Nyt mä sit tein tabletille listan youtuben liikuntavideoista ja laadin vielä oikein sen lukujärjestyksen näistä erilaisista Pirsyn teamseista ja muista nettijumppajutuista. Siellä on sellasia kuin ’bodycombat’, ’core’, ’zumba’, ’circuit’, ’hiit’ ja väleissä jooganidraa, taijita, restoratiivista joogaa, qigongia, shindoa ym. Eli liikunnallista ja sit venyttelevää, tasapainoa sekä rentoutusta tuovaa vuoron perään. Laitoin aluksi joka päivälle kolme erilaista juttua sillä tavalla, että yks aina vuorottelee vuoroviikoin toisen lajin kanssa. (Eli maanantaina on neljä lajia, mutta kaks niistä vuorottelee keskenään, niin oikeesti on vaan kolme.) Jos tää tuntuu liialliselta, niin pudottelen osaa pois. Testaan siis eri lajeja vähän ja valkkaan jatkoon kivoimmat. Mutta toisaalta nämä ei ole mitään tunnin harjoituksia, vaan voin tehdä jotain vaikka vaan 10 minuuttia, jos se on oikein ärhäkkää laatua. Kohta mä varmaan viipotan tuolla Tampereen yössä musta vyö mahaläskien ympärille pingotettuna ja olen se pelätty tehomummo, joka sai raivarin syöpäsairaudestaan ja antoi liikunnalle sen kuuluisan pikkusormen.
Nyt on näet niin, että jos mä en tekis itelleni minkäänlaista lukujärjestystä, niin mun ei tulis tehtyä yhtään mitään. Nyt mä vaan vilkasen lukkaria ja toteen, että ai jaa tänään on tämmöstä. Vähä niin ku ois kaks persoonaa, joista toinen käskee ja toinen tottelee. (Pitäisköhän mun mennä lääkäriin?)
Josta puheen ollen, kävin lääkärissä hakemassa lisää saikkua. Suurimpina ongelmina koen selän väsymisen ja kipeytymisen, käsien väsymisen ja aristuksen, sekä huimauksen, jota on melkein joka päivä. Mietin, että viimeks (sen ekan syövän jälkeisten syöpähoitojen jälkeen) mulla kesti ainakin viis kuukautta, ennen ku aloin olla suht koht kunnossa palatakseni töihin (paitsi että sillon oli sit se käden jänteen tulehdus) ja olen lukenut, että syöpähoitojen jälkeen voi olla vuodenkin voimat kortilla. Joillakin ne ei palaa koskaan. (Ja joku jankkaa näitä samoja asioita joka ikisessä blogikirjoituksessa - esim minä!)
No sain saikkua helmikuun loppuun. Tuntuu hyvältä! Tänä aikana ehdin kohottaa kuntoa roimasti ja saatan olla hyvinkin ihan eri ihminen keväällä - tulen blogiin ja sanon, että Hilma tässä terve. Mutta jos mitään dramaattista takapakkia ei tapahdu, niin pystyn kesällä jo vaikka mihin. Ihan mahtava ajatus!! Onpa tässä nyt noin 2,5 vuotta mennytkin susille ja se alkaa olla ihmiselämässä jo melko pitkä aika. Kyllä sitä nyt aina voi viikkoja tai kuukausia sairastaa, mutta kun siihen alkaa mennä vuosia, niin ollaan jo vähän överisti negatiivisen puolella. Siksi mulla on hemmetin kova motivaatio kammeta itseni pois täältä kuopasta! Ja myös siks, että en halua kuoleman vaanivan ihan lähellä. Siitä puheen ollen, on aika raskasta lukea uutisista, että taas joku kuoli syöpään. Ei sillä, ettenkö surisi heidän puolestaan, ja toivoisi, että niin ei olisi käynyt, mutta kun tuntuu, että sitä syöpäpaskaa oikein hierotaan naamaan monta kertaa viikossa, niin ei paljon huvita. Ja kun nämä nykyiset nettiuutiset tarjoaa enemmän aina sitä, mitä olet sattunut klikkaamaan auki. Kaipaisin niin paljon mukavia uutisia kaiken potaskan sijaan. Koetan klikkailla auki jotain revontulijuttuja ja muumioiden tutkimustuloksia, tai vanhuustutkimuksia ja muuta sellaista, mutta aina niitä paskoja uutisia siellä kuitenkin vilahtaa esiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti