.

.

12.5.2023

Alakuloa yön tunteina

 

On jo toukokuun puoliväli. Suren sitä ja mietin huolestuneena, miten nopeasti kesä vierähtää syksyyn. Siis montako kertaa ehdin pyöriä rakkailla lakeuksilla ennen syksyä? Kolme, neljä? Järkyttävää! En ole ikinä tajunnut kevätmasennusta, mutta nyt joku tahmea alakulo näyttää juuttuneen mieleeni. Valvon tämän tästä yöllä kolmeen ennen unen tuloa ja mietin kaikenlaista. Elämää, ihmisiä, sitä miten paljon olen tehnyt asioita päin helvettiä. Mietin sitä, miten nopeasti elämä on ohi. En pelkää kuolemaa sinänsä, vaan sitä, että tänne jää niin paljon esimerkiksi rakkaita paikkoja. Uskon, että rakkaat ihmiset tapaan uudelleen, mutta paikkoja en ehkä voi käydä katsomassa aina kun huvittaa. Mikäli nyt ylipäätään olen kuoleman jälkeen olemassa. Tää on paha rasti. Väistämättä pohdin, että mitä mikään kannattaa?


Olen miettinyt myös paljon ihmisiä elämässäni. On joitakin, jotka on olleet hyvin tärkeitä, mutta vähitellen ne on muuttuneet auringoista mustiksi aukoiksi. Vievät energiaa aivan tolkuttomasti. Aiheuttavat pahaa mieltä ja harmia ja jopa surullisuutta. Pähkäilen sitä, miten paljon välillä on tahallista ilkeyttä ja paljonko tahatonta väärinkäsitystä. Tuota ensinmainittuakin on ja se tuntuu käsittämättömän raskaalta! Käännän ja väännän asiaa mielessäni, että miten ratkaisisin tilanteen. Ehkä ottamalla etäisyyttä? Kaikkien kanssa se ei oikein toimi. Kissan nostaminen pöydälle tarkoittaisi hirveää sotatilaa ja asioiden puimista pohjamudissa uiskennellen. Sekään ei kuulosta siltä, mitä jaksaisin nyt tehdä. Keksin kyllä yhden asian; miksi en keskity enemmän niihin ystäviin, jotka ei koskaan tuota pahaa mieltä? Senpä taidankin tehdä! Toivottavasti sinulla on hyvä kevät ja kesän tulo tuntuu parhaalta!


2 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

No voihan :(. Ei ole kiva tunne tollanen ja kokemuksesta tiedän, että yön pitkinä tunteina sitä ehtii kelailla omassa pikku päässänsä (toi oli meidän toisen pojan sanonta pienenä) ihan kaikkea mahdollista ja mahdotonta.

Eikä se tosiaan ole helppoa myöskään noin vaan karsia elämästään ihmisiä, vaikka haluaisikin. Itse olen koittanut viettää energiasyöppöjen kanssa mahdollisimman vähän aikaa tai peräti vältellä kaikenlaista tekemisissä oloa, koska en minäkään halua käyttää ylimääräistä negatiivista energiaa siihen hyvin kuvailemaasi sotatilaankaan.

Jos osaisin sua jotenkin piristää, tekisin sen ilman muuta, mutta koska en halua harrastaa mitään "mutta onneksi..." (on kevät jne.) juttuja, lähetän sulle täältä vertaishalauksen <3.



Thilda kirjoitti...

Annukka; Sun viestit piristää aina! 😊 Kiitos siis siitä!
Samaa sanontaa käytän minäkin ja yön tunnit on jotenkin oudon pirullisia sille päälle sattuessa, vaikka ne on ihan tavallisia tunteja nekin.
Ei ole helppoa, vaikka joskus olinkin paljon ehdottomampi ja vain ilmotin, että haluan pitää taukoa. Enää en kyllä pysty siihen. On siis ehkä tosiaan vaan luovittava jotenkin. Se sotatila on jotain, mitä vähiten nyt haluan ja jaksan.
Ihana, kiitos halauksesta!! Se lämmittää! ❤️