Vai pitäiskö sanoo kateellinen Tampereen kaupungille, joka omistaa Lielahden kartanon! Mua jurppii, että siellä on nyt jouluisia aulakonsertteja ja kivalta kuulostava kahvila ja taidenäyttelyitä. Kun munhan siellä pitäis asua ja mun idea oli jouluiset aulakonsertit, joihin olisin ehkä kutsunut kaupunkilaisiakin - tai sitten en, vaan pelkkiä äidin puolen sukulaisia, joiden juuristossa tämä kartanon alue on näytelly merkittävää osaa! Mun piti kerätä kartano täyteen taidetta! Ja mun piti hankkia oma kokki ja puutarhuri ja autonkuljettaja ja personal trainer. Tosi ärsyttävää. Ehkä toiseksi eniten haluisin, että kaupunki myis koko kartanon (viereinen tehdasaluehan vois jäädä kaupungille käsityö- ja kulttuurikeskukseksi) ja kartanon päärakennukseen tulis joku upea ylellinen boutiguehotelli! Siis sellanen, joka olis sisustettu tarkalleen sellaseen vuosisadan vaihteen tyyliin ja jossa olis hieno henkilökunta, joka kuitenkin olis ystävällistä ja palvelualtista, eikä mitään pönöttävää tai (vielä pahempaa) alentuvaa porukkaa. Sillon mä voisin asustella hotellissa aina sillon tällön ja käydä siellä kahvilassa ja ravintolassa (jotka siellä tietysti myös olis.) Ja sillon mä voisin leikkiä, että omistan paikan ja asun siellä ja he on mun palveluskuntaa, koska oikeesti olen niin kirkonrotta, etten pysty kartanoa ostamaan ikäpäivänä. Ja se on kyllä niin väärin!
Kuvat oon ottanu Lielahdessa jonain kesänä, joten ihan uusinta uutta niissä ei näy. Mutta esim tuo ekan kuvan portinvartijan asunto kelpais mulle oikein hyvin, jos kartanoon en pääsisi. Sen lisäksi kartanon tontilla on vanha punatiilinen autotalli, joka oli alunperin kai kärryvaja, koska se on 1800-luvulta. Ja kaksi keltaista puurakennusta, joiden historia ei käsittääkseni ole aivan piiruntarkasti edes tiedossa. Toisessa toimii nykyään Väst-niminen ravintola. Toisessa esitellään alueen historiaa ja suunnittelua. Mulle kelpais asunnoksi mikä tahansa näistä!
Pakko myöntää, että toisaalta mua piristää tämä kaikki, jota tontilla inspiroidaan nykyään! Siellä on kaikille avoin kasvimaa ja marjapensasalue, paljon tapahtumia (vaikka mulle tuleekin aina sellainen olo, että mitä te teette mun puutarhassa?!) ja vanhaa kunnioittaen tehtyjä juttuja. Kuten kartanopuiston uudistus alkuperäistä puutarhasuunnitelmaa mukaillen.
Muistan kun kävin kartanossa ekan kerran. Se oli ehkä syksy -95 tai kesä -96. Tepastelin kartanon päätyovesta sisään (en ollut uskoa silmiäni, että ovi oli ylipäätään auki!) ja pompsahdin keskelle tehtaan pääkonttoria, joka se siihen aikaan oli. Sitä paitsi tätä tehdasaluetta ympäröi korkea metalliverkkoaita ja kahdella alueelle kulkevalla tiellä oli sähköportti, josta pääsi läpi, jos oli kulkulupa. Joskus kartanon alueelle pääsi kuitenkin tuurilla. Minulla oli tuuria ja tottahan nyt esiäidin kartanon maille täytyykin päästä! Minun jos kenenkä. (Tuhahdus.)
Siellä minä hiivin pääkonttorin käytävällä, kunnes tulin pääaulaan, jossa oli upea alkuperäinen portaikko, sekä ihastuttava alkuperäinen takka! Olin lumoutunut. Juuri silloin yhdestä ovesta tuli nainen, joka kummeksuen kysyi kuka minä olen ja mitä siellä teen. Yritin selittää, että esiäitini Matilda on kasvatettu Lielahden kartanossa ja minua kiinnostaa tämä paikka kovasti! Että saisinko mitenkään ottaa yhtään kuvia sisällä kartanossa? Lensin ulos kuin leppäkeihäs, enkä saanut lupaa mihinkään.
Tarkalleen ottaen Matilda ei asunut juuri tässä rakennuksessa, mutta on saattanut täällä kyllä vierailla, sillä Nottbeckit olivat tuttuja hänelle. Matilda asui Stjernvallien taloudessa ja he taas asuivat siinä vanhassa kartanossa, joka oli rakennettu ennen tätä nykyistä Nottbeckien tiililinnaa. Ja se vanha kartano sijaitsi tehdaskompleksin toisella puolella, melko lähellä nykyistä ratikkapysäkkiä. En tiedä tarkalleen koska se on purettu, mutta luultavasti viimeistään 1920-luvulla, mutta 1900-luvulla se on kuitenkin vielä ollut olemassa. Valokuvaa en vanhasta kartanorakennuksesta ole onnistunut löytämään, mutta piirroksen kylläkin. (Palataan siihen myöhemmin toisessa postauksessa.)
Tämäntapaista järvinäkymää Matildakin on katsellut, vaikkakaan horisontissa ei silloin tietenkään siintänyt Näsinneula, koska puhutaan ajasta 1850-luvun lopulta 1870-luvulle. Näsinneula tuli vasta sata vuotta myöhemmin. Silti tykkään asettua kartanon puutarhassa tähän kulmaan, josta näkee hyvin järvelle. Täällä mieli lepää (jos onnistuu häivyttämään kolmostien liikenteenhumun aivoistaan) ja mielikuvitus laukkaa. Mietin mitä Nottbeckin pojat on ajatelleet tässä järvelle katsellessaan tai mitä Matildan enot, Rosengrenin pojat on täällä toilailleet, sillä varmasti hekin ovat! Mutta se on ollut 1820-luvun loppua ja 30-luvun alkua. Edes Tampereen Taidemuseon rakennusta ei ollut vielä olemassa. Nippa nappa Tampereen Vanha Kirkko oli rakennettu siihen mennessä! Kaikki on siis muuttunut.
Sanomattakin on selvää, että 1800-luvun aateliset haukkoisivat henkeään ja tarttuisivat hajusuolapulloonsa, jos he näkisivät miten täällä nykyään riekutaan. Vaikka voi olla, että joku heistä katselisi kiinnostuksella myös meidän aikaamme. Sitä paitsi; olen kuullut, että tässäkin kartanossa on kummitus, eikä se yllätä minua vähääkään! Ehkä hän katseleekin meitä? Pitääpä tutustua häneen! Ehkä hän kutsuu minut kylään ja sitten vihdoin voin pasteerata kartanossa kun mamselli ikään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti