Jonkun mielestä lakeus on tylsä lätty. Mulle se on rakas maisema, jonka esi-isät on raivanneet pääosin 1700-luvulla soisesta jokilaaksosta pitkiksi peltolakeuksiksi. Vaikka latomerta ei enää olekaan, kuten lapsena 1970-luvulla, niin kaunista siellä on silti. Usvat, päivänpaisteet, aamuauringot, iltarusko, tulvat, oraat, tuleentunut vilja, sänkipellot, tähtitaivaat, lumisateet, revontulet ja pakkasen pauke. Ainoastaan vesisateella on ankeeta, mutta niin se on ihan kaikkialla muuallakin.
Hiljattain löysin netistä vanhoja karttoja, joissa on niitä 1700-luvun puolivälin tiloja, jotka mun isän esi-isät on raivanneet. En meinannut pysyä nahoissani, kun innostuin niin paljon! Onneksi nuo uudisraiviot on lähellä jokia, puroja ja kallioita, joiden avulla voin asemoida talot suht helposti myös nykyiselle kartalle. Näyttäis siltä, että tilakeskukset on hieman vaihtaneet paikkaa vajaassa 300 vuodessa. Yksi on puron toisella puolella, toinen tien toisella puolella. Silloin 1700-luvulla kuljettiin pääosin jokea pitkin, mutta myös jonkinlainen ratsupolku on halkonut pitäjiä. Jos oikein hahmotan, niin yksi tie kulkee samassa kohdassa puron yli, kuin se on 1700-luvullakin kulkenut!
Tämä tuntuu niin paljon aikamatkalta, kuin vain voi tuntua. Olen jo lapsena usein pohdiskellut, että miltä täällä meidän kylällä näytti, kun ensimmäiset talot rakennettiin. Olen myöhemmin ajatellut, että olin varmaan outo lapsi, kun mua jo alle viis-vuotiaana kiinnosti hyvin paljon menneisyys. Viime aikoina oon ruvennu ajattelemaan, että koska muutamat jutut autisminkirjolla tuntuu hyvin tutuilta, niin ehkäpä historia onkin mun erityinen kiinnostuksenkohde, ’ekko’, josta on tullut myöhemmin ihan hyperfiksaatio, eli tila, johon uppoudun historiaa tutkiessa ja jossa aika hujahtaa, unohdan syödä, enkä malta mennä nukkumaan. Autisminkirjolla näet ihmisellä saattaa olla joku vahva kiinnostuksenkohde. Mulle se on aina ollu historia ja erityisesti suvun historia, kytkeytyneenä kaikkeen ympärillä olevaan. Mun lempielokuvatkin kertoo jostain menneestä ajasta. Mä ajattelen lähes kaiken historian kautta, kuten yks entinen työkaveri mulle kerran sanoi. Mä rakastan vanhoja taloja, valokuvia, kertomuksia. Oikeastaan kärjistettynä vois sanoo, että mua ei kiinnosta nykypäivän ihmisten asiat, mutta jos kysytään haluanko tietää vaikka mumman siskon kuulumiset 1920-luvulla, niin todellakin haluan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti