Meillä ei olla niin turhantarkkoja siitä, miten kauan joulu lepää kodissa. Tai siitä ollaan kyllä tarkkoja, ettei loppiaisena lopeteta vielä mitään.
Tilanne on nyt siis se, että joulukuusi kököttää edelleen olohuoneessa sohvan jatkeena. Tosin kaikki koristeet on siitä riisuttu pois siinä vaiheessa, kun kuusi alkoi kasvattaa kerkkiä. Koristeita ei paljon ollutkaan; ainoastaan punaisia lasisydämiä, tuohesta leikattuja sydämiä ja lopuksi keraamisia lumitähtiä. Valot siinä kyllä vielä roikkuu. Siis todellakin roikkuu, sillä kiepautimme kuusen rungon ympärille sellaisen modernin valosarjan, jonka lamput muistuttavat 1800-luvun hehkulamppuja. Niitä on vähän ja ne roikkuu alaspäin ja näyttää juuri sopivan omalaatuiselta! Ihan meidän näköinen siis.
Nyt kun keittiöremppa on repinyt kodin mullin mallin, jäi joulu siinä tavaroiden levittelykiireessä ihan jalkoihin, sananmukaisesti. Joululiinat ja vähäiset koristeet, kynttilät ja kalenterit on jossain siellä alimmaisena, juuri niin kauan kuin voin purkaa keittiön sisällön takaisin paikalleen, eli suunnilleen juhannukseen saakka. Emme tiedä vieläkään kosteusvaurion laajuutta, joten kaikki aikamääreet on arvioita, mutta realistisesti arvelen juhannusta. Ainut jouluun liittyvä, jonka nyt voisi heittää ovesta hellästi kohti alapihaa, on tuo hupaisa kuusiparka. Vaan ehkä sitä vielä voi pikkuisen katsella.
Muutaman kerkän taitoin eilen mukaani töihin ja keitin niistä teetä. Ei se kyllä kovin hyvää ollut, niin että en suosittele. Kuusenkerkkäsiirappi toukokuisella kuistin ikkunalla tekeytyneenä on päinvastoin oivallista. Mutta teepä tähän nyt toukokuu! Ei ole tarpeeksi lämpöä ikkunalla, vaikka terminen talvi piileskelee ties missä. Olisi hauska tietää koska viimeksi on ollut vastaava säätilanne näillä korkeuksilla. Olisiko 1800-luvulla, vai 1600-luvulla, vai kivikaudella...?
Runebergia on juhlittu jo monen tortun voimalla, mutta joulua se ei kyllä meiltä vie, ainakaan tänä vuonna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti