.

.

10.1.2023

Ja pettymyshän siitä tuli

 

Eilisestä keramiikkajälleennäkemisestä siis. Oikein superpettymys!


Että olenkin kauniisti osannut tuon lasitteen noihin lusikanpesiin laitella. Ilmeisesti ihan liian paksusti söhrätty. Muuten tykkään lusikoitten muodosta ja varsista oikein paljon, etenkin tosta vasemmanpuoleisesta. Mutta lasite on ku joku mansikkajäätelön jämä lusikassa. Pitäis kai aina tehä monia versioita, eikä jättää kaikkea yhden kortin varaan.


Ja sit tää pikkulautanen. Siis luulin, että mua odottaa valkoinen lautanen!! Miks se on ällöttävän sininen?! Kuvio näkyy kyllä hyvin, ei siinä mitään. Mutta se ei nyt auta yhtään asiaa. Olenkin jo löytänyt lautaselle uuden omistajan.


Kuusikko. En ole aivan varma mitä tarkalleen odotin, mutta jotenkin tuo sinivihreä on väärä ja etenkin tuo ylhäältä ”valuva” lumi on ihan väärä. Vaikka näyttää se nyt hitusen paremmalta kuin ensinäkemältä.


Tämä riippuvaksi tarkoitettu teos on ehkä melko jees. Kokeilin lasitetta toiselle syrjälle vähän ja toiselle paljon ja tältä se sitten näyttää. Vähempi olis riittäny. Kuviot vasemmalla reunalla vähän tukossa.


Ainoostaan tämä lautanen on mun mielestä onnistunut. (Paitsi miks oikeessa laidassa on melkein väritön kohta?! En tiedä!) Tykkään tästä sinisestä kauheesti ja tästä kuviosta myös! Tämähän on siis painettu sellaisella aidolla antiikkisella irtokauluksella, joka on ihan kevyt ja ohut, ettei siitä luulis edes tulevan mitään kuvioita. Mutta silti tää toimii! 

Savi on ensin kaulittu levyksi, sitten leikattu reunat käyttäen Finelin emalikulhoa muottina. Sit asetettu kaulus savilevylle, kaulittu ja annettu kuivua. (Kuulemma oikeasti työjärjestys olisi eri. Mutta minä olen jukuripää ja haluan tehä just nimenomaan näin päin!) Jonka jälkeen raakapoltto, lasitus ja loppupoltto. Voila! Halkaisijaltaan tää on vain 13cm. Eilen mulle sanottiin, että sä teet aina niin pieniä töitä. No kun aluks sanottiin, että ei sitten isoja töitä! Joskus mää oon kai vähän kirjaimellinen.


4 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Ihan superhienoja kaikki! Varsinkin nuo lusikat, en osaa sanoa mikä niissä viehättää 🤍

Thilda kirjoitti...

Jenni; Uhuu… kiitos! 🥰

Joululainen kirjoitti...

Lusikat näyttää niin kuin niissä olisi jotain suklaavanukasta. Nam! 😋

Thilda kirjoitti...

Joululainen; Jep! Ja semmosella ei tee mieli mättää esim sokeria kaffikuppiin. 😄