.

.

2.1.2015

Muissa maailmoissa



Yömyöhälle selaan vanhoja kirkonkirjoja etsien tietoa sukulaisista. Pelkään että unirytmi on jo aivan kääntämättömissä, kiepsahtanut pahasti sijoiltaan. Lopulta sänkyyn kömpiessäni en välttämättä saakaan unta pitkään aikaan, vaan funtsin kaikenlaisia ongelmanratkaisuja ja lähestymistapoja johonkin menneen ajan mysteeriin. Päivisin olen kun muissa maailmoissa, eikä mikään oikein huvita - paitsi sukupuun väsääminen. Tähän on taas tultu!


Välillä melkein kyllästyn omiin juuriini ja mietin kenen muun puuta voisin alkaa rakentaa. Sitten yleensä järki voittaa ja palaan niiden kesken olevan kuuden puun ääreen, mielessäni joku uusi suunnitelma. Toisten samanlaisten höyrypäitten kanssa on hyvä pitää yhteyttä ja vaihtaa kuulumisia ja antaa vinkkejä. Ypöyksin tämä olisi hidasta ja jumittaisi paljon enemmän. Esim minä olen aiva valmis antamaan vinkkejä: kommenttilootaan tai sähköpostiin vaan kysymyksiä!
 

Tässä pieni luettelo niistä yleisimmin käyttämistäni hakupalveluista ja sivustoista, joista on aina apua sukututkimuksessa,
Hiski (historiankirjojen hakutietokanta - syntyneet, vihityt, kuolleet jne puhtaaksikirjoitettuna. Siksi myös virheitä enemmän!),
SSHY (Suomen sukuhistoriallinen yhdistys; ->arkistot->kirkonkirjat, sama kuin ed, mutta skannatut alkuperäiset. Jäsensivuilla paljon uudempia -1900-luvun- skannattuja),
Digitaaliarkisto (sama kuin ed, mutta vähän hankalampi käyttää. Saattaa olla enemmän skannattuja kirkonkirjoja kuin edellisessä),
Kansalliskirjasto (sanomalehtiarkisto josta voit hakusanalla - vaikka esi-isän nimellä - hakea vanhoista lehdistä mainintoja),
Siirtolaisuusinstituutti (siirtolaisrekisteristä voi nimellä hakea mahdollisia ulkomaille muuttaneita sukulaisia tai siellä käyneitä esi-isiä)
Hautakivitietokanta (josta voi vaikka pelkällä sukunimellä hakea tiedostoon tallennettuja hautakivien kuvia. Kaikkia siellä ei siis ole!)
 Merimiestietokanta (joka on nykyään vain Suomen sukututkimusseuran jäsenille...)


Lisäksi käytän paljon Googlea, josta voi löytää ällistyttäviä linkkejä kehen hyvänsä!
Ja muiden ihmisten sukupuita, joista on useimmiten apua, jos itse on pulassa - niistä saa yleensä hyvän vinkin, jonka voi itse käydä yllä luettelemistani linkeistä tarkistamassa oikeaksi tai vääräksi. Huom! Älä luota sokeasti muiden tutkimuksiin! Alkuun pääsee kysymällä vanhimmilta sukulaisilta kaiken mahdollisen sukuun liittyvän, mutta yleensä riittää kun saa isovanhempiensa nimet, syntymäajat ja -paikat tietoonsa. (Aina parempi mitä enemmän tietoa saa joltakulta hyvämuistiselta sukulaiselta.) 


Näillä tiedoilla jotkut onnistuvat jo saamaan puun juuresta kiinni ja kurkkimaan itse em linkeistä taaksepäin. Usein joutuu kuitenkin ensin pyytämään suppean (maksullisen) sukututkimuksen isovanhempien syntymäkunnan kirkkoherranvirastosta - eli  tiedustelemaan isovanhempiensa vanhempien nimet, syntymäajat ja -paikat. Kannattaa kuitenkin ensin lukea ko khranviraston nettisivuilta ohjeet, sillä käytännöt (avuliaisuus, hinnat, tietojen saatavuus, ym) vaihtelevat todella paljon seurakunnasta riippuen! Kyselyn voi tehdä sähköpostitse ja hintakatonkin voi tutkimukselle asettaa.


Mutta... Arvon tässä vain sitä, että viitsisinkö lähteä ulos tänään ollenkaan, sillä se on ainoa kiinnostava asia sukututkimuksen lisäksi juuri nyt... Mutta ulkona sataa vettä ja on liukasta... Hm, mennäkö vai eikö mennä... Netti vetää puoleensa julmetusti, etenkin kun viime yönä selaillessani mamman vanhempien liikkeitä Kotkassa, sain selville että mamman isän veli oli myös muuttanut Kotkaan ja perusti perheenkin siellä. Hänen lapsilukuaan tarkastellessani silmiin osui yksi tutulta kalskahtava nimi (kastettujen luettelossa isän nimenä) - pikainen tarkastus äidin isän eli papan sukupuuhun ja bravo! -löysin erään kadonneen henkilön ihan sattumalta! Uskomattomia käänteitä tässä harrastuksessa ainakin tapahtuu! Mutta taidan silti haukata ensin vähän happea ennenkuin häivyn historian hämäriin  :)



Ei kommentteja: