.

.

3.8.2022

Heinäkuun yhteenveto


Tuntuu, että kesä on jo ohi. Tai ainakin se varsinainen kesä. Sadonkorjuu on edessä ja sitten on varsinainen syksy. Näin se vaan on. Mun on vaikea hyväksyä sitä, että aika menee eteenpäin näin nopeasti!

Mutta nyt on aika hitusen vielä katella heinäkuun puolelle ja tehdä jotain yhteenvetoa:
Olen ollut vanhan kirjallisuuden päivillä,
taimistossa,
tehnyt työhakemuksia ja käynyt haastatteluissa,
viettänyt kaupunkipäiviä,
veneillyt,
ollut lapsuudenkodissa,
tutustunut uusiin ihmisiin,
kävellyt, pyöräillyt,
viettänyt mukavan viikonlopun Mathildedalissa,
riidellyt ja sopinut,
pitänyt kissan hautajaiset,
ollut mökillä,
fiilistellyt esivanhempia heidän kotitanhuvillaan,
ollut hotellissa Helsingissä,
hengaillut Lapinlahdessa,
kävellyt hiljaksiin Hietaniemessä,
ja viettänyt tavallisia kotipäiviäkin siinä sivussa.


Elokuun alkamiseen suhtaudun toisaalta pirteästi, sillä uudet työkuviot on alkaneet! Pienistä vastoinkäymisistä ja takkuamisista on päästy ja nyt olen ihanassa paikassa osa-aikatyössä, joka sopii mulle varsin hyvin just nyt! Olen erittäin motivoitunut ja inspiroitunut ja pääsen tekemään just sitä, mistä tykkään! Samalla mukana on pieniä haasteita, luovuutta ja rauhallista tahtia. Siis todellakin sydän on mukana tässä koko painollaan.

Niistä vastoinkäymisistä sen verran, että yhden työsuhteen aloitin ja lopetin samana päivänä. En voi kertoa enempää, mutta työkkärille jouduin tekemään siitä tietysti selvityksen. Omasta mielestäni (ja aika monen muunkin mielestä) mun syy lopetukseen oli painava, mutta on täysin epävarmaa onko työkkärin päättävä lautakunta samaa mieltä. Jos he päätyy siihen, että olen toiminut väärin, niin edessä on ainakin kuukauden karenssi. Jos niin käy, niin sanonpahan vaan, että pitäkää hikiset pennosenne! Sissus vieköön! Puhuin eilen TE-toimiston virkailijan kanssa ja hän oli kyllä täysin mun puolella. Ja lohdutti sillä, että ennen lakimuutosta karenssi olisi ollut kolme tai neljä kuukautta!


Ei kommentteja: