Pajunkissat maljakkoon

Nyt on se aika!

Edessä on ihana kevät

ja sitten vielä ihanampi kesä, ja lopulta sadonkorjuu!

Kokkausprojekti osa 33

Kirja nro 8

Aili Lindström, 
Nuoren emännän keittiöopas, sivu 103;
(Helsinki 1947)

Porkkanalihapyörykät

100 gr jauhelihaa
2 porkkanaa
2 perunaa
1/4 rkl suolaa
1 muna
(tai ½ tl munanvalkuaisjauhetta ja rkl vettä)
3 rkl vehnäjauhoa
1 sipuli
(½ tl hien. valkopippuria)

Porkkanat pestään, kuoritaan ja raastetaan hienoksi. Perunat (HUOM keitetyt!) kuoritaan ja jauhetaan tai haarukalla survotaan hienoksi. Porkkanaraaste, perunasose, mausteet ja jauhot lisätään taikinaan. Muna (tai kylmään veteen sekoitettu jauhe) lisätään ja taikina vaivataan hyvin. Taikinasta muodostuu pieniä pyöryköitä, jotka paistetaan ja keitetään kuten lihapyörykät. (HUOM tai keitetään!)

Kahdessa kohdassa olen tehnyt oman "HUOM"-merkinnän ohjeeseen, sillä minusta alkuperäinen teksti voi johtaa harhaan, vaikka yleensä kyllä koetan pitäytyä tarkalleen alkuperäisessä sanamuodossa. En ole koskaan valmistanut pyöryköitä, joissa liha on niin pienessä roolissa kuin näissä, mutta että sitä kuitenkin on käytetty. Mielenkiinnolla odotin millaisia pyöryköistä tulee! Ja kyllä niistä hyviä tuli; oikein hyviä. Ne eivät maistuneet kasvispihveiltä (lihansyöjien ei siis tarvitse kavahtaa), mutta eivät oikeastaan lihapihveiltäkään! (Kasvispainotteiset sekasyöjät voivat tehdä näitä rauhallisin mielin!) Jälleen hämmentyneenä totean valmistaneeni sellaista ruokaa, jota ei oikein voi verrata mihinkään tuttuun makuun. Uskokaa tai älkää!

Jos nyt jotenkin muokkaisin tätä reseptiä, niin voisin lisätä jauhelihan määrää vaikka 150-200 grammaan ja vähentää perunan määrän yhteen. Mutta se on vain ehdotus, eikä siis tarkoita sitä että parantelisin alkuperäistä ohjetta, sillä siihen en koe tarvetta. Tosin pohdin tuota perunan keittämistä; voisiko ohje kuitenkin tarkoittaa että raastetaan keittämätön peruna? Saattaa olla, mutta koska ohjeessa sanotaan että perunan voi survoa haarukalla, niin miten ihmeessä keittämättömän perunan survot? Suosittelen siis keittämistä. Itse tein näistä pyöryköitten sijaan litteitä pieniä pihvejä. Tuo lopun viittaus keittämiseen tarkoittaa tilannetta, että rasvaa ei ole saatavilla paistamista varten. Taikinasta tulee noin 15 litteää (keskikokoista) pihviä.

Kokkausprojekti osa 13

Kirja nro 3

Mirelle Guiliano: Ranskattaret eivät liho Keittokirja, sivu 82-83;
(ranskankielinen alkuperäispainos 2010, suomennos 2012)

Ratatouille

6 annosta

450 g tomaatteja
450 g kesäkurpitsaa
450 g munakoisoa
4 valkosipulinkynttä
2 rkl silputtua tuoretta persiljaa
suolaa
vastajauhettua pippuria
oliiviöljyä 


1. Käytä yhtä suuri määrä tomaatteja, kesäkurpitsaa ja munakoisoa. Pese ne ja leikka paksuiksi viipaleiksi (noin 1-1,5 cm)
2. Läytä isoa, raskasta emaloitua pataa. (Jos käytössä on vain kevyitä ruostumattomia teräskattiloita, sivele pohja oliiviöljyllä.) Kerrosta ainekset alkaen munakoisosta, sitten tomaatti ja viimeksi kesäkurpitsa ja toista, kunnes pata on melkein täynnä. Lisää valkosipulia ja persiljaa kerrosten väliin. Mausta suolalla ja pippurilla.
3. Pane kansi päälle ja kypsennä hyvin alhaisella lämmöllä 1-2½ tuntia, kunnes vihannekset ovat kypsiä.
4. Anna seistä 20 minuuttia ennen tarjoamista. Käytä tarjoiluun keittoastioita, koska tässä vaiheessa se on pikemmin keittoa; neste on peräisin vihanneksista.

Tein ohjeen hieman pienempänä; kutakin kasvista 350 grammaa. (Voit ostaa yhden munakoison, yhden kesäkurpitsan ja muutaman ison tomaatin ja tehdä ratatouillen pienimmän kasviksen painon mukaan.) Tästä määrästä riittäisi minusta neljälle hengelle, ainakin. Käytin isoa paksuhkopohjaista ruostumatonta teräskattilaa, jonka pohjalle kaadoin pari rkl oliiviöljyä (joka on nykyään lempiöljyni!) ja kallistelin öljyn ympäri pohjaa. Vihannekset leikkasin noin 1 cm paksuisiksi ja ladoin ohjeen mukaan, unohtaen ensin lisätä väleihin mausteita. Onneksi kerrokset oli helppo purkaa ja latoa sitten uudelleen oikealla tavalla. Laitoin kattilan ensin vitoselle aivan hetkeksi (noin minutiksi) ja pienensin sitten askelman kerrallaan aina hetkisen kussakin kohdassa viivähtäen. Lopulta kattila oli aika kauan kakkosella ja vielä sitten hiljakseen poristen ykkösellä. 

Rakenne tosiaan muistutti keittoa. Jos tahdot tästä patamaisempaa, älä hauduta aivan niin kauan. Maku oli minusta vähän vaisu, vaikka nykyään hyväksynkin jo mietoja makuja kaiken chilipelleilyn jälkeen :)
Lopuksi tekisin ohjeeseen sen muutoksen, että lisäisin kerrosten väliin sipulinrenkaita ja ehkäpä muutamia oliivinviipaleita. Voit tietenkin säveltää ratatouillen oman makusi mukaan; tässä on kuitenkin hyvä pohja!

Kokkausprojekti osa 9

Kirja nro 2

Hilda-tädin keittokirja, sivu 100;
(suomenkielinen alkuperäispainos 1884, uusintapainos 2011)

Suklaata

½ naulaa hienoa waniljasuklaata murretaan paloiksi ja pannaan kastrulliin kiehumaan tuopissa wettä ja tuopissa maitoa, kunnes suklaa on sulanut, ja tämä sokuroidaan maun mukaan. Senjälkeen wispataan tuopissa 6 munanruskuaista ja 2 munanwalkuaista, suklaa kaadetaan siihen sekä sitte takaisin kastrulliin, jossa se hywin wispataan; suolajywänen pannaan lisäksi ja suklaa tarjotaan lämpöisenä ja pitää mieluimmin kaadettaman suorastaan kastrullista kuppeihin. Kuta parempaa suklaata on, sitä enemmän waahtoa saadaan wispattaessa.

Mittoja;
1 tuoppi = 1,3 litraa
1 naula = 425 grammaa

Supistin reseptin puoleen määrään alkuperäisestä;
½ levyä Fazerin sinistä,
6 dl maitoa,
6 dl vettä,
2 tl sokeria,
3 kpl munankeltuaisia,
1 kpl munanvalkuainen,
Hippunen suolaa.

Tässä ohjeessa tehdään siis kaakaota, joka juotiin näin luksus-malliin sata vuotta sitten. Suklaan juominen on siis lähinnä vastaavaa kuin meidän kaakaon hörppiminen. Toki sen voi näin hienosti tehdä edelleen! Vaniljasuklaata en lähtenyt arvuuttelemaan vaan otin itsestäänselvästi omaa lempisuklaatani Fazerin sinistä. Mitä vain suklaata tässä voi tietysti testata. Oikein hyvää tästä tulikin ja vielä hitusen kehitin reseptiä eteenpäin lorauttamalla mukiini hiukan rommia (60% Stroh), joka teki tästä taivaallista kylmän talvipäivän juomaa!

Kokkausprojekti osa 8

Kirja nro 2

Hilda-tädin keittokirja, sivu 98;
(suomenkielinen alkuperäispainos 1884, uusintapainos 2011)

Bliniitä

Tuoppiin wasta siiwilöittyä maitoa kaadetaan tuoppi haileata wettä; 4 munaa wispataan hywästi wedessä ja kaadetaan haileaan sekoitettuun maitoon. Sen jälkeen wispataan yhteen 2½ naulaa hywiä tattarijauhoja, 2½ naulaa hyviä wehnäjauhoja, 3 ruokalusikallista sulattua woita ja wähän suolaa, ja kun tämä on hywästi wispattu, pannaan uudestaan lisäksi 2 ruokalusikallista hywää käynyttä hiiwaa taikinawatiin, jossa taikina peitettynä kannella ja waatteella saa nousta wähintään 4 tuntia; sitte kun taikina on hyvästi noussut, lämmitetään bliniipannut tai, missä sellaisia ei löydy, tawalliset lettypannut ja woidellaan hywiksi, taikina kaadetaan pannuihin, ja bliniit paistetaan molemmilta puolilta sekä tarjotaan lämpöisinä sulatun woin ja kawiarin taikka myöskin sammen kanssa. Bliniitaikina ei saa olla kowaa, waan jotensakin yhtä kiinteätä kuin paksuun pannukakkuun, jonkatähden, jos se on tullut liian kowaksi, se on laimennettawa lämpöisellä wedellä. Jos on tuoretta ja hywää sopparaswaa, woi sillä paistaa bliniit, jotka silloinki tulewat sangen hywiksi. Wenäjällä, jossa blinit on mieliruoka, jos ei sanota kansallisruoka, paistetaan niitä sangen yleisesti sulatussa munuaistalissa.

Mittoja;
1 tuoppi = 1,3 litraa
1 naula = 425 grammaa

Oli pakko supistaa resepti 1/4 määrään alkuperäisestä(!) eli näillä mitoilla tein;
noin 3 dl maitoa,
noin 3 dl vettä,
noin 265 g tattarijauhoa,
noin 265 g vehnäjauhoa,
1 muna,
vajaa 1 rkl voita,
½ rkl hiivaa,
ripaus suolaa.

Taikina oli helppo tehdä ja paistaminen oli vaivatonta pienellä paistinpannulla (ei siis lättypannulla), koska paksusta taikinasta ei tarvinnut tehdä loputonta määrää blinejä. Tästäkin määrästä tuli "teevadin" kokoisia ja noin 1½ cm paksuisia blinejä 10 kappaletta! Raavaalle miehelle kolme kappaletta riittänee hyvin mahan täytteeksi, saatikka naiselle yksi tahi kaksi. Maku oli myöskin hyvä! Päälle laittaisin sipulisilppua, kaviaaria taikka suolakurkkusilppua ja smetanaa. 

Kokkausprojekti osa 7

Kirja nro 2

Hilda-tädin keittokirja, sivu 82;
(suomenkielinen alkuperäispainos 1884, uusintapainos 2011)

Kirpeä kasti

Woita ja jauhoja käristetään kastrullissa ja laimistetaan wähä lihaliemellä tai sen puutteesa wedellä ja tämän kiehuttua pannaan kaprista ja rikkileikatuita astioittuja champianoneja sekä wähä siitä etikasta, jossa nämä olivat lionneet kuin myös mieltä myöten sokuria sekaan; kasti suurustetaan 2 munanruskuaisella.

Siispä tällaisen kastin minä tein;
25 g voita,
1 rkl jauhoa,
1 dl lihalientä,
2 tl kapriksia,
1 dl sekasieniä (purkista),
1½ tl sokeria,
2 munankeltuaista.

Kastikkeen rakenne on aika paksu, mutta maku on hyvä. 

Mom

Älkää luulko että olen raskaana, nyt olen vain eläytynyt pienen lapsen huoltajan rooliin. Olin nimittäin yökylässä ystävättäreni luona ja sain seurailla kolmilapsisen perheen arkea läheltä. Seuraavana päivänä bongasin kirppikseltä Eve Hietamiehen Tarhapäivä-nimisen kirjan. Nappasin halvan pokkarin mielijohteesta mukaani ja nyt olen siis jatkanut tätä pienen lapsen kanssa sujuvaa arkea muutaman päivän. Olen todennut että se on mukavaa, etenkin kun kirjan voi laskea kädestään ja sitten taas palata kaikessa rauhassa, ilman että kukaan kiskoo tai huutaa siinä välissä palaamaan lapsiarkeen.

Samalla olen miettinyt vähän kateellisena miten hienosti lapsia nykyään osataan käsitellä. Itse taisin aikoinani olla niin väsynyt ja hukassa, että en paljon osannut filosofoida. Useimmiten siitä mentiin missä aita oli matalin ja karjuttiin pää punaisena kummatkin (lapsi ja minä) kunnes ääni lähti. Jos ajassa voisi matkustaa muuttamaan joitakin menneitä huonoja hetkiä, menisin sen tekemään. Lohdutuksekseni tiedän että useimmat ajattelevat varmasti samoin!

Väsytystaistelu keittokirjaa vastaan

Tällä kertaa yritin valmistaa macaroneja! Ihan perus vaniljamacaroneja, tietäen että kaikkien mielestä niitä on vaikea tehdä. Paljon harmia leivonnassa aiheuttaneen kiertoilmauunin päätin sivuuttaa ja väänsin tavallisen uunin hanat kaakkoon. Kaikki meni oikein hyvin. Senkin annoin itselleni anteeksi, että kunnon pursottimen puuttuessa suttasin taikinan pellille leivinpaperista kietaistulla pursottimella, joka tietysti aikaansai mielenkiintoisen muotoisia ja kokoisia macaroneja.

Uunissa muhi pellillinen hyvän näköisiä macaronhattuja, kunnes oli aika ottaa satsi uunista pois. Hattujen alla oli tapahtunut jotain mystistä aikaansaaden joka ikisen macaronin kohdalla lättymäisen leviämisen sivullepäin. Hm, maussa ei ollut vikaa mutta muotoa pitää vielä hioa tavalla tai toisella. En ole antanut periksi, ei sinne päinkään! Pää on jo täynnä uusia suunnitelmia...

Taitaa toimia

Todellakin kannatti lukea se köyhäilykirja! Kukaan minut hyvin tunteva ei varmasti usko, vaikka totta se on, että viime viikonloppuna ollessani Turussa nukketalo-, antiikki-, ja käsityömessuilla, ostin vain yhden nukketaloesineen ja muutaman joulukortin käsityöpuolelta.

Oikeastaan nukketalo-osasto oli aikamoinen pettymys! Eikö messuilla kukaan todellakaan myy Reuttersin laadukkaita esineitä? Muista laadukkaista merkeistä puhumattakaan? Tai sellaista huonekaluja tai tilpehööriä, joka ylittäisi laatu- ja kauneusvaatimukseni? No, se yksi sentään löytyi; sitä varten oikeastaan messuille meninkin. Löysin nimittäin keinutuolin, talonpoikaisen ja muka kamalan kuluneen, eli leikisti ihastuttavan antiikkikeinun. Nukketalon vaari kaipasi omaa tuolia ja minähän sen hänelle hankin. 

Käsityöpuolella oli kaksi kojua, joiden luona hullaannuin. Toinen kuului kuvataiteilijalle, jonka kuvamaailmassa oli jotakin Elsa Beskowin ja Martta Wendelinin kaltaista nostalgista kauneutta. Häneltä ostin kortteja jouluksi. Toinen koju taas kuului sykähdyttäviä vaatteita myyvälle taiteilijalle! Vaatteet olivat Ewa i Wallan tyyliä muistuttavia, vanhanaikaisia mutta silti mielikuvituksellisia ja uusia. Niissä oli pitsiä, rimpsua ja nauhaa, harmaita sekä puuterisia sävyjä ja haalistumia. Otin käyntikortin mukaani, jotta voin netissä ihailla lisää ja joskus ehkäpä tilatakin oikeasti jotain.

Antiikkipuolen kiertelin läpi ihan tyytyväisenä, mutta ostohalujen heräämättä. Kunpa tämä fiilis jatkuisi ensi-innostuksen jälkeenkin! (Voi niitä aikoja kun kaikki kivat esineet/astiat/kirjat jne teki mieli hankkia omaksi!)  Taitaa siis toimia hyvin tämä uusi herääminen siihen että vähän on paljon...

Tuulahdus Tukholmasta

Lähden aina mielelläni matkalle jos vaan voin! Niin nytkin tälle Tukholman minireissulle. Otimme rauhallisesti, emme siis juosseet itseämme läkähdyksiin vanhan kaupungin kiehtovuudesta huolimatta.

Söimme laivan buffetissa (hieman liikaa). Hinta alkaa kyllä olla sietokyvyn ulkopuolella; 41e!! Ymmärtäisin sen jotenkin jos puitteet olisivat keisarilliset ja ruoka olisi taivaallisesti laitettua herkkua ja sitä olisi loputtomasti, mutta nyt pöydissä oli yllättävän paljon purkista kumottuja yksinkertaisia ruokalajeja; fetaa, sieniä, soijarouhetta, siemeniä, hedelmäpaloja jne.

Tukholmassa oli valitettavasti harmaa ja sateinen sää. Kevät ei ollut kovin pitkällä, vain yhdessä paikassa näin lumikelloja kukkimassa ja kahden talon edustalla oli narsissiruukkuja.

Nukketalolaiset saivat tiffanylampun, kultakoristeisen punaisen kahvikaluston yhdelle hengelle, sekä aamiaistarjottimen hunaja- ja hillopurkeilla tuliaiseksi. Itselleni ostin kaksi huivia sekä pienen parfyymisetin. Suklaaseen en sortunut matkalla kertaakaan!

Makiaa maaliskuuta!

Viikonloppu kului Turussa; Talvi-Heikin rompepäivillä ja mielestäni maan parhaalla (Manhattan) kirppiksellä. Vähän antiikkisia tekstiilejä, joulukortteja, view master-kiekkoja (aiheena Lontoo), sekä eräs 1800-luvun kaakaomuki tarttui mukaan.

Huomenna suuntaan kohti Tukholmaa, jossa aion hurvitella ja nauttia suuresta maailmasta yhden päivän ajan hyvässä naisseurassa. Ehkä sieltäkin jotain tarttuu mukaan... jos ei muuta niin mukavia hetkiä.

P.S. Pertti Kurikan Nimipäivät aidolla ja alkuperäisellä punk-hengellään ilostutti tänä viikonloppuna aivan erityisesti!

Avantoon!

Etukäteen pelkäsin vähän että olisi ihan lälly sää, kun tänään on vuoden ensimmäinen avantopäivä! Vaan ei sentään, pakkasta on juuri sopivasti, reilut kymmenen astetta. Kolme kertaa uskaltauduin veteen ja joka välissä kuumaan saunaan hyväksi toviksi. Ensimmäinen kerta on kyllä pahin vaikka vuodenkin tauon jälkeen. Mutta kun pääsee veteen niin huomaa, että eihän tämä nyt niin paha ollutkaan! Toisella kerralla voi mennä jo reippaasti ja kolmas on rutiinia. Kokeilkaas! :)

Kirppikselle käypi tie

Jyväskylässä kirppiksellä! Löytöinä yksi arkkitehtuurikirja Sortavalasta, jossa äitini on käynyt ensimmäisen luokan koulua, Pitsikirja ja Arabian rotanhäntäleimalla varustettu Willow-tarjoilulautanen. Oikein tyytyväinen päivän löydöksiin!

Luetun ymmärtäminen kangertelee (taas)

Tästä on jo tovi, mutta tuli vain jostain mieleen, että otsikot voi käsittää toisellakin tavalla mitä kirjoittaja tarkoittaa. Joskus kirjoittajalle sattuu tahattomia, joskus ehkä tahallisiakin kömmähdyksiä, niin että lööpin voi käsittää kahdella aivan eri tavalla.

Minulle käy aika usein niin, että luen nopeasti jonkun otsikon ja jään sitten ihmettelemään ja kääntelemään asiaa mielessäni. Aina en välttämättä edes huomaa että olen lukenut väärin, sillä maailma on ihmeellinen paikka ja kaikkea uskomatontakin saattaa tapahtua. Mutta useimmiten nauran itselleni tai häpeän, kun tajuan että olen pohtinut jotakin asiaa jota ei ole edes olemassa.

Näin kävi siis jokin aika sitten, kun nopsasti netissä silmiini osui lööppi: "Nuorukaisen Fergusonissa ampunut poliisi erosi virastaan". 

Minä tätä pohtimaan - että jaa-a, joku poliisi on sitten istunut jonkun nuorukaisen autossa ja ampunut. Hm hm - mitähän se siellä ammuskeli? Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut. Mutta missähän se nuorukainen sillä välin oli; olikohan poliisi kaapannut sen auton? 

Minä näin NIIN sieluni silmin sen poliisin istumassa yksin jossain Fergusonissa, (vähän niinkuin Mazdassa tai Corollassa), ampumassa laukauksen, ehkä jopa vahingossa. Ja hätääntynyt nuorukainen katselee kaapattua autoaan jonkin matkan päässä voimattomana! Pudistelin päätäni tuohtuneena moisesta käytöksestä ja samalla vähän ihmettelin miksi siitä on sellainen isohko lööppi tehty - mutta sellaista on maailman meno nykyään. Ei ole mitään kunnon asiaa uutisoitavana, niin pitää kärpäsistä tehdä härkäsiä. Mutta miksi se poliisi erosi virastaan...?!

Aika pian minulle selvisi kuitenkin totuus, että Ferguson on muutakin kuin auto (mun autotietämyksellä traktori = auto); se on myös pikkukaupunki jossain meren takana, ja sittenhän se uutinen tosiaan muutti merkitystään aivan täysin! 

Käykö muille koskaan samalla tavalla? 

Kehtaako kukaan myöntää...

Muissa maailmoissa

Yömyöhälle selaan vanhoja kirkonkirjoja etsien tietoa sukulaisista. Pelkään että unirytmi on jo aivan kääntämättömissä, kiepsahtanut pahasti sijoiltaan. Lopulta sänkyyn kömpiessäni en välttämättä saakaan unta pitkään aikaan, vaan funtsin kaikenlaisia ongelmanratkaisuja ja lähestymistapoja johonkin menneen ajan mysteeriin. Päivisin olen kun muissa maailmoissa, eikä mikään oikein huvita - paitsi sukupuun väsääminen. Tähän on taas tultu!

Välillä melkein kyllästyn omiin juuriini ja mietin kenen muun puuta voisin alkaa rakentaa. Sitten yleensä järki voittaa ja palaan niiden kesken olevan kuuden puun ääreen, mielessäni joku uusi suunnitelma. Toisten samanlaisten höyrypäitten kanssa on hyvä pitää yhteyttä ja vaihtaa kuulumisia ja antaa vinkkejä. Ypöyksin tämä olisi hidasta ja jumittaisi paljon enemmän. Esim minä olen aiva valmis antamaan vinkkejä: kommenttilootaan tai sähköpostiin vaan kysymyksiä!

 

Tässä pieni luettelo niistä yleisimmin käyttämistäni hakupalveluista ja sivustoista, joista on aina apua sukututkimuksessa,

Hiski (historiankirjojen hakutietokanta - syntyneet, vihityt, kuolleet jne puhtaaksikirjoitettuna. Siksi myös virheitä enemmän!),

SSHY (Suomen sukuhistoriallinen yhdistys; ->arkistot->kirkonkirjat, sama kuin ed, mutta skannatut alkuperäiset. Jäsensivuilla paljon uudempia -1900-luvun- skannattuja),

Digitaaliarkisto (sama kuin ed, mutta vähän hankalampi käyttää. Saattaa olla enemmän skannattuja kirkonkirjoja kuin edellisessä),

Kansalliskirjasto (sanomalehtiarkisto josta voit hakusanalla - vaikka esi-isän nimellä - hakea vanhoista lehdistä mainintoja),

Siirtolaisuusinstituutti (siirtolaisrekisteristä voi nimellä hakea mahdollisia ulkomaille muuttaneita sukulaisia tai siellä käyneitä esi-isiä)

Hautakivitietokanta (josta voi vaikka pelkällä sukunimellä hakea tiedostoon tallennettuja hautakivien kuvia. Kaikkia siellä ei siis ole!)

 Merimiestietokanta (joka on nykyään vain Suomen sukututkimusseuran jäsenille...)

Lisäksi käytän paljon Googlea, josta voi löytää ällistyttäviä linkkejä kehen hyvänsä!

Ja muiden ihmisten sukupuita, joista on useimmiten apua, jos itse on pulassa - niistä saa yleensä hyvän vinkin, jonka voi itse käydä yllä luettelemistani linkeistä tarkistamassa oikeaksi tai vääräksi. Huom! Älä luota sokeasti muiden tutkimuksiin! Alkuun pääsee kysymällä vanhimmilta sukulaisilta kaiken mahdollisen sukuun liittyvän, mutta yleensä riittää kun saa isovanhempiensa nimet, syntymäajat ja -paikat tietoonsa. (Aina parempi mitä enemmän tietoa saa joltakulta hyvämuistiselta sukulaiselta.) 

Näillä tiedoilla jotkut onnistuvat jo saamaan puun juuresta kiinni ja kurkkimaan itse em linkeistä taaksepäin. Usein joutuu kuitenkin ensin pyytämään suppean (maksullisen) sukututkimuksen isovanhempien syntymäkunnan kirkkoherranvirastosta - eli  tiedustelemaan isovanhempiensa vanhempien nimet, syntymäajat ja -paikat. Kannattaa kuitenkin ensin lukea ko khranviraston nettisivuilta ohjeet, sillä käytännöt (avuliaisuus, hinnat, tietojen saatavuus, ym) vaihtelevat todella paljon seurakunnasta riippuen! Kyselyn voi tehdä sähköpostitse ja hintakatonkin voi tutkimukselle asettaa.

Mutta... Arvon tässä vain sitä, että viitsisinkö lähteä ulos tänään ollenkaan, sillä se on ainoa kiinnostava asia sukututkimuksen lisäksi juuri nyt... Mutta ulkona sataa vettä ja on liukasta... Hm, mennäkö vai eikö mennä... Netti vetää puoleensa julmetusti, etenkin kun viime yönä selaillessani mamman vanhempien liikkeitä Kotkassa, sain selville että mamman isän veli oli myös muuttanut Kotkaan ja perusti perheenkin siellä. Hänen lapsilukuaan tarkastellessani silmiin osui yksi tutulta kalskahtava nimi (kastettujen luettelossa isän nimenä) - pikainen tarkastus äidin isän eli papan sukupuuhun ja bravo! -löysin erään kadonneen henkilön ihan sattumalta! Uskomattomia käänteitä tässä harrastuksessa ainakin tapahtuu! Mutta taidan silti haukata ensin vähän happea ennenkuin häivyn historian hämäriin  :)

Katsaus menneeseen

Joko se vuosi on mennyt?

En ole pysynyt perässä! Aika rankka vuosi on ollut. Sairautta, huolta läheisten voinnista, paljon työtä ja vähän unta. Alkuvuodesta aloitettu painonpudotus meni läskiksi; painan nyt monta kiloa enemmän kuin vuosi sitten. Enää en aio tehdä samanlaista julkista painonpudotusta, mutta terve elämä kiinnostaa enemmän kuin koskaan ennen. Minulla on pari-kolme ajatusta siitä, miksi painoni vain nousi ja nousi vuoden mittaan. Tällä hetkellä olen 'itsetarkkailussa' näiden asioiden poissulkemiseksi, (eikä kyse ole vääränlaisesta syömisestä).

Kaavailin alkuvuodesta myös jonkinlaista vaatekaapin puhdistusta, mutta loppujen lopuksi se jäi tekemättä. Pitkien työpäivien (työmatkoineen vähimmillään 11 tuntia, harrastusten kanssa pahimmillaan16 tuntia) jälkeen en jaksanut yhtään mitään ylimääräistä ja se todellä näkyi kodin siivoamisessa ja puutarhanhoidossa ja ihan kaikessa muussakin!

Näkyypä alkuvuoden postauksessa olevan jotakin höpinää 'älä osta mitään'-kuukaudestakin... HAH HAH! Jo on lennokas mielikuvitus ollut tuohon aikaan. Tosin, olen kriittisempi hankintojen suhteen kuin ennen, se sanottakoon minulle plussaksi. Parantamisen varaa siis on, joten jatketaan uusin kujein ensi vuonna!

P.S. Eilen katselin Joutsan kirkkoherranviraston sivuja; Joutsan pappila on palanut 1912 ja siinä samalla suuri osa kirkonkirjoja on tuhoutunut. Siinä siis syy huonolle sukututkimusmenestykselle. Rippikirjat ja lastenkirjat ovat kuitenkin olemassa tuolta tuhoutuneeltakin ajalta. Ryhdyin siis vielä kerran isoon urakkaan; selaamaan 350 aukeamaa lastenkirjoja, joiden rytmiin pääsin yllättävän äkkiä. Ei se ollutkaan niin sekavaa sotkua kuin ensikatsomalla näytti. Edes puolta tuosta aukeamamäärästä ei tarvinnut selata, kun jo tärppäsi! Perhe löytyi, Sandralle Elina-niminen pikkusisko ja vanhemmille patronyymit (isännimet) ja syntymäajat. JESH!!!