Kommentointi on taitolaji

 

Voi olla, että muutamat henkilöt vetäisevät nyt herneet nenään, mutta nyt on pakko kirjoittaa tästä aiheesta. Olen siis bloggaillut suunnilleen 16 vuotta, mutta vasta syöpädiagnoosin jälkeen, kesästä -23, jakanut hyvinkin henkilökohtaisia ja arkoja asioita. Blogissa on välillä tuhansia käyntejä päivässä. Silti olen säästynyt paskoilta kommenteilta lähestulkoon kokonaan. Paskoilla kommenteilla tarkoita ilkeyttä, pahansuopuutta, kateutta ja näitä kaikkia yhdistettynä asioiden tai mun kirjoitusten vääristelyyn. Eipä siinä, ei musta tarvitse pitää ja ymmärrän jos tunteet kuumenee jonkun tekstin jälkeen, mutta joka tapauksessa olisi ihan fiksua, jos pitäisi ne pahansuopaiset jupinat omana tietonaan. On aika keskenkasvuista tulla puhumaan suoranaista paskaa toisen blogiin! Ensinnäkin on ymmärrettävä se, että vaikka näyttää siltä, että kirjoitan ihan kaikesta, niin oikeasti valitsen tarkoin asiat, joista kirjoitan. Kukaan lukija ei siis tiedä kaikkea mun elämästä ja siitä missä kulloinkin mennään.

Kopioin erään kommentin tähän ja alan käydä sitä läpi kohta kohdalta, koska se oli mielestäni erittäin epäoikeudenmukainen ja epäoikeudenmukaisuus on niitä asioita maailmassa, joita vihaan. Jos joku on paska, mutta reilusti paska, niin sille voi nostaa hattua, mutta epäoikeudenmukaisesti paska on vaan ihan paska ja sellaista halveksin.

Kommentti tuli muutaman päivän takaiseen tekstiin ’Raha-asiat naurattaa, heh heh’, jossa avaan tätä syövästä ja syöpähoidoista johtuvan saikkurumban sekavaa rahatilannetta - pääasiassa koska haluan olla vertaistukena muille samaan jamaan luisuville. Tästä tulee pitkä teksti, mutta koettakaa kestää! Näin se kuului:

”Ihmetyttää tuo ainainen valittaminen rahasta, kun monella on ihan oikeasti, siis käytännössä joka päivä viimeiset sentit kädessä. Pihistävät ruuasta, lääkkeistä, terveyden hoidosta, kaikesta, eikä varmasti ole mahdollisuutta viipottaa pitkin Suomea asuntoautolla, veneellä ja milloin milläkin, käydä kahviloissa ja lounailla mielensä mukaan. Onhan sulla kuitenkin tuki ja ’rahottaja’ kotona. Pystyt liikkumaan mielesi mukaan eikä tekemisiäsi rajoita muu kuin oma nuppa. Ne kaikki tuet ja elatusmaksut tulee jostakin, eli ne on toisten maksamia verorahoja.mt.”

No katsotaanpa. Jo alussa mennään metsään; ’ihmetyttää tuo ainainen valittaminen rahasta’ - ainainen? Siis yleisesti ainainen vai minun blogin ainainen? Minä vaihdoin työpaikkaa kesällä 2022 ja jäin saikulle kesällä 2023. Sain siis ansiosidonnaista melko pitkään vielä saikunkin aikana, eikä ollut mitään aihetta valittaa. Nyt, kun raha-asiat on joutuneet luisuun suunnilleen tämän vuoden juhannuksesta alkaen, on aihetta kertoa missä mennään ja ihmetellä miten sairaana pitää pinnistellä kaikenlaisien hakemuksien kanssa ja stressata siitä kun ei tiedä koska ja mistä ja paljonko saa rahaa seuraavan kerran. Tähän tilanteeseen sana ’ainainen’ on aika kohtuuton sanavalinta.

’Monella on ihan oikeasti, siis käytännössä joka päivä viimeiset sentit kädessä’ - anteeksi nyt vaan, mutta lause on ihan älytön! Siis tuleeko monelle joka päivä euro tilille rahaa, jotta joka päivä on ne viimeiset sentit kädessä? Eiköhän se pikemminkin ole niin, että meille kaikille tulee rahaa suunnilleen kerran tai kaksi kuussa (joskus harvemmin) ja se summa muuttuu sitten viimeisiksi senteiksi kerran kuussa. Ikävää on, jos viimeiset sentit on kädessä paljon ennen kuin seuraavan kerran saa lisää rahaa. Jos minä sanon, että saan syyskuun lopussa alle 300€ rahaa ja sillä pitäisi selvitä kuukausi eteenpäin, niin kyllähän ne viimeiset sentit minunkin kukkarossa vastaan tulee. Mutta sitä ei saisi sanoa? Missä se raja menee? Maailmassa on aina joku jolla menee vielä kehnommin, eli ainakaan Suomessa kukaan ei saisi tämän logiikan mukaan valittaa siis koskaan rahasta.

’Pihistävät ruuasta, lääkkeistä, terveyden hoidosta, kaikesta…’ Minäkö en siis pihistä ruoasta? Lääkkeistä? Terveyden hoidosta? Jos en kirjoita niistä tänne blogiin, niin niitä ei ole siis olemassa? Voi hyvää päivää…! En minä nälkään kuole, enkä kadulle joudu, mutta kyllä noista kaikista pihistelen minäkin.

’Eikä varmasti ole mahdollisuutta viipottaa pitkin Suomea asuntoautolla, veneellä ja milloin milläkin…’

Veneellä ei ole ajeltu paljonkaan viime vuosina, koska on ollut syöpäleikkausta ja syöpähoitoja. Ja tänä kesänä veneellä ei olla viipotettu yhtään ainoaa kertaa. (Ei olla myös lennetty, eikä matkustettu ulkomaille, joista valittamisen jotenkin vielä ymmärtäisin.) Ilmeisesti on suuri synti, että meillä ylipäätään on vene omistuksessa? Ja asuntoautokin vielä! Se onkin ainut väline, jolla ollaan kuljettu koko kesä, enkä tiedä pitäisikö siitä jotenkin olla syyllisyydentuntoinen? Ilman sitä olisimme kotona - kuten köyhän kuuluu, vai? Minulla ei ole edes ajokorttia, enkä osta bensoja ja naftoja. Jos mieheni pystyy niitä ostamaan ja pystymme edes sen verran reissaamaan, niin mitä sitten? Kun miehellä ei ole lomia - ei eläessään ole ollut esim neljän viikon kesälomalla - niin viikonloput on niitä meidän pikkulomia. Ne pitää meidät näitten syöpäkokemusten keskellä jotenkin järjissämme!

’Käydä kahviloissa ja lounailla mielensä mukaan’ - ei kuule, ei läheskään niin paljon kuin haluaisin! Kirjoitan lounaista ja kahviloista keskimäärin kerran kuussa ja nyt (jota tämä raha-postaus koski) lokakuussa sekin määrä vähenee. Mutta kateutta se herättää sekin aivan varmasti! ”Kahvilassa kerran kolmessa kuukaudessa, mitä helvettiä, ja sekö muka on köyhä?” Näinhän se menee. Ohhoh, en tiedä mitä tähänkin sanoisi. Voin vaan kuvitella miten kommentoija näkee silmissään pursuavan kakkupöydän, jonka ääressä mätän herkkuja napaani joka ikinen päivä. Sillä tosin ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

’Onhan sulla kuitenkin tuki ja ”rahottaja” kotona…’ - täytyykin kääntää kaikki komerot ylösalasin, että löytyy missä se rahottaja luuraa! Kuulen tästä itekin vasta ekaa kertaa, kiitos tiedosta. Noh, jokaisessa tasapainoisessa parisuhteessa puoliso on tuki. Ja se minulla onkin, luojan kiitos! Mutta rahottaja hän ei ole! Meillä ei ole yhteistä tiliä, minulla ei ole hänen luottokorttiaan (eikä omaakaan, sillä käytän käteistä), hän ei kulje kaupoissa ostelemassa minulle tarvikkeita! Ruokaa hän joutuu nyt ostamaan ehkä tavallista enemmän, kun minun tuloni notkahtivat. Mutta minä maksan kaikki laskuni ja ostoni ihan itse. En ole mikään pikkulapsi. Se hyvä puoli itse omistetussa asunnossa ja parisuhteessa on, että kadulle en joudu, enkä nälkää näe. Mutta on suht älytöntä vetää johtopäätöksiä miehen ostoista, etenkin kun hänen taloutensa ei kuulu tähän blogiin! Minä en periaatteesta bloggaa täällä toisten ihmisten kuvia, enkä toisten ihmisten tietoja ja toivoisin, ettei niistä myöskään tehdä oletuksia, jotta ei mennä metsään yhtä pahasti kuin tämän kommentin monessa kohdassa tehdään.

’Pystyt liikkumaan mielesi mukaan…’ - No en itse asiassa pysty! Ensinnäkin liikkumiseni on ollut hyvin vaihtelevaa viimeiset kolme vuotta ja edelleen on paljon haasteita! On asioita, joista en kirjoita täällä.

’Eikä tekemisiäsi rajoita muu kuin oma nuppa…’ No tässä mennään ehkä osittain aika lähelle totuutta; mielenterveyteen liittyvät asiat vaikuttavat tekemisiini kyllä. Mutta sitähän kirjoittaja ei tarkoittanut, eikä siitä edes tiedä. Ja koska tekstissäni käsiteltiin raha-asioita, niin kyllä vaan, nekin aika paljon vaikuttavat juuri liikkumiseen ja tekemisiin. Joskin myös ilmaista tekemistä on olemassa!

’Ne kaikki tuet ja elatusmaksut tulee jostain, eli ne on toisten maksamia verorahoja.’ Ahaa, kerro vielä, että niiden kunnon ihmisten, jotka käy vakitöissä, niinkö? Voi muuten olla, että minäkin olen joskus vahingossa sekunnin tehnyt oikeita töitä, vaikea vähän nyt muistaa kovin tarkasti, kun lekottelen täällä tukien autuaassa pilvessä. Elatusmaksut?? Kutsutko sä sairauspäivärahoja elatusmaksuiksi vai luuletko, että minulla on täällä liuta salaisia lapsia? Jeesus, mitä houretta alusta loppuun! Olisi edes todellisia asioita, mutta kun yksikään lause ei pidä paikkaansa. Kerro toki lisää minulle minun elämästä! Jännittävää kuulla mitä tuollainen sairas ja kade mieli voi keksiäkään.

Voisin toki laittaa blogin pelkästään kutsuttujen lukijoiden luettavaksi, mutta silloin tekstini eivät ikinä päätyisi esim uusien syöpäsairaiden silmiin ja se olisi harmi. Voisin myös poistaa kommentoinnin kokonaan. Se voisi olla hyvin vapauttavaa, mutta kaipaan toisaalta paljonkin blogiystävien ja ihanien ihmisten kanssa keskustelua. Teidän kommenttinne on minulle suuri ilo! Voisin jatkossa vaikka ottaa käyttöön kommentoinnin tarkistuksen, jolloin kaikki kommentit tulisivat ensin sähköpostiini ja voisin päättää mitkä päästän julki. Sekään ei tietysti poista ilkeiden kommenttien olemassaoloa. En ole vielä päättänyt otanko jonkun tällaisen keinon käyttöön.

Halutessani näen täällä blogin ”kulisseissa” myös sen mistä kukin lukija tulee. Pystyn näkemään esim että klo 15.20 täällä käy lukija Oulusta, joka selaa tekstiä 3 minuuttia ja ryhtyy sitten kirjoittamaan kommenttia. Että siinä mielessä on myös aika hölmöä nimettömänä huudella kaikenlaista. Paitsi että kommentista voi päätellä yllättävän paljon asioita, sen kirjoittajan voi myös maantieteellisesti (ihan kaupunginosan tarkkuudella) sijoittaa kartalle. Välillä bloggarit puhuvat keskenään näistä oman elämänsä sankareista, jotka katsovat velvollisuudekseen tulla vittuilemaan toisten blogeihin. Ja yleensä - jännä kyllä - anonyymeina. Se on kai joku tämän ajan ilmiö, että jaetaan pahansuopaisuutta ympäriinsä. Eikös sellainen elokuvakin ole kuin ”Anna pahan kiertää”… vai mites se oli… eh.

Miksi pitää blogia?

 

Aloitin ensimmäisen blogini Kesakon pitämisen 9.1.2010. Jukra, onpas siitä julmetun kauan! Noloudekseni pakko mainita, että huomasin vasta äsken, että ekoihin postauksiin oli tullut kommenttejakin. Miten mä en oo sitä ennemmin huomannu? Mua nimittäin ärsyttää suuresti sellanen, että kirjotat johki blogiin kommentin ja sitten siihen ei ikinä reagoida millään lailla. En kyllä kehtaa enää 16 vuoden jälkeen vastata kommentteihin. Niin noloo.

No mutta joka tapaukses se hetki mun elämässä kun päätin alottaa blogin, oli semmonen, että jäin työttömäksi ja asuttiin toista talvea täälä maalla ja olin just löytäny blogit ylipäätään. Sit kun kuvasin koko ajan aika paljon, niin halusin kuvia esille jonnekin. Se oli oikeestaan se lähtöidea. Aika pian tekstiäkin alko muodostua enemmän ja enemmän. Sit ekan blogin kuvatila täyttyi ja oli pakko luoda uusi blogi. On myös mahollista, että käsitin jotain väärin ja sohelsin vahingossa itelleni uuden blogin. Se tapahtui 24.11.2012.

Blogissa on ollu vaikka mitä kausia. Kokkausta, ravintola-arvosteluja, matkailua, vanhoja esineitä, arkkitehtuuria… ja sitten kesästä -23 lähtien myös syöpä-asiaa. En silti halua, että blogi on mikään pelkkä syöpäblogi. Ei, se on mun elämää, sukujuttuja, ajatuksia, mielipiteitä, mustaa huumoria ja seikkailuja. Tärkeimpiä juttuja on päiväkirjamainen kirjoittaminen, yhteys muiden bloggaajien kanssa, sekä vertaistuen jakaminen useammassakin asiassa. Siinä kai ne tärkeimmät syyt miksi kirjoitan edelleen. Välillä oli hyvin niukkojakin blogivuosia; äitin ja isän kuoleman jälkeen jäädyin muutamaksi vuodeksi osittain työkiireiden, osittain jonkinlaisen ankeutumisen takia 2017-2020.

En koskaan osannut päättää mikä rajattu aihe olis blogin juttu, vaan rönsyilin sinne ja tänne. Näköjään se ei haittaa, sillä vaikka blogimaailma on 15 vuodessa supistunut roimasti, lukijoita on tullut lisää. Kai me bloggaajat ollaan nykyään jotain ihme dinosauruksia, sukupuuton partaalla huojahtelevia muinaisia olioita, joita tullaan kattoon tohon häkin ulkopuolelle, niinku eläintarhaan. Moni on lähteny instaan ja muihin - oon niin kuistilla niistä kaikista, etten edes yritä luetella kanavia yhtään enempää… no ehkä youtube myös. Mutta silti tääkin systeemi on yhä elossa ja se on kivaa!

Monille somettaminen ja bloggaaminen on ansaintikeino. Itekin joskus vähä alustavasti kattelin, että miten se systeemi oikeen pelaa. No täällä blogin kulisseissa on mahdollista aktivoida tili, jonka jälkeen blogissa alkaa pyöriä mainoksia ja sitten rahaa tippuu tilille aina kun mainosta klikkaa (en ole varma tuleeko sitä vaikkei kukaan klikkaisikaan ite mainosta, vai riittääkö pelkkä blogissa käynti.) Jonkun verran voi ite vaikuttaa siihen, että mitä mainoksia omassa blogissa pyörii ja kai siihenkin, että missä kohdassa ne mainokset bloginäkymässä on. 

Vaikka rahaa olis aiva hirveen kiva tienata näin, niin mulla tökkii aivan saman tien ajatus siitä, että blogissa olis mainoksia! Että jonkun toisen visioima kuva tai video jostain asiasta x lävähtäis mun blogiin kuin joku tauti. Mielikuva tuntuu niin epämiellyttävältä, etten missään nimessä suostuisi blogimainoksiin! En tykkää edes lukea blogeja, joissa on mainoksia. Mulle todella tärkeetä on se, että ite päätän blogin visuaalisen puolen (bloggerin raameissa tietysti, vaikkakin erilaisia vaihtoehtoja täälläkin on aika paljon), ite päätän kaiken tekstin ja joka ikisen kuvan ja sisältötunnelman. Mutta johonkin se tietysti sopiikin; jos bloggaa muodista, voi blogissa pyöriä muotiaiheisia mainoksia. Fine.

Vähä kliseisesti vois tokasta, että erilaisia syitä pitää blogia ja tyylejä toteuttaa sitä on niin paljon kuin bloggaajiakin. Sä ite teet säännöt ja päätät sun blogista, esim että suostutko siihen, että suhun tullaan ottaan yhteyttä ja ohjeistamaan, että älä nyt noin kirjoita - itekin tämmöisiä ohjeistuksia oon saanut ja tietyissä rajoissa kuunnellut, mutta loppujen lopuksi tämä on mun blogi, jossa minä olen se päätoimittaja ja lehden koko henkilökunta vahtimestarista lähtien, joten vain minä olen se joka päättää. Lukija saa sitten vapaasti äänestää jaloillaan. Ihan hirveän tosikkomaiset ja kirjaimellisesti lukevat ei välttämättä aina tykkää mun tyylistä kirjottaa ja se on mulle ihan fine, he voivat olla lukematta. En minäkään kaikkia maailman lehtiä lue. Jokaisella saa olla mielipide ja sen ei tarvii olla sama kaikilla. Mulla on mielipide ja samaan aikaan pilke silmäkulmassa; sen ku muistaa, niin kestää paljon mustaa, jota tästä lähteestä pulppuaa.

Ja vielä sen haluan sanoa, että sulla bloginpitäjänä on täysi oikeus rönsyillä ja vaihtaa aihetta ja olla välittämättä sellasista olkapäällä istuvista ajatuksista, kuin että ’en mä voi tästä kirjottaa, kun se ei ole mun tyyli’ - jos haluat, niin riko hitossa ne tyylirajat! Maailma on vapaa, älä rajoita sitä itse!

Blogin 15-vuotispäivä!

 

 9.1.2010 aloitin ensimmäisen blogini, nimeltä ”Kesakko”. Aluksi julkaisin lähinnä kuvia ja kuvatekstejä. Aika pian aloin lisätä pieniä tekstejä. Ja sittemmin olenkin kirjoittanut yhä enemmän. Mutkikkaasti blogi on muuttanut muotoaan milloin mihinkin suuntaan ja nyt ollaan tässä. Jos netti jostain syystä äkisti loppuisi, niin aika iso aukko mun elämään tulisi blogimaailman katoamisesta. Välillä suren paljonkin lempiblogieni lopettamispäätöksiä. Viimeisin niistä on Pesäpuu, joka oli ihana, kaunis, herkkä, valoisa ja lämmin. Kaipaan niitä blogeja hirveästi! Sekä lukeminen, että kirjoittaminen on mulle hyvin tärkeitä asioita kaikenlaisten elämänvirran kuohujen keskellä. Mutta toivotaan, että kaikki säilyy netin osalta jotakuinkin ennallaan vielä ainakin toiset 15 vuotta!

Blogin suuntauksia

 

Olen vähitellen miettinyt blogin aihepiirejä, sitä mitä suuntausta se edustaa, vai edustaako mitään kovin selkeästi. Heilun monen aiheen välillä ja jotenkin näitä aihealueita on tullut lisää viime vuosina. Teen pienen katsauksen lempiaiheisiini.

Keramiikka. Olen puhunut siitä viime syksystä lähtien monta kertaa, pääasiassa koska innostuin vihdoin menemään kertsukurssille. Puhun siis harrastuksesta. Jos harrastaisin aktiivisesti joogaa, puhuisin siitä, jos piirtämistä taikka ompelemista, puhuisin niistä. Harrastus on ihan hyvä höpinänaihe, koska se valottaa itsellekin päiväkirjamaisesti edistymistä ja luo jotain suuntaviivoja edistymiselle. Ehkä.

Kasvatuksesta ruukuissa, pihassa, kasvihuoneessa. Ensi kesänä uusi kasvihuone tulee olemaan varmaan isossa roolissa. Kasvien kasvatus on iso osa elämäni ilonaiheita. Kesäaikana istun myös usein portailla ja vain imen itseeni kaikkea ulkona tapahtuvaa. Tai suljen silmäni ja nautin auringon lämmöstä. Aamuisin kierrän pihan kaikki tärkeät kohdat läpi ja tarkkailen miten kasvit voivat. Mahdollisesti maailma on menettänyt minussa hyvinkin omistautuvan hortonomin?

Kotoilu. Rakastan kotia ja lapsuudenkotia, kotoilen niissä molemmissa. Kotoilen myös mökillä ja ajoittain autossa tai veneessä. Säädän ja suunnittelen, remppaan ja järjestelen. Teen hankintoja ja poistoja. Hengaan, nautin, laitan ruokaa, katson leffoja, luen. Näistä jokaisesta olen joskus kirjoittanut ja tulen kirjoittamaan jatkossakin.

Elämässä pitää olla myös luxusta. Että tavallisina arkipäivinä juodaan kahvi ja tee hopealusikalla, että parfyymiä suihkautetaan joka päivä, kaupungissa mennään kahvilaan ja silloin tällöin syömään pitkän kaavan kautta. Että kampaajalla voi käydä omaksi iloksi ja Spa on tarkoitettu nautittavaksi ihan kun siltä tuntuu. Hierojalla kuuluu jokaisen aikuisen käydä säännöllisesti! Hotelliin täytyy mennä joitakin kertoja vuodessa, ihan vaan koska se on elämästä nauttimista. Pieniä kotimaanmatkoja kannattaa harrastaa, laivalle pujahtaa aina kun voi, ulkomaille lähteä edes muutaman kerran elämässä. Luxus on sitä, jota ilman voi kyllä elää, mutta joka tekee elämästä niin hemmetin paljon mukavampaa! Näistä kirjoitan, koska haluan innostaa muitakin luxuksen pariin.

Keräily, kirppistely. Olen entinen kaiken keräilijä. Tavoitteena oli koti, jossa kaikki on vanhaa. Kaikenlaista on siis kertynyt. Enää en keräile umpimähkään. Olen antanut itselleni luvan ostaa kirjoja, elokuvia, viherkasveja, kukkaruukkuja, koruja. Kaiken muun suhteen koetan olla aisoissa ja tätä pureksin blogissa yhtenään. Kirppistely on ihanaa, mutta osaan nykyään nauttia pelkästä vanhojen esineiden katselustakin. Kaikkea ei tarvitse omistaa! Sen oppiminen on vienyt 30 vuotta. Nyt on tullut kodin inventoimisen ja parhaista kiinni pitämisen ja turhasta luopumisen aika. Tässä olen vielä matkalla ja siksi puhun aiheesta aika usein.

Arkkitehtuuri. Rakastan vanhoja taloja! Siis todella! Kiinnitän niihin varmaan paljon keskivertoa enemmän huomiota ja minuun sattuu aina kun näen jonkun purkutyömaan. Rakastan sitä miltä ne näyttävät, minkä historian ne kätkevät sisäänsä, mikä henki niiden liepeillä leijuu. Ihailen vanhoja taloja (ja myös hyvää uutta arkkitehtuuria) kaikkialla missä liikun. Sivelen niiden pintaa, kahvoja, kaiteita, listoja, kaakeleita hellyydellä. Joskus tuntuu, että välitän niistä paljon enemmän kuin ihmisistä (lukuunottamatta ihan lähipiiriäni). Niitä kuvaan ja niissä olen fiilistellyt blogieni alkuajoista (2010) lähtien.

Talous. Tämä on uusin asia, josta olen innostunut. Tämän vuoden alussa keksin ryhtyä katsomaan ja suunnittelemaan taloutta luupin kanssa. Tilikirjan täyttö, erilaisten rahanreikien ennakointi ja suunnittelu, kömmähdyksistä oppiminen. Erittäin innostava aihepiiri! Tähän kuuluu myös työmäärien suunnittelu ennalta. Talous-aiheen alla on myös pari muuta juttua, joista en ole vielä puhunut mitään, mutta joita hauduttelen ja joista kerron ehkä ensi vuoden alkuvaiheessa.

Terveys ja mielen hyvinvointi. Viime vuosina on sekä fyysinen että henkinen terveys ruvennut tuntumaan yhä ajankohtaisemmalta ja tärkeämmältä, ehkä koska olen saanut perisuomalaiset geenit, elänyt leppoisaa elämää ruoasta nauttien ja täyttänyt jo joku vuosi sitten 50 vuotta. Olen kiinnittänyt huomiota sekä fyysiseen että henkiseen puoleen aika paljon. Yksi kiinnostavimpia juttuja on ollut DNA-testin paljastamat ominaisuudet ja alttiudet. Monet niistä onkin jo hämmentävästi osuneet oikeaan. Kerron sairauksista, kolotuksista ja vaivoista ja niiden kanssa kamppailusta ja ratkaisujen etsimisestä. Suhteestani lääketieteeseen ja vaihtoehtoisiin hoitokeinoihin. Mutta puhun myös työuupumuksesta ja sen väistelystä tulevaisuudessa. Pohtien ja avoimin mielin.

Ulkoelämä, luonto. Ulkoelämä on hyvin tärkeää, mutta hassua kyllä hyvin paikkasidonnaista! Kotona viihdyn puutarhassa, mutta en kävelylenkeillä. Lapsuudenkodissa viihdyn puutarhan lisäksi kävelylenkeillä ympäri vuoden. Viikonloppuretkillä tykkään metsissä kävelyistä, soilla ja pitkospuilla kieppumisesta, järvenrantojen kiertelystä ja monenlaisista pienistä retkeilyistä. Helteellä veneestä uskaltaudun jopa uimaan, muussa tapauksessa uin vain avannossa. Yhä enemmän ihastelen luonnossa maisemien lisäksi kasveja ja eläimiä. Kuvaan niitä myös mielelläni. Luonto on tärkeä elementti, missä vain olenkin ja aika usein kuvaan ja puhun siitä blogissakin.

Kuvat Bo-lehdestä.

Pänniikö blogiin liittyvä tietotekniikka?

 Kaikki alkoi viime viikolla, kun joku sanoi, että hän ei saa blogiani päivittymään millään ilveellä omaan lukuluetteloonsa (=tarkoitan ”vierailen”-luetteloa). Minulla oli ollut sama ongelma yhden blogin kanssa jo pari vuotta. Aloin säätää vierailuluetteloani ja hups; onnistuin poistamaan koko gadgetin, eli koko listan yhden blogin sijasta, kuten toissapäivänä kerroinkin. 

Onnistuin kuitenkin hädissäni luomaan blogiluettelosta erillisen listan ja nyt, palauduttuani mökiltä, pystyin läppärillä siirtämään blogiluetteloni sivupalkissa oikealle paikalle. Huomasin myös, että olin kerännyt järjettömän määrän blogeja luettelooni, joten tässä menisi aikaa, kun kaikki siirtäisin linkin kautta listalta blogin luetteloon yksitellen uudelleen.

Samalla tuumin tuota blogini otsikkokentässä aina vilahtavaa ”ei turvallinen”- merkintää. Huomasin myös, että aika monella muullakin -melko pitkäaikaisillakin blogikonkareilla- on sama merkintä. En minäkään ihan eilisen teeren poika bloggailussa ole, (ensimmäinen blogini Kesakko aloitti yli 10 vuotta sitten), mutta myönnän, että tietokoneiden ja kaikkeen siihen liittyvän kanssa olen niin kuutamolla kuin olla voi. Ei ehkä paras mahdollinen yhdistelmä bloggarille?

Mutta yhden asian olen oppinut, ja se on ”KVG” eli kato vittu googlesta! Näpyttelin siis googleen huoleni ja vastaukseksi sain perin hyviä neuvoja. Ja ne kerron nyt teille! Ensinnäkin; näin tarkistat onko blogisi tai muu nettisivusi turvallinen: klikkaa otsikkokenttää ja jos siellä osoite alkaa ”http” eikä ”https” niin silloin blogisi ei ole turvallinen! Tuo yksi S-kirjain siellä perässä tarkoittaa juuri ”turvallinen”.

Ja asia korjaantuu näin; bloggerin blogeissa mene sinne kulissien taakse, eli samaan tilaan jossa kirjoitat uudet postaukset ym ja klikkaa vasemmasta sivupalkista auki ”Asetukset”, eli ne, jotka olet ihan itse sinne määritellyt joskus aikojen alussa. Selaa asetuksia alaspäin kohtaan ”HTTPS” ja tarkista, että liukuva täppä on aktiivitilassa! Siis siinä oikealla oleva pallukka pitää olla vihreä, ei harmaa (=ei aktiivinen). Silloin sivustosi on asetettu turvalliseksi. (Jossain myös luki, että voit itse kirjoittaa siihen osoitekenttääsi sen puuttuvan S-kirjaimen, mutta epäilen, näinköhän tuo pysyy siinä sitten?)

Ja tässä vielä pari linkkiä, josta voit tarkistaa saman asian ammattilaisten kirjaamana; 

Linkki1

Linkki2

Eli nyt blogini pitäisi ainakin olla turvallinen!

Mutta sitten astuu esiin ongelma kaksi. Kun olen nyt siirtänyt vierailuluettelooni suurimman osan blogeista, huomaan, että osa niistä on pitkän listan hännillä ilman määrettä siitä, koska ne on päivitetty! Olen määritellyt, että jokaisen blogin pitäisi päivittyä ja niiden alla pitäisi näkyä koska päivitys on tapahtunut. Voit kurkata blogini sivupalkista kohdasta ”Näissä vierailen” miten oma blogisi näkyy, jos olet listalla, ja kertoa jos tiedät mitä tälle asialle pitää tehdä… nyt googlekaan ei nimittäin antanut yksiselitteistä vastausta. Sama ongelma tuntuu olevan muillakin jo vuosia sitten.

Neuvokaa jos keksitte mitä pitäis tehdä!

Edit: Todellakin voin näköjään itse lisätä niihin blogien osoitteiden http-rimpsuihin sen s-kirjaimen siinä vaiheessa, kun lisään blogia vierailuluettelooni. (Huomasin myös nyt, että ”lukuluettelo” on eri asia. Se löytyy sieltä kulissien takaa, mutta ei näy muille, ellen itse aseta niin.) Jos olen jo lisännyt blogin luetteloon eikä se ole toiminut, niin voin myös muokata tässä kohtaa sitä vajaata osoitetta, tarvitsematta poistaa ja lisätä koko blogia listalle moneen kertaan.