Näitä rakastan A:sta Ö:hön

 

Jälleen kerran Kukkapillin Satu inspiroi mut tekemään haasteen! Kiitosta vaan Satu! Eli tarkoitus on listata kaikki asiat joita rakastaa (tai joista tykkää aivan hirmu paljon) aakkosittain. Tosin skippaan vaikeet aakkoset, joihin en ehkä keksi mitään. 

A arkeologia; rakastan etenkin eräitä tiettyjä Suomen muinaiskohteita, joiden tutkimus on lähes mullistanut siihenastisen esihistorian tai historian! Vaikka duuni on rankkaa, niin löytöjen tuoma into nollaa kaiken tuskan! Arvokkain löytö ei ole se rahallisesti mitattuna kallein, vaan se yllättävin ja harvinaisin ja se, joka tuo jotain täysin uutta tietoa tutkijoille. Ihan loputtoman mahtavaa!

B blogimaailma; ensimmäisen blogini ”Kesakko” syntyi 9. tammikuuta 2010. Se oli aluksi kuvapainotteinen, johon pikku hiljaa tuli enemmän ja enemmän tekstiä. Kuvatyyli on muuttunut ja etenkin kirjoitustyyli on muuttunut moneenkin suuntaan vuosien varrella. Olen ihan hirveesti tykännyt pyöriä blogimaailmassa, lukea kiinnostavia blogeja ja ihastella kuvia. Olen myös tosi paljon tykännyt kirjoittaa ja miettiä omaa blogia. En ole koskaan ajatellut lopettavani, vaikkakin muutamana vuonna päivitin blogia hyvin harvakseltaan.

C chiliruoat!! Maistoin chiliä ensimmäisen kerran kun vanhemmat toi Unkarista joskus 80-luvun alussa chilipalkoja ja muistan kyllä sen tulisen maisteluhetken edelleen hyvin. Vähitellen chili vei mut ja sapenkin mennessään. Mietin usein, että jos en olisi niin polleena rouskinu chiliä joka käänteessä, niin olisko mun sappi ja haima pysytelleet kunnossa sen sijaan, että tulehtuivat suunnilleen yhtä aikaa ja ajoivat mut tiputukseen noin viikoksi. Chiliruokia syön nykyään vähä varovaisemmin, mutta silti enemmän kuin moni muu. Njamm!

D Design; mua miellyttää aika moni klassikkodesignesine. Lasiesineet erityisesti. Myös toki semmonen mummola-antiikki, joka on tunnelmaltaa lempeää ja pehmeää, on ihanaa, eli en juokse pelkästään designin ja sen tuoman rahallisen arvon perässä. En tietty allekirjota sitä, että kaikki design olis hienoo, koska ei todellakaan ole! Nanny Stillin Pajazzo on esimerkiksi pelkkää hirveyttä, mokoma tissimaljakko.

E Etelä-Pohjanmaa! Mun juurista puolet on sieltä ja siellä on Suomen ihanimmat vanhat talot ja kyllä se lakeus vaan pysyy sielussa, vaikka flikka itte heiluis missä päin maailmaa tahansa. Paikka ladata akkuja ja puhua esivanhemmille. Nautin Pohjalaiselokuvista ja on ihanaa kun näyttelijä osaa puhua murretta kunnolla. Yhdenkin kirjaimen väärä lausuminen riipasee sielua, niinku liitu taulua!

F Faaraoiden aika; mua on ihan lapsesta asti kiinnostanu faaraot, viikingit ja intiaanit. Ketäpä ei? Edelleen katon kyllä tikkana faaraodokkareita, mutta en oo enää niin varma olisko hienoo kaivaa siellä hiekan seassa. Ja että menisinkö niihin ahtaisiin tunneleihin, jotka johtaa johonkin pyramidin uumeniin kuningashautaan. Ehkä en. Mulle riittää katella kaikkea turvallisesti kotisohvalta.

G Great Gatsby-elokuva, eli tämä uusi Kultahattu, jossa Leonardo DiCaprio näyttelee miespääosaa. Oon ihan hullaantunu elokuvan aikakauteen, tarinaan ja siihen kaikkeen lavastukseen ja puvustukseen ym! Mun lempikohtaus elokuvassa on se, kun Leonardo heittelee kartanonsa yläkerrasta upeita vaatteita alas ja ne kaikki silkkipyjamat, intianpuuvillapaidat ja muut leijuu alas sen naisen ihailtavaksi. Wooh! Varmaan sanoisin, että jep, muutan tänne, voinko jo jäädä tältä seisomalta? Sita paitsi mä näen sen elokuvan niin, että se mies ei ole mikään hullu stalkkaaja, vaan aivan päättömästi vaan rakastunut siihen naiseen. Upeaa!

H Huulipunat! Niitä aloin käyttää ihan äkkipäätä silloin, kun täytin 50 vuotta. Joskus maskin kanssa on ollu sen verran hankalaa, että oon jättäny huulimaalit pois, mutta yleisesti ottaen käytän niitä ahkerasti. Värimaailmani on aika laaja. En tykkää tosi vaaleanpunaisista, jotka saa näyttämään urvelolta töröhuulelta, enkä oranssiin vivahtavilta, koska ne ei vaan sovi mulle. Muuten aika moni väri käy vaisun vaaleista vahvoihin ja tummiin.

I ilta; tykkään illoista. Talven siniset hetket aina sinne pilkkopimeään sysimustaan keskiyöhön asti on varsinaista elossa olemisen ja ideoiden aikaa. Sama pätee kesään, tietysti sillä erotuksella, että ei ole pimeää. Kesällä mieli ja keho oikein virkistyy ja tekis mieli valvoa läpi yön. Kesäillan sana etenkin lakeuksilla on iltarusko!

J joulu! Olen varsinainen jouluttaja ja perin tarkkakin siinä aihepiirissä. Pitää olla ne oikeet jouluruoat ja oikeet joulubiisit ja just tietyt joulukoristeet ja sitä rataa. Jouluhan alkaa siis jo joskus marraskuun korvilla ja loppuu about pääsiäisen kynnyksellä. Joulussa on tärkeää sekä mennyt että nykyisyys eli muistot ja se, mitä uutta luodaan joka vuosi. Vähiten tärkeetä on lahjat ja eniten tärkeetä on tunnelma!

K kokkailu! Jotkut mun blogia vuosikausia seuranneet tietääkin, että hurahdin joskus keittokirjoihin ja tein jotain ihmeen kokeiluja ja arvosteluita tänne blogiinkin, mutta se innostus jotenkin hyytyi. Alko tuntua vähä pakkopullalta koko touhu. Aika ajoin innostun kuitenkin kokkaileen edelleen, vaikkakin joku ihmeen laiskuus onkin asettunu mun ja keittokirjahyllyköiden väliin. (Mulla on siis satoja keittokirjoja!) Viime aikoina tietysti voimien keräily on ihan kokopäivätoimista puuhaa, niin että oon vasta suunnitellu, et joku päivä minäki teen kuulkaa oikeen smoothien!

L lakeus! Sitä ei voi liikaa korostaa. Rakastan sitä, että puoliksi romahtanu lato könöttää vielä peltosarkojen keskellä ja usva tanssii kesäiltoina peltojen yllä. Sitä kun linnut huutelee jokivarsipusikoissa ja kaikki surisee ja hyrisee ja kieppuu ja vaappuu. Sitä alkukesän kuhinaa, kun luonto oikein ulvoo elämää ja esi-isien henget leijuu taivaalla tätä kaikkea katsellen! Sateenkaari kaiken yllä tai tähtitaivas ja revontulet, lumisade ja paukkupakkanen. Uh, pakahduttavan ihana!

M Merete Mazzarella! Hän on kotimaisen kirjallisuuden lemppareitani ja hyllystä löytyy koko tuotanto ihan uusinta lukuunottamatta. (Vielä.) Pidän hänen pohdinnoistaan ja huumoristaan ja viihdyn valtavasti hänen tarinoissaan. Voisi melkein sanoa, että me olemme ystävät, vaikka emme ole koskaan tavanneet tai olleet yhteyksissä millään tavalla.

N Nuuskamuikkunen; hän on ihan mun hahmo. Introvertti, joka lähtee repun kanssa vaeltamaan johonkin yksinäisyyteen aika ajoin. Mä vaan en vaella vuorille vaan lakeuksille, mutta silti. Nuorempana telttailinkin, mutta nyt taidan olla niin kermaperse, että lojun mieluummin hotellin monogrammeilla varustetuissa vuodevaatteissa jossakin sviitissä.

O olotila nimeltä onnellisuus. Koen olevani perusonnellinen. Tietysti joskus vähän surullinen ja joskus ärtyisä, mutta kuitenkin suurimmaksi osaksi ajasta onnellinen. Ei se ole mikään mystinen fiilis, ei mikään sellainen, jonka vaan nasan astronautit kokee roikkuessaan jossain maan ja taivaan välillä tai ties missä kuun väärällä puolella. Mun mielestä onnellisuuteen suhtaudutaan käsittämättömän kriittisesti, että sen muka kokee vaan hääpäivänä ja sillon jos lotto osuu kohdalle. Höpön löpön. Tai sitten mä oon jotenkin eri tavalla tunteva ja kokeva persoona, joka ei vaan tajua olla onneton.

P pohjalaistalot; mikä on kauniimpaa?! Sekä Ruotsin, että Suomen puolella olevat pohjalaistalot on jotain ääretöntä. Ne on isoja, ne on pieniä, ne on kaksfooninkisia taikka puolitoistafooninkisia (joskus vaan yks). Niissä on tupa, korkoossänky (kerrossänky), soutulavitta (keinutuoli), takka ja karmihyllyt (lautashylly). Ne vaan vie sydämen niiden huokuvalla historialla ja romanttisuudella. Oon aina rakastanu niitä, mutta en koskaan asunu sellasessa.

Q qikong ja taiji. Melko samanlaisia kauniita lajeja, joissa kädet voi liitää kuin joutsenet ja mieli keskittyy pelkästään sulavaan liikkeeseen. Kiinalainen aamujumppa siis toisin sanoen, vai teinköhän ny jonkun kardinaalivirheen, kun sanon näin? Laji on paitsi kaunista, niin myös sielua hivelevää.

R rauha, siinä merkityksessä että saa tehdä asioita rauhassa ja olla kaikessa rauhassa. Tykkään tehdä töitä rauhassa ja pystyn itseohjautuvasti viihtymään ypöyksin työpaikalla vaikka kuinka kauan. Haluan syödä rauhassa, möllöttää rauhassa, nukahtaa ja herätä rauhassa, nauttia asioista ylipäätään rauhassa. Kiire ja hälinä on myrkkyä!

S seikkailut! Olen seikkaillut Vienan Karjalassa, Norjan pohjoiskolkissa, Viron maaseudulla ja kaupungeissa, Saksan ja Ranskan vanhoissa linnoissa ja niiden raunioilla, keskiaikakaupungeissa, metsissä, suolla, jokirannoissa, viljapelloilla, autiotaloissa ja kyläteillä. Elämä on suuri seikkailu, kun sen haluaa niin nähdä!

T tuli. Oon semmonen tulehen tuijottaja, ja tajuan hyvin miks esi-isät on pitäneet tulta varmaan aika mystisenä asiana. Voisin kökkiä nuotion ääressä vaan ihan hiljaa hyvinkin pitkiä aikoja. Juhannuskokko on upea asia, mutta ehkä vielä värisyttävämpi ja hienompi asia on meidän pohjalaisten pääsiäiskokot!

U ullakot. Pienenä mun suurin haave oli päästä penkomaan paapan lapsuudenkodin vintille (eli ullakolle). Pääsin sinne vasta muutama vuosi sitten, kun se oli jo tyhjätty, mutta elämys oli iso edelleen. Vietin myös lapsena paljon aikaa lapsuudenkotini vinttikomerossa. Kuulostaapa nyt siltä, että mut oli lukittu koko lapsuudenajaksi johonkin komeroon… no ei ollu, tunkeuduin sinne aina ite penkomaan. Olin myös loputtoman kiinnostunut kavereiden ullakoista. Ja sitä paitsi asuihan Vihervaaran Annakin ullakkokamarissa!

V visuaalisuus. Mulle kamalan tärkeetä on visuaalisuus, eli se miltä asiat näyttää. Siksi tykkään vanhasta ajastakin, kun lähes kaikki oli kauniimpaa. Pieni ja arkinenkin esine oli käsityötaidonnäyte. Viihdyn jossain paikassa, jos siellä on kauneutta ja ympäristö on myös kaunis. En voisi kuvitella asuvani jossain Kiinalaisten Hervannassa, vaikka kerrostalokämpän sisus olis kuin Talvipalatsi. Tykkään jopa valokuvata asunnoista sitä, mitä niiden ikkunoista näkyy ulos.

W Waltari Mika. Ylivertainen suosikkitarinankertoja! Rakastan Waltarin joulutarinoita niin paljon, että luen joka joulu kirjasta vain yhden tai kaksi tarinaa, ettei kirja loppuisi kovin pian. (Tätä menoa se kestää vielä vuosikymmeniä!) Waltarin Pienoisromaanit on ihana teos, joka teki suuren vaikutuksen jo parikymppiseen minään. Waltarin oma elämäntarina on myös kiehtova ja näkisin mieluusti hänestä tehdyn elokuvan! Ihme, ettei sellaista ole jo tehty.

X - en rakasta mitään x-alkuista juttua, joten vedän henkselit tämän kirjaimen yli. Tai siis ainut x-asia joka tuli edes mieleen, oli vanha punkbändi X-ray spex, mutta ei se nyt niin rakas ole…

Y ystävät! Rakkaat ystävät on jotain sellaista, joita ilman maailma olisi ihan eri. Joita ilman minä en olisi minä. Ilman ystäviä täällä olisi aika tyhjää ja kylmää, aika yksinäistä ja surkeaa. Olen usein sanonut, että haluan elää 120-vuotiaaksi, (nykyään jo ehkä tyydyn vaikka sataankin), mutta se tarkoittaisi myös sitä, että todennäköisesti kaikki ystävät olis kuolleet ympäriltä. Sehän olis ihan kauheeta! Olen alkanut empiä tämän asian kanssa. Ehkä tärkeämpää olisikin kuolla rauhallisesti nukkuessaan, kuin kitua satavuotiaana vaipoissa vuosikausia.

Z zen. Mielenrauha, tyyneys, keskittyminen. Siihen pyrin ja aina reputan. Olen kuin Aku Ankka, jonka hermo palaa sekunneissa, kun sille päälle sattuu. Mutta en silti luovuta. Nuorempana painopiste oli ehkä kokemisen ja häärimisen ja tekemisen puolella. Nyt enemmän olemisessa, rauhallisuudessa ja tässä hetkessä.

Å Åbo Akademin arkistojen aarteet, etenkin sillä hetkellä, kun huomasin, että esiäitini Matildan enon kirjeet löytyvät tuosta arkistosta! Siellä on esimerkiksi Matildan mummon kirje, siis ihmisen, joka kuoli jo vuonna 1860. Kun istuu vanhan opinahjon arvokkaalta tuoksuvassa lukusalissa ja uskaltaa tuskin koskea edessään oleviin hyvin vanhoihin kirjeisiin, niin se on jotain se! Kädet täristen raottaa jotain kirjettä ja tajuaa koko ajan, että tämä on elämän taianomaisimpia hetkiä… päästä kurkistamaan Matildan kasvattaneen aatelismiehen kirjeeseen, lukea miten Matildan eno kirjoittaa toiselle ja paheksuu kuinka uudet rusthollin omistajat kohtelevat mummoa huonosti, lukea pehtoori-enon kuvauksia uudesta työpaikastaan, lukea miten vihainen mies kirjoittaa roistomaiselle vävylleen haukkumakirjeen. Kokea se koko maailman kirjo tarinoita, jotka ovat ihan totta ja oman suvun historiaa. Huh!

Ä äiti! Ei mene varmaan päivääkään, etten ajattelisi äitiä, vaikka hänen kuolemasta on kohta kahdeksan vuotta. Minun elämäni oli vaakalaudalla ihan alun alkaen ja äiti huolehti kaikesta. Kun äiti veti viimeisen viheltävän henkäyksensä, minä pidin äitiä kädestä. Tähän väliin mahtuu lukemattomia asioita ja hetkiä yhdessä ja erikseen, mutta erottamattomana.

Ö öiset hetket, olipa sitten hereillä tai ei. Nukahtaminen on ihanaa! Mutta myös yöllä valvominen ja vaikka revontulten ja tähtitaivaan ihaileminen on elämys. Joskus nuorena sitä ajatteli, että nukkuessa elämä menee hukkaan, mutta nyt sitä välillä vain odottaa ihanaa nukahtamisen hetkeä. Ei siksi, että mikään olisi kurjaa, mutta koska nukahtaminen vain on ihanaa! En tykkää nukkua päivällä, siksi liitän nukkumisen ja yön vahvasti yhteen. Hahmotan kyllä miten mummomaista höpinää tämä on, mutta kissan viikset minä siitä!