Puuhaa ja Spotifylistoja

 

Viikonloppu täynnä uurastusta, mutta sen jälkeen on henkisesti mahtava olo - fyysisesti ei. Mietinkin jo, että olenko turhaa menossa lääkäriltä hakemaan lisää saikkua ensi viikolla, mutta viikonloppu todisti että lisäsaikkuun on kyllä aihetta. Selkä väsyy todella nopeasti, kädet ottavat nokkiinsa pienestä ja välillä tulee huimausta. Tarvitaan siis lisää treeniä ja jumppaa. Voimat on nimittäin jo nyt selkeesti paremmat kuin kuukausi sitten, vaikka kunto ei olekaan normaali.

No mitäpä sitten oikeen puuhasin? Lumitöiden ja pyykinpesun jälkeen sain vielä aikaiseksi vähän imuroida, kunnes selkä ja käsi pistivät kampoihin. Tein punajuurilaatikkoa ja kurpitsalaatikkoa pakkaseen joulua varten. Nykyään on tosi kätevää, kun kaikenlaisia soseita myydään kaupassa valmiina; lanttua, bataattia, punajuurta, porkkanaa ja kurpitsaa ainakin. Niistä on tosi helppo tehdä monenlaiset laatikot joulua varten ja muutenkin. Ja miksei niistä voi tehdä myös sosekeittoja. Sit pesin kukkaruukkuja, otin talvikengät esiin ja laitoin kesäkengät ja syysjalkineet syrjään. Samalla kuuntelin Spotifyhin luomiani listoja. Musiikki kuljettaa hauskasti sinne varhais-teini-ikään 80-luvun alkuvuosiin.

Tein listoja vuosilukujen mukaan ja valitsin listoille sellaiset biisit Suomen hittilistalta, joita kuuntelin mielelläni ja jotka jotenkin tuovat fiilismuistoja noilta ajoilta, koska ne soivat radiossa koko ajan ja silloinhan radiossa soitettiin myös hittilistaa. Muistatteko sellaisia biisejä kuin ’Funkytown’, ’Kids in America’, ’I surrender’, ’Memory’, ’You’re in the army now’, ’Moonlight shadow’, ’Flashdance’, ’I like Chopin’, ’Every breath you take’ ja ’Down under’? Veikkaanpa, että viiskymppiset muistaa oikein hyvin! 

1980-luvun puoliväliin tultaessa listoilla soi esim ’Self Control’, ’I just called to say I love you’, ’Susanna’, ’Hello’, ’Wake me up before you go-go’, ’Big in Japan’, ’Ghostbusters’, ’Thriller’, ’Radio Ga Ga’, ’Dancing in the dark’, ’Diggiloo diggiley’, ’99 luftballons’, ’Jump’, ’I wanna be somebody’, ’You’re my heart you’re my soul’, ’Maria Magdalena’, ’We are the world’, ’Take on me’, ’We don’t need another hero’, ’In the heat of the night’, ’Like a virgin’, ’Born in the U.S.A.’, ’Do they know it’s christmas?’ ja ’Glory days’. Hurja määrä upeita hittejä, jotka alkaa yhä soida päässä saman tien kun lukee biisin nimen, vaikka välissä on yli 40 vuotta!

Pääsen juuri niihin 80-luvun fiiliksiin, kun perjantai-iltaisin meikkasin huoneessani ennen kylille lähtöä. En voisi kuvitella enää meikkaavani ja lähteväni innoissani kylille, mutta silloin se oli jännittävintä mitä elämässä oli. Nykyään jännittävintä on verikokeissa käynti ja se liukastuuko postilaatikolle mennessä, taikka tukehtuuko sosekeittoonsa. Jotenkin jännästi ihan eri ääripäissä nää tunnelmat; sillon 40 vuotta sitten oli koko ajan sellanen olo, että mitä vaan voi tapahtua ja kaikki ovet on auki, kun nyt on vähä semmonen, että tässäkö tää ny oli. No en mä elämänjanoani ole kadottanut, jos siltä kuulosti. Mutta hieman on fokus vaihtunut ja kaikki hidastunut. Ja enemmän tuijotan taaksepäin kuin eteenpäin. (Juma, mähän kuulostan joltain 170-vuotiaalta!)

Visuaalisuus vs musiikki

 

Musta tuntuu, että mulle on aina ollu tärkeetä se, miltä joku esine tai asia näyttää. Huonekalu, vaate, lelu, kirja… astia, koriste-esine, tekstiili… ja kiinnyn esineisiin aivan valtavan vahvalla otteella! Etenkin sellaisiin, joilla on ikää monta sukupolvea. Mitä vanhempi, sen parempi - no melkein.

Oon miettiny sitä, kun ihmisille yleensä musiikki on aivan valtavan tärkeä asia ja mulle se ei ole. Että sen sijaan mulle on tärkeetä visuaalisuus. En tarkoita sitä, että kuljen todella tyylikkäänä leidinä (hah hah, ennemmin jonain ihmeen kassialmana) vaan sitä, että tykkään että mun ympärillä pitää olla kauniita ja merkityksellisiä asioita. Ja miksi se äänimaailma ei ole mulle niin isossa roolissa? Luulen, että esimerkiksi sen takia, kun korvissa on koko ajan aika kovaääninen tinnitus. Ja että mun on hankala kuulla tarkasti. Jos joku esim sanoo odottamatta jotain, en yleensä saa selvää mitä sanotaan, vaan joudun kyselemään, että ai mitä? Tai kun joku tuntematon soittaa, niin en koskaan kuule ensimmäisellä kerralla hänen nimeään tai mistä hän soittaa. Tai jos ihminen puhuu hiukan eri suuntaan, on tosi vaikea saada selvää. Tai mutisee tai puhuu hiljaa tai muuten epäselvästi. Hermostun ja turhaudun siitä ihan valtavasti heti. Ja sanomattakin on selvää, että väärin kuultuja biisejä on mun varastossa myös! Englanninkielisiä biisejä mun on edes ihan turha arvailla, koska en kuule kuitenkaan niissä mitään muuta kuin ihme siansaksaa tai lampaanlatinaa.

Toki mäkin olen lataillu Spotifyhyn kivoja biisejä. Mutta sitten unohdan kuunnella niitä. Mutta vaikka kuuntelisin, ne ei tuo mulle mitään kovin erityistä intoa tai lohtua. Ne voi tuoda kivoja muistoja ja fiiliksiä, mutta se on hyvin ohimenevä tunne. Sen sijaan kauniit jutut tuo mulle piristystä ihan merkittävissä määrin. Mä luulen, että tässä on joku merkittävä ero ihmisten välillä. Mun vanhemmillekaan musiikki ei ollu kovin iso juttu, mutta visuaaliset jutut kylläkin aika paljon. Tätä sietäisi jonkun tutkia. Että onko visuaalispainotteisia ihmisiä ja sit äänimaailmaan kallellaan olevia toisia ihmisiä. Ja sitten on jotain sekasikiöitä, joille molemmat on tärkeitä, heitä ei tarvii tutkia.

Olispa kiva olla tutkija. Mä en ikinä osais päättää mitä tutkisin. Mua kiinnostaa niiin monet asiat! Sukututkimus tietysti pääasiassa, mutta myös muu. Niin ku vaikka käyttäytyminen. Että miten joku käyttäytyy ihan kusipäisesti yllättäen, taikka miten joku on aina ihan fiksu. Ja että miks samassa perheessä kasvaa täysin erilaisia ihmisiä? Sitä mä en oikein ole ikinä tajunnut. Ja oikeestaan olis kiva tutkia, että millä tavoin ihmiset ajattelee eri lailla. Että onko jonkun logiikka ja päättely ja ajatusten herääminen täysin eri polkuja ja reittejä kulkevaa kuin jonkin toisen? Siis varmasti on, mutta haluisin tietää siitä kaiken! Ihmiset on niin hämäriä, mutta niin on eläimetkin ei sen puoleen. Turha tässä on vain omaa nilkkaa sahata ja väittää, että eläimet on jotenkin pyhiä. Paskat, ne on aivan samanlaisia kaistapäitä kuin ihmisetkin, mutta niille ei oo vaan annettu samanlaisia aseita ja vallankäytön välineitä kuin ihmisille. No nyt tää meni ihan sivuraiteelle, vaan haitanneeko tuo. Ja sitten voin kuroo tän umpeen miettimällä, että onkohan eläimissäkin sellasia tyyppejä, joille musiikki tai äänimaailma on tärkeempi kuin muu ja toisaalta niitä, joille visuaalisuus on tärkeempää? Ei lajeina vaan yksilöinä siis. Hmmm.

Maalaishiiri suuren maailman keikalla

 

Olin eilen Tampere-talossa kuuntelemassa Suzi Quatroa!

Oikeastaan hän on mun miehen nuoruuden idoli, mutta minä en ennestään tiennyt hänestä muuta kuin nimen. Mutta ei se haitannut! Siksi en anna tässä nyt mitään musiikillista reportaasia tai bändianalyysiä, vaan keskityn muutamiin pohdintoihin, joita keikan aikana mieleen kumpusi.

No ensimmäinen huomio Tampere-talossa oli, että tämä taitaakin olla varsinainen ’entisten nuorten’ kekkeri! Varsin keski-iän ylittänyttä yleisöä liiteli paljeteissaan siellä täällä. Joten sovin oikein hyvin joukkoon! Paitsi, ettei mulla raasulla ollut paljetin paljettia. Ihan keikan alkumetreillä löysin itseni syvältä jännittävistä pohdinnoista, nimittäin että mitähän ne ajattelee meistä suomalaisista? No varmaankin, että voi noita parkoja, annetaan niille nyt vähän tuulahdusta suuren maailman meiningistä, ennen kuin Putin valtaa koko maan ja kaikki on myöhäistä. Saavatpa sitten muistella glamourin hetkiä tältä illalta. 

Suzi tuntui yllättyvän, kun vastauksena hänen kysymykseensä, että kuinka moni ymmärtää mitä hän puhuu, kaikki nostivat kätensä ylös. Meillä ei puhuta venäjää, vaikka kummallista ja käsittämätöntä kieltä mongerretaankin. Vanhempani kävivät muuten joskus 90-luvulla Kanadassa sukuloimassa ja ihmettelivät, kun siellä jotkut yhä luulivat suomalaisten vieläkin elävän jotain 1920-lukua, suunnilleen juuri torpparilaitoksesta päässeenä ja yhä piikomassa juoksentelevina. Että siltä kantilta ajatellen joku jenkkitähti voi luulla Suomesta mitä tahansa. Että ollaan kaikki kommunisteja ja haikaillaan Murmanskiin tai Siperian aroille, vaikka oikeesti meille riittää ihan hyvin Raahe ja Pohjanmaan lakeudet!

Keikan alkua kieltämättä häiritsi se, kun järkkärit kiersivät yleisössä estämässä ja kieltämässä videokuvaamista. Että olisiko se kuvaaminen sitten ollut niin paha? Kai se olis. Siksi uskalsin ottaa bändistä vain yhden kuvan, enkä videotaltiointia ollenkaan. Sain silti järkkäriltä väliajalla huomautuksen ulkotakista, joka oli käsikynkässä. Että jos kaikki 1200 ihmistä lähtee ryntäämään ovelle, niin yksikin takki on hyvin vaarallinen lattialla! Ymmärrän. Puin sen sitten loppuajaksi päälleni, sillä nämä typerät kylmä-kuuma-fiilikset poukkoilee yhä päivieni rattona. Mutta ihmeekseni huomasin, ettei kaiken maailman kainalossa kulkevia lurexishaaleja ja huppareita ja hattuja ja laukkuja kielletty. Mun takkiinko ne kaikki kompastuu ja tukehtuu? Sorge sitten siitä.

Väliajan jälkeen keikka jatkui mielestäni kovaäänisempänä kuin ensimmäisellä puoliajalla. Ja mä olin just ehtiny sanoa miehellekin, että onpa kiva, kun täällä ei volyymi ole aivan tapissa, eikä satu korviin, etenkin kun taas unohdin ne korvatulpat kotiin. Viimeiset puoli tuntia olivat enemmän korvakärsimystä, vaikka musiikki toki hyvää olikin. Mutta miksi volyymin pitää olla niin perkeleellinen, että sitä voi kuunnella vain korvatulpat päässä? Vähä ku menis ravintolaan, mutta ottais ensin jonku tabletin, joka vaimentaa maut. Eikö se oo aivan järjetöntä? Tai että mennään leffaan aurinkolasit päässä. Tai saunaan jossain kylmäpuvussa. Mikä tätä maailmaa vieläkin vaivaa, kun se musiikki on aina niin lujalla kuin vaan pystyy napista vääntämään? (Eikä se silti kai ole yhtä lujalla kuin vaikka 80-luvulla.) Voin kertoo, että mun tinnitus oli huumaavan voimakas kun lähdettiin pois keikalta ja nytkin se on kyllä epätavallisen suurta. Miks ei päässä ole volyyminappia, että vois edes joskus vääntää tinnituksen mutelle?

Lapsuuden biisit

 

Olen jo 90-luvulla haikaillut lapsuuden biisejä ja koettanut tehdä muistini mukaan edes jotain listaa niistä. Kysehän ei siis ole mistään lastenlauluista, vaan ihan sen ajan hiteistä, koska mun sisko oli teini-ikäinen kun synnyin ja samoin suurin osa vieressä asuneista serkuista, joten nämä biisit on olleet mun maailmassa siksi, kun olen kuullut heidän soittavan biisejä radiosta tai kasetilta tai laulavan niitä mukana. Nyt nettiaikakaudellahan on hyvin helppo löytää vaikka tietyn vuoden hittilistoja ja kerätä kaikki parhaat biisit Spotify:hin.

Nykyään siis kuuntelen musiikkia enemmän kuin 2000-luvulla koskaan. Ja ne on enimmäkseen niitä lapsuuden biisejä ja voi että se tuntuu ihanalta! Tässä parhaita biisejä listattuna;

Kolmatta linjaa takaisin

Kaksi lensi yli käenpesän

Puhelinlangat laulaa

Menolippu

Tuolta saapuu Charlie Brown

Katson autiota hiekkarantaa

Vasten auringonsiltaa

Johnny Blue

Mamy Blue

Mamma mia

Huopikkaat

Ajetaan tandemilla

Rööperiin

Painu pois Jack

Jokainen päivä on liikaa

Killing me softly with his song

Uneen aika vaipuu

Jambalaya

Jäätelökesä

Etsin kunnes löydän sun

Jolene

Nousevan auringon talo

Maaseudullako muka ei tapahdu mitään?

 

Pienet kotoisat maaseutufestarit.

Suomenlippuja, viljapellot, puheensorinaa, tanssia. Äärioikeiston kesäjuhla? Ei.

Harmaat pussihousut, jatsarit, harmaanruskea pusakka ja lippis. Konservatiivien syyspäivät? Ei.

Lavalla Aino&Hajonneet, Tamara Luonto, Pekka Nisu, Kissa ja Clifters. Upeat maaseutubileet eräässä pihapiirissä, erään kylän syrjälaidalla. Teemana ’urheilu’ - ja liput liehuu! Ettäkö maaseutu muka on ihan kuollut ja tylsä? Ei pidä paikkaansa!

Kevään tuntua

Tänään ensimmäistä kertaa tuntui kuin valo olisi keväinen! Vaikka aurinko ei paistakaan, niin jotenkin on raikas ja valoisa sää, joka ulottuu sisälle saakka. Sellainen, joka pistää haaveilemaan ja tekemään kaikenlaisia päätöksiä. Tekee mieli vaihtaa joululiinat keväisiin. Ja olen päättänyt, että kun seuraavan kerran menen kauppaan, ostan pitkästä aikaa kukkakimpun maljakkoon!

Olen katsastanut toissakesänä tilaamiani Do It Yourself-kosmetiikka-ainesosiani. Semmoisia kuin aloevoi, kaakaovoi, mangovoi, monoiöljy, porkkanaöljy, vadelmansiemenöljy, ym ym. Selasin reseptejä ja päätin, että tässä kuussa teen niistä jotain. Voiteita ja huulirasvoja siis lähinnä.

Olen myös tehnyt yhteenvetoa viime vuoden vaateostoistani. Ostin 30 vaatetta (sisältää kotimaisen vintagekankaasta teetetyn talvitakin ja kotimaiset talvikengät, mutta ei sisällä alusvaatteita, eikä naamiaisiin hankittuja keskiaikavaatteita), joka itse asiassa yllätti, sillä luku tuntuu isolta! Etenkin, kun tiedän, että aiempina vuosina olen ostellut holtittomasti vaatteita aina kun päähän on pälkähtänyt, eli luku on ollut vielä isompi!! 

Nyt kun minulla on tänä vuonna vain kolmena kuukautena lupa ostaa vaatteita, luulen, että luku tulee pienenemään aika lailla. Mutta toki tasapainon vuoksi olen viime vuonna tehnyt aika paljon poistojakin. Poistin seitsemän tai kahdeksan takkia, ainakin saman verran kenkiä ja muutaman huivin. Sekä romanihameen. Se painoi noin 10 kiloa ja vei kaapissa aivan käsittämättömästi tilaa! Se oli minulla 10 vuotta ja pidin siitä todella. Mutta enhän minä voi sitä missään oikein käyttääkään. Kymmenet röijyt lahjoitin jo muutama vuosi sitten teattereihin. Tämmöistä on keräilijän elämä; ensin haalitaan ja sitten poistetaan...

 

Nostalgisuuspiikki

Olen notkunut tänään kuuntelemassa bändejä suloisessa maaseutumaisemassa. Vaikka en yleensä juuri välitäkään musiikista, ainakaan kovasti, niin kerran vuodessa olen täällä taas. Mutta tiedättehän, on olemassa nostalgisuusarvo, se on se juttu! Esimerkiksi sellainen bändi kolahtaa edelleen aika tavalla, kuin Pojat. Ramonespunkkia ihan parhaimmillaan. Ja sain videoitua kappaleen jossa lauletaan ”…Noiduttuun luutarhaan mä vein kissan parhaan…” Ihan selkäpiissä asti tuntuu upealta!

Toinen hymyn huulille tuova bändi on tänään ollut Rehupiikles! Se taas puree pohjalaisuusgeeneihini ja sellaiseen hulvattomaan itseironiaan ja meikäläisyydelle nauramiseen. Ja se murre! Se on parhautta.

En ikinä katsasta tuntemattomia bändejä etsiäkseni jotain uutta kuunneltavaa. En siis ikinä. Mutta näillä synttäreillä tykkään yli kaiken siitä, että täällä joku muu on valinnut todella kiinnostavan setin ihan minulle täysin tuntemattomia bändejä ja yleensä nautin niiden musiikista aivan aidosti. Niin nytkin!

 

Lähinnä virsiä

Kotona puuhaillessani olen viimeaikoina kuunnellut ihastuksissani virsiä! Eikä toki mitä tahansa virsiä, vaan Samuli Edelmanin laulamia klassikoita. Itselle ne tuovat mieleen ala-asteajat, ne aivan varhaiset vuodet, kun körttiläisuskoinen opettajamme laulatti virsiä joka päivä. Ei siitä pahoja muistoja tullut, vaikka meillä kotona ei suhtauduttu uskontoon yhtään noin kiihkomielellä. 

Sitä paitsi Samuli Edelman on aika söpö!

Hiukan eleganssia

Miten käyttää hyväkseen kaksi vapaapäivää?

Singahtamalla Helsinkiin, jossa alkajaisiksi käynti kampaajalla nutturoitavana 50-luvun malliin. Hauskaa! Ensimmäistä kertaa aikuisiällä uskaltauduin kampaamoon, enkä todellakaan pettynyt. Tämä nurinpäin oleva kukkaruukku keikkuu edelleen pääni päällä nukutun yön jälkeen! (Ei pidä olla turhan tarkka jos jokainen hius ei ole kuosissaan. Kyllä ne ovat tarpeeksi elegantisti edelleen.)

Seuraavaksi juoksin Sjödenille ostamaan joogahousut ja tulinpa siinä ohimennen herätteenä ostaneeksi vielä talvihameenkin itselleni. Vähän teetä ja kakkua Fazerilla ja hiukan ennen iltaohjelmaa herkullinen päivällinen Silvoplee-ravintolassa. Varsinainen elämys oli kuitenkin Helsinkiin lähtöni syy; Il Divon konsertti Hartwall-areenalla!

***

Loistavaa!

Wow wow wow!

***

Yöllä paluu kotikunnaille, tämän päivän vapaa harhailu kaupungissa, johon muun muassa kuului Mielensäpahoittaja-elokuvan aamunäytös.  En ole koskaan nauranut niin paljon vedet silmissä elokuvateatterissa! Suosittelen lämpimästi! 

Jäipä vielä puoli päivää aikaa ryntäillä kotona rätti ja tiskiharja kädessä, puutarhaa unohtamatta.

Tälläiset vapaapäivät antavat virtaa ihan tavattomasti. Huomenna jaksaa taas pureutua työasioihin aivan uudella innolla!

Viikonlopun fiiliksiä

Viikonloppuun kuului mm saunomista maakellarissa, talviturkin kastamista, joulukinkkua, hellettä, kosolti kavereita, valvomista ja musiikkia; Jethro Tull, Clash, Folkswagen, Billy Idol, Ratsia...