Syksy ei ole mikään lempivuodenaikani. Pitkään siitä tuli mieleen koulun alkamisen ankeus. Nykyään muuten vaan kesän loppumisen haikeus ja luonnon käyminen talvilepoon. Pidän kyllä syksyn väreistä, joita nyt on jo hiukan alkanut puihin tullakin, sekä raikkaasta aurinkoisesta ilmasta. Mutta siihen se oikeastaan jääkin. En pidä sateesta, en luopumisesta, en pimeyden tulosta, en kosteudesta ja kylmyyden saapumisesta. Pidän villasukista ja lämpimistä teekupeista, sillä niihin lohduttaudun sitten, kun kaikkialla on pimeää ja koleaa. Syksyn puuhat puutarhassa ja sadonkorjuussa ovat jotenkin surullisia ja voimille käyviä juttuja. Vaikka nyt juuri omavaraisuus onkin parasta mitä voi olla! Edes se vähäinen jota meillä on.
Olen viime viikkoina kuunnellut paljon klassista. Vivaldi on suosikkini! Rakastuin Vivaldiin jo lapsena, kun kuuntelin jännityskuunnelmaa ”Sittiäinen lentää hämärässä”, jossa taisi tunnusmusiikkina olla Vivaldia. Ja hiljattain ostamani Loirin ”Hyvää Puuta”-levy on lumonnut minut myös. Siinä on niin monta ihanaa tulkintaa! Ruijanmeren aapakarhu on yksi suosikeista.
Iltaisin luen Anni Polvan rakkausromaaneja ja lähes jokainen on päätynyt poistopinoon lukemisen jälkeen. Ei ollut hyvä myyntipuhe, vai? No juu, Polvalla on mukavahko tyyli kirjoittaa, mutta toistoakin on aika paljon. Minä säästän ne, jotka luen vielä joskus uudelleen. Kertaalleen luettavina kirjoina suurin osa on hauskaa menneen maailman fiilistelyä, mutta kirjahyllyyn on saatava lisätilaa tärkeämmille kirjoille.
Kesän alussa ostamani amppelichili hullaantui tekemään valtavia määriä isoja chilejä, joita edelleen on kypsymässäkin. Osan olen käyttänyt pariinkin eri chutneyyn, joita on mukava tehdä ja vielä mukavampi syödä. Kannoin chilin kuistille jo viikkoja sitten, kun huomasin jonkun eläimen olevan kiinnostunut punaisista paloista myös. Nyt saan kaiken itselleni ja eläin (kuka lieneekään) säästyy ehkä vatsavaivoilta.
Keittiön kuumuudessa olen keitellyt jo viikkoja erilaisia mehuja, hilloja, hyytelöitä, soseita ja chutneyjä. Pitkä tauko keittiöjutuissa onkin ollut. Innostun helposti asioista ja sitten mennään heti syvään päätyyn, kunnes kyllästyn vielä nopeammin ja kaikki tyssää siihen. Ehkä kuitenkin kokkauksia silloin tällöin teen edelleen.
Inventoin kerran keittiöpyyhkeeni. Niitä oli noin 160 kpl! Ihan totta. Järkytys! Tein kyllä poistojakin heti sen jälkeen. Mitä ihminen tekee 160 astiapyyhkeellä?? Ei mitään. Löytyykö lukijoista joku muu vanhoihin tekstiileihin ja pellavapyyhkeisiin hurahtanut? Vai sellainen voi ymmärtää… kenties.
Tänään laitoin viimeiset omenat jatkojalostukseen. Ensimmäistä kertaa kokeilen kuivuria ja aion tehdä omenista ohuita ja kovia chipsejä. Katsotaan miten se onnistuu.
Tänään innostuin myös kaivamaan kirjahyllystä Carl von Linnen yhden arvostetuimmista teoksista. Se on kymmenes painos, vuodelta 1759, ja teoksen kakkososa. En osaa latinaa, mutta tokihan se on sivuseikka! Kirja on sinällään aarre. Mielessä pyörii näet jo ensi kesän kasvukausi ja uudet kasvit… kuten varmaan jokaisella kasvihurahtaneella! On vähän semmoinen olo, että talviunille tässä painutaan ja keväällä herätään taas. Noin niinku henkisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti