.

.

2.12.2022

Hissuttelua

 

Siirryin hissuttelemaan lapsuudenkodista mökille, käymättä kotona ollenkaan tässä välissä. Vaikka nämä paikat on kaukana toisistaan ja täysin kaksi eri maailmaa, molemmissa akut latautuvat ja voi rentoutua ja hissutella kaikessa rauhassa. Etenkin mökillä, josta on kymmenen kilometriä lähimpään kauppaan ja isommille ihmisten ilmoille, voi kokea hiljaisuuden, sen minkä nyt tinnitukselta ja kellon raksutukselta ylipäätään voi.


Täällä aika menee verkkaan. Saatan herätä seitsemältä, kömmin ylös ja puen enemmän villasukkia ja shaaleja ylleni, sytytän pari kynttilää ja keitän kahvivettä. Kuuntelen kellon raksutusta, siemailen kahvia, tarkkailen närhiä ja oravia, jotka on vallanneet lintujen ruokintapaikan. Sisällä on toistaiseksi +14 astetta, kunnes päätän laitella tulia takkaan. Takka on vanha, eikä mitenkään varaava, joten aamulla se on aina jääkylmä, vaikka iltamyöhällä olisi ollut kovatkin tulet. Auttaa se silti, sillä mökki on pieni, tuskin 20 neliötä. Mökin aktiivikäytössä olevat sähkölaitteet ovat jääkaappipakastin, mikro ja vedenkeitin, televisio ja sähköpatterit pitämässä peruslämpöä. Niin ja valot, joita täällä käytetään aika vähän. Etenkin minä tykkään hissutella hämärissä kynttilänvalossa.


Mutta samalla tässä mietin, miten upea olisi asua pikkuriikkisessä vanhassa hirsimökissä, jossa olisi vain pikkuinen tupa ja vielä pienempi kamari. Ehkä kahden neliön eteinen riittäisi lisätilaksi. Ei sähköä. Puuhella, takka ja pieni leivinuuni. Pienet kuusiruutuiset ikkunat joka sivulla. Kaivovesi. Ulkohuusi.  Puusauna ulkorakennuksessa ja kasvimaa pihassa. Talon alla pieni kellari. Järvi tai lampi tai edes joki jossain ihan lähellä. Metsää ja peltoa ympärillä. Ehkä oma aurinkopaneeli puhelimen latausta varten, koska työasioita tai oikein mitään asioita ei voi hoitaa ilman puhelinta ja nettiä? Ehkä kissa kainalossa. Sellaisesta idyllistä haaveilen lakkaamatta.

Samalla mietin erästä ihanaa 1700-luvun pohjalaistaloa, joka on lapsuudenmaisemissa. Sitä puretaan parhaillaan ja se särkee sydäntä. Se on vanha kestikievari ja talon alakerrassa on kahdeksan huonetta, yläkerrassa mahdollisesti saman verran. Ulkohuusi, ulkosauna. Yksi vesipiste sisällä. Neljässä alakerran huoneessa takka. Kaksi isoa tupaa, joiden neliömäärä on varmasti ainakin 60 neliötä per tupa! Mietin sitä, että miten paljon sellaista isoa tupaa on pitänyt lämmittää, jotta siellä on talvipakkasilla ollut edes jotenkin siedettävä olla. Sähköpattereita siellä ei ollut ja siellä on asuttu ainakin vielä 2000-luvun alussa. Talvella tuollaisissa taloissa muutetaan tupaan ja mahdollisesti joku nukkuu uunin pankolla. Mutta silti. Minusta sellaisesta olisi paljon opittavaa nykyajan kaiken vaativille hemmotelluille ihmisille. Kun aamulla herätessä sisällä on pakkaslukemia ja kömmit ensimmäisenä laittamaan tulia takkaan. Kaikesta huolimatta kaipaisin sitä aikaa, vaikka moni ei tätä ehkä usko. Se kaipuu on minussa ollut lapsesta saakka.


4 kommenttia:

Arkisin | jenni kirjoitti...

Ihana kirjoitus!

Thilda kirjoitti...

Jenni; Kiitos! 😊❤️

Joululainen kirjoitti...

Jollain tavalla tuttuja haaveita. Äidinisäni asui kuvaamasi laisessa pienessä tuvassa, kun olin pieni. Aikanaan tuvassa ja kamarissa oli asunut koko perhe monine lapsineen. Muistan sen töllin vieläkin, vaikka pappa kuoli, kun olin 5-vuotias. Isäni (Karjalan jälkeinen) kotitalo oli isompi talo, mutta sekin idyllinen harmaa. Siinä oli iso takka ja liesi, kesäkamarit ym. ja on mielessäni niin nostalginen paikka. Kun olin ihan pieni, kotitalossani oli vielä kantovesi, sitten tuli kylmävesihana sisään. Sauna oli pieni harmaa mökki pihalla, ja siellä tuli parhaat löylyt. Hankien keskelle lapioitua polkua pitkin kipaistiin sinne saunatakit päällä. Oi, vieläkin muistan sen pakkasen narinan, palavien koivuhalkojen tuoksun ja höyryävän kuumavesipadan. No, tulipas nyt muistelos. 😀

Thilda kirjoitti...

Joululainen; Voi kuinka mukava kuulla tämä kaikki! Oikein sieluni silmin näin mökit ja kuulin pakkasen narinan! 🥰