Kivulloisuutta

 

Jep. Vaikka vastaankin nykyään (kun kysytään) että olo on ihan jees tai melko ok, niin viime aikoina on selkä ollu ihmeellinen. Olen päivä päivältä huolestuneempi. Mun selkä on siis menny pahemmaksi tässä lokakuun jälkeen, vaikka kuvittelin, että se ajan ja treenin kanssa menee paremmaksi. Yläselkä on päivittäin tosi väsynyt (en tiedä pitäskö sanoo kipee) ja alaselkä on päivittäin ihan kipee tai vähintäänkin arka. Mä ymmärrän sen, jos selkä väsyy vaikka huonosta ryhdistä tai painavasta repusta tai muusta vastaavasta, mutta mun alaselkä on nykyään aika usein kipee jo valmiiksi kun herään.

Ja koska mun syöpä on hääränny mielellään just tuolla vatsaontelon eri osissa, niin väkisin tulee mieleen, että onko nyt jotain vakavaa, josta tää kivulloisuus johtuu. Ens maanantaina meen lääkärille, mutta se ei ole syöpälääkäri, vaan tavallinen TK-lääkäri. Mutta aion nyt ottaa yhteyttä myös syöpälääkäriin ja pyytää aikaistamaan niitä verikokeita (jotka on huhtikuun puolivälissä) ja aikaistaan myös lääkäriä sit tietty myös jos veriarvot on huolestuttavat. Hyväthän ne ei ole olleet sytojen jälkeen ollenkaan.

Tavallisia arkijuttuja

Nykyään pyörii mielessä joka päivä se, että miten usein pääsen hierojalle tai vastaavaan kehonhuoltoon. Tällä viikolla on tulossa Kalevalainen jäsenkorjaus ja siitä eteenpäin koko maaliskuun ajan, lukuunottamatta yhtä viikkoa, on tiedossa erilaisia hoitojuttuja. Huhtikuullekin olen jo hahmotellut alustavasti samansuuntaisia menoja. Luulen, että ihan akuutissa tilanteessa hierojalla tai vastaavalla pitäisi juosta pari kolmekin kertaa viikossa, mutta siihen ei suoraan sanottuna ole varaa. No, mun olkapään tilanne on nyt aaltoileva. Nyt hiukan huonompi kuin viikko sitten. Kuumakivihieronta auttoi perjantaina, mutta eilen aloin taas olla kipeä. Johtuu varmaan lumitöistä! Mutta kukas muukaan niitä tekisi, kun miehellä on omat särkynsä. Että tämmöstä. Inkivääriä juon ja syön, sillä tuskin siitä ainakaan haittaa on. Apteekista pitäisi hakea kolesterolilääkkeet. Se onkin sitten mun eka peruslääkitys. Voisin totta vie tehdä asialle jotain ruokavalion ja liikunnan kanssakin, mutta nyt ei ole jaksamista siihen. Katon asiaa myöhemmin ja ainahan voin myöhemminkin kokeilla saisinko verisuonet kuriin ilman lääkkeitä.

Helmikuu on melkein lopussa, enkä ole muistanut ostaa kukkia kotiin aikaisemmin! Sehän on mulla budjetissa ja yhtenä aika tärkeänä juttuna hankintalistalla joka kuukausi. Eilen menin markettiin vaan toteamaan, että jaahas, kuljetusalan lakko mahtaa vaikuttaa, sillä tulppaaneja ei ole. Lidlistä kuitenkin löysin vähän kulahtaneen mutta ison kimpun sekavärisiä tulppaaneja ja vähän empien otin ne, koska muutakaan ei ollut. Jaoin kimpun kolmeen eri maljakkoon ja vaikka varsien leikkauspinta oli kuivettunut, eikä niillä ollut kaupassa vettä, sain kaikki heräämään pirteästi eloon. Ihmeellistä miten pieni kukkahankinta tekee iloiseksi!

Me nukutaan edelleen puhallettavilla patjoilla lattialla. Moottorisängyt on asennettu kyllä paikoilleen vesisängyn kehikkoon, mutta testausta enempää niitä ei ole käytetty. Varmaan me aika pian niihin kuitenkin siirrytään. Mä luulen, että pidän oman puoleni vähän tuolla tavalla pääpuoli ylöspäin, koska äkkiarvaamaton refluksikohtaus on aika ikävä kipu, jos siihen ei voi varautua. Tämän pitäis sitten estää sellaset kivut lähes kokonaan. Tai näin mä kuvittelen. Tottakai pitää vähän kattoo syömisiään ja kellonaikoja myös, ettei syö pöydällistä raskasta ruokaa just ennen nukkumaan menoa. Ihanaa, että ei tarvii enää etsiskellä superisoja lakanoita kissojen ja koirien kanssa! Voin jopa ostaa jossain vaiheessa ihanan värisiä pellavalakanoita sänkyihimme!

Nukkuminen lattialla on aiheuttanut sen, että en ole lukenut koko aikana kirjoja. Johtuen tietysti siitä, että siinä lattialla ei ole mitään yövaloa ja koska mä luen vain ennen nukahtamista, niin sitten se lukeminen on vaan jäänyt. Ja kuitenkin joka paikassa pursuaa kirjapinoja, joihin haluaisin päästä käsiksi. Vesisänkyaikana meillä oli seinälamput, joissa oli muuntajat ja nyt ollaan huomattu, että ensinnäkin tähän sänkyyn tarvitaan pitempivartiset lamput ja toisekseen ne muuntajat kuluttaa sähköä, vaikka lamput ei olisi päälläkään. Siinäpä kaksi hyvää syytä etsiskellä uudet lamput. Ja sitten voi taas lukea!

Tänään on kuudenneksiviimeinen keramiikkatunti. Jatkan lasituksia ja mietin mitä ihmettä vielä tekisin. Ehkä jonkun kipon. Mä oon kokeillu mun neljästä omasta lasitteesta vasta kahta (tässä lasken siis sen mangaanipesunkin lasitteisiin, vaikka eihän se oikeastaan ole) ja niitä kahta muutakin lasitetta olis ihan kiva päästä kokeileen ennen kuin kurssi loppuu kokonaan.

”Kivut kuuluu elämään”

 

”Kivut kuuluu elämään” sanoi lääkäri mulle eilen. Kun mun mielestä taas kipu on elimistön alarm, silloin kun kaikki ei ole kunnossa. Se ei ole normaalitila. Ja ajattelen vieläpä niin poskettomasti, että jos menee lääkärille ajoissa, niin asialle voidaan tehdä aina paljon enemmän, kuin jos menee sitten kun kaikki on jo kroonista. Hän selvensi vielä, että eipä nyt ylidiagnosoida. Että lääkärin näkökulmasta tässä ei ole mitään tehtävissä, jos kipu tulee ja menee. (Olisko vaikka semmonen asia, että tutkittais, että mistä kaikki johtuu?!) Mutta lääkäri selvästi oli aivan eri linjoilla mun kanssa. Arvauskeskuksessa, missäpä muualla.

Nyt kerrankin olin tehnyt ajoissa listan vaivoistani. Valitin siis tätä akuuttia olkapääkipua (joka hetkellisesti mökillä parani, kun kurkottelin taaksepäin. Kuului vain pieni lumpsaus olasta ja kipu oli tiessään! Kunnes onnistuin nukkumaan taas huonosti käden päällä ja kipu palas) ja muutamia muita. Esim syyspuolella pahaksi äitynyttä lonkkakipua, joka hävisi inkiväärishotilla ja palasi taas kun en muistanutkaan juoda inkivääriä. Ja häipyi taas kun join. Ja noin 30 vuotta vaivannutta sormien nivelsärkyä, joka arvoituksellisesti tulee ja menee. Sormet ei turpoa, mutta on tosi kipeet päiväkausia, kunnes kipu häipyy ja saattaa olla poissa kuukausia tai jopa vuoden. Ja sitten taas *tsadam* palaa ilman mitään linkkiä mihinkään asiaan.

Joskus vihlasee pahasti polvesta, jos tekee jonkun äkkinäisen kääntöliikkeen. Tuntuu siltä, kuin polvi rusahtaisi rikki. Suvussa on EDS:ää ja tämä voi olla yksi sen oire. (Mainitsin lääkärille.) Silloin tällöin oikea nilkka tulee yhtäkkiä niin kipeäksi, että ei pysty kunnolla kävelemään. Kipu katoaa minuuteissa tai päivissä. Alkanut noin 20 vuotta sitten. Tosi epämääräistä ja omituista. En yleensä juokse lääkärillä valittamassa. Päin vastoin. Koetan välttää lähikontaktia lääkärikuntaan ja jos on oikein paha tilanne, niin otan buranan. Sitä tapahtuu ehkä kerran viidessä vuodessa. Että nyt kun olin kirjoittanut listan ja selitin kaiken tinnituksesta lähtien, niin mitä sain? Reseptin buranaan. Ja neuvon, että sitten kun kipu on päivittäistä, niin sitten voi tulla uudelleen. Siis tyyliin sitten kun olen 145-vuotias? Onneksi unohdin mainita sen hölmön jalkakutinan, joka tulee muutaman kerran vuodessa polven yläpuoliseen lihakseen. Sinne jalan sisään jonnekin. Raaps raaps ja se on poissa. Aina samaan kohtaan samalla tavalla. Siinä kohtaa lääkäri olis varmaan sanonut, että kuulkaas rouva luulosairas, menkääpäs nyt kotiinne täältä kuluttamasta oikeitten sairaitten aikoja.

Mutta yksi asia meni kuten toivoinkin; sain lähetteen verikokeisiin! Yksinkertaisesti katoin excelistä mitkä verikoetulokset sakkaa ja mitä kannattaa seurailla. (Tehkää excel, josta on helppo vertailla kokeiden kehitystä!) Tein listan (14 koetta) jonka annoin lääkärille ja sanoin että nämä haluan lähetteelle. Mulla olis ollu perustelutkin joka ikiselle kokeelle, että en mä niitä hatusta arponu. Lääkäri vilkaisi paperia ja sanoi, että nämähän onkin hyviä katsoa. Erävoitto! Suosittelen napakkaa otetta lääkärien kanssa. Tosin maininta dna-testin alttiuksiin (reumaattiset sairaudet) ei tehnyt vaikutusta, vaikka koetin olla napakka. Eikä inkiväärin mainitseminen. Saan kuulemma juoda sitä jos haluan, mutta tieteellistä näyttöä siitä ei ole, että se auttais nivelkipuihin. Jahas. Nyt taitaa taas kulua aikaa, ennen kuin seuraavan kerran vapaaehtoisesti lääkärille tepastelen.

Kipu todistaa, että on elossa!

 

Voi vehnä. Taas uus yöllinen kipu! Ensin oli niitä epämääräisiä sisäelinkipuja, jotka tuli aina yöllä, niin ettei lopulta pystynyt nukkumaan kuin koiranunta. Lääkäri arvuutteli, että kyseessä olis refluksi. No ainakin ne helpottui närästyslääkkeitä popsimalla ja asentamalla sänkyyn hyppyrimäen, joka kohottaa tyynyn ylemmäs.

Sitten tuli lonkkakipuja. Molempiin lonkkiin ja etenkin yöllä. Sillai, että heräsin kipuihin, eikä mikään asento oikeen ollu hyvä. Kunnes siemasin sen Lidlin inkiväärishotin ja se oli sillä selvä, ei enää lonkkakipuja. Käsittämätöntä, mutta niin se vaan meni. Odottelen edelleen vähä epäluuloisena, että tässä on vaan joku hämäys menossa, että kyllä ne kivut siitä palaa entistä ilosempina takas.

Ja nyt sitte! Yhtä varmasti ku kallistan pääni tyynyyn, alkaa vasen käsi puutua. Melkein jo rääkäsin eilen miehelle, että apua! Sydänkohtaus! Ambulanssi! Mutta sitte tajusin, että ei mulla oo mitään muita oireita. Ei kipua rinnassa, ei muljahduksia, ei huonoa oloa, ei kylmää hikeä, elämä ei vilise nauhana silmien editse, eikä kuolleita sukulaisia ole tullu kylään. Vielä.

Mutta koska puutuminen on pahentunut viikon ajan joka yö ja häiritsee jo tosiaanki nukahtamista, niin pakkohan sitä on miettiä, että mistäs tässä nyt sitten on kysymys. Ihan sillai maalaisjärjellä päättelin lopulta, että kyseessä saattaa olla hartioitten jumitus. En oo käyny hierojalla kevättalven jälkeen, että se olis hyvä selitys. Heti kohta, kun olin saanu rentoutettua käteni ja hartianseudun, tuli unikin.

Lääkärissä ramppaaminen on niin turhaa. Kun se menee aina näin; ensi oottelet vuoden, että kyllä tämä tästä ja ei se lääkäri kuitenkaan sen paremmin tiedä. Sitte erinäisten turhautumisten ja elämänlaadun heikentymisen lannistamana lopulta päätät soittaa terveyskeskukseen. Siihen menee muutama päivä, siihen meinaamiseen. No sitte joskus pääset läpi siitä jonosta, mahdollisesti kerran elämässä ihan sen ekan puhelun aikanakin jo. Katot silmät kiiluen kalenteria ja oot valmiina merkkaan ylihuomiselle lääkärikäynnin, niin se ääni sielä langan pääs sanookin, että tossa olis kuule kolmen kuukauden päästä aikoja… tai jotain sinne päin. Ei ainakaan samalla viikolla tai seuraavalla. Eihän sitä tiedä onko elossakaan enää kolmen kuukauden päästä!

Sitte kaks tuntia ennen lääkäriä koet ihmeparantumisen ja lääkärillä et edes muista miksi tulinkaan tänne ja koko juttu tuntuu niin turhalta ja epämääräiseltä ja lääkäri valittaa kolesterolista tai kehottaa laihduttaan ja on muutenki sun lasta nuorempi. Semmonen eksyksissä oleva nuorisolainen, jolle tekis mieli sanoa, että  missä sun isä on, kun eihän tuon ikänen voi olla mikään lääkäri. Miks elämästä menee aina suuri lohko tämmöseen kaikkeen turhanaikaseen.