Tuntuu aika tyhmältä, että edes lähdin yrittämään järjetöntä liikuntalajien määrää, etenkin kun en ole normikunnossa. Esim tällä viikolla harrastin maanantaista torstaihin kahtatoista eri liikuntalajia! Eli keskimäärin kolmea erilaista lajia päivässä. Kun nyt sitten alkuviikon aikana kolmena yönä peräkkäin heräsin epämiellyttäviin kolotuksiin aina eri kohdissa kehoa, tajusin, että nyt on aika himmata ja pitää lepopäivä tai pari, vaikka olisin laatinu minkälaisen lukkarin itelleni aiemmin. Hankalinta tässä kuitenkin on miettiä mitä jättää pois listalta, sillä ei ole mitään järkeä jatkaa lepopäivän jälkeen samaa ruljanssia. Siinä ekassa lukkarissa oli 22 liikuntalajia viikossa. Ihan järjetön määrä, mutta halusin tutustua mahdollisimman moneen mahdollisimman nopeesti. Nyt tiedän, ettei se ole viisasta. Ensi viikolla listassa on vain 12 lajia. Vaikka ehkä sekin on liikaa. Pitää vaan jotenkin löytää sopiva määrä. Ehkä olis kannattanu alkaa yhdestä ja lisätä yksi viikossa? Välillä sitä tuntee ittensä niin ääliöksi.
Fyysistä lepoa ja samalla mielen virkistystä tulee käynnistä lapsuudenkodissa! Viime käynnistä on kaksi kuukautta, ihan kamalan pitkä aika siis. Vien sinne omat vanhat lastenvaununi, jotka oli käytössä jo mun isosiskolla 1950-luvulla. Pyysin vanhempiani tuomaan ne meille joskus 2008, kun muutettiin taloomme, mutta ne ei vaan koskaan oikein löytäneet paikkaansa täällä. En halua niistä luopuakaan, joten vien ne takaisin tuonne yläkertaan. Ehkä sullon niihin peittoja ja tyynyjä, tai pinon lehtiä? Nallejakin niissä voisi lötkötellä, mutta yläkerrassa ei valitettavasti asu nalleja. Mulla on siellä myös vanha syöttötuolini, jota en raaski heittää pois. Olen miettinyt miten sitä syöttötuolia voisi käyttää; kukkapylväänä? Hassua kun ihminen kiintyy joihinkin tavaroihin. Siihen ei tosiaankaan auta se, että joku neuvoo vaan raakasti heittämään turhat pois. Mullahan on sellanen trauma menneisyydessä, että luovuin lähes kaikista siihen astisen elämäni tärkeimmistä esineistä toisen ihmisen aivopesemänä. Sitä ei kannata tehdä. Asiat pitää pohtia kiireettömästi oman itsensä kanssa, eikä vain tehdä mitä joku muu sanoo. Viime vuosina oon vasta opetellu luopumista balanssissa itseni kanssa. Sillä tavalla se on hyvä asia. Sitä paitsi pitää muistaa myös se, että meitä ihmisiä on sekä minimalisteja, että runsaudesta nauttivia, ihan samaan tapaan kuin introvertteja ja ekstroverttejakin. Että sikäli toisen ajatus ei välttämättä sovi suoraa toisen elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti