. Vähän huono tähtäys, lieneekö kirves ollut painavampi kuin kuvittelit vai alkoiko käsissä vapista viime hetkellä, vai sumeniko katse, niin että et nähnyt tarkasti? Tehty mikä tehty ja sillä sinä sinetöit loppuelämäsi suunnan.
Vaan etpä arvaakaan miten mukava oli lukea, että sinäkin olet Viipurin tyttöjä ja jopa samana vuonna syntynyt kuin minun mammani, joka siellä myös asui! Tapasittekohan te koskaan, edes ohimennen? Puistossa, vilkasliikenteisellä kadulla tai maitokaupassa? Kiipesitkö mamman isän vossikkaan, kun tulit kaupunkiin sieltä maalta? Ihastelitteko samoja näyteikkunoita ja tuhahtelitte samoille uutisille? Kuljitko koskaan Kolikkoinmäessä ja katsahdit mamman äitin ikkunalle laittamiin pelakuihin?
Sitten sinua alkoi kiinnostaa Pietari ja sen jälkeen muutit paikasta toiseen vähän levottomasti. Asuit Lappeenrannassakin! Tapasitkohan Matildan siskoa tai hänen perhettään? Heillähän oli kauppakin siellä. Kyllä maailma onkin pieni. Mutta sen kamalan joulukuisen tapahtuman jälkeen sinut muitta mutkitta vietiin Nokalle selliin. Oliko se sinulle shokki? Onneksi pääsit pois sieltä ja sait elää hiukan väljemmillä vesillä. Oliko se Lapinlahti ahdistava paikka, vai näitkö siellä kauneutta ja rauhaa? Saattaahan se olla, että kaikki kokemasi velloi mielessäsi vielä sellaisena soppana, että et oikein päässyt itsekään kärryille siitä missä mennään.
Sitten tuli Pitkäniemi. Kylläpä sinä muutit paikasta toiseen! Mahdoitko siellä Pitkäniemessä törmätä Marion Thiessiin Littoisista? Siellähän te olitte yhtä aikaa jo 1930-luvulla. Pystyitkö sinä luomaan siellä kontakteja muihin potilaisiin vai oliko mielesi enemmän kiinni ulkopuolisessa maailmassa? Tai ehkä sisäisessä… vielä tuohon aikaan. Minusta tuntuu, että sinä lopulta sopeuduit vasta kunnolla, kun pääsit Seiliin. Oli kutkuttava idea alkaa kirjoittaa viestejä jälkimaailmalle tai ainakin viestejä jotka teit salassa kaikilta muilta, ja piilottaa ne metsään. Avititko vähän henkimaailmasta sitä henkilöä, joka sinun kätkösi lopulta löysi? Vai katselitko vain kiinnostuneena mäntyihin nojaillen, että nyt tuo löytää kätkön?
Minusta on ollut mielenkiintoista tutustua sinuun ja jos sallit, esittelen sinut muillekin ja sanon, että menkää toki rupattelemaan sen Saiman kanssa, vaihtakaa ajatuksia ja tutustukaa. Niin minä sanon. Hyvää jatkoa sinulle! En tiedä muutatko vielä jonnekin, mutta koeta ottaa elämä seikkailun kannalta. Minä luulen, että meissä on vähän samaa; me molemmat putoamme lopulta aina jaloillemme kuin kissat. No niin, kupai nyt vaan sinne missä oletkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti