.

.

3.4.2024

Rochas; Madame Rochas

 

Rochasin muotitalo on perustettu Pariisiin vuonna 1925. Rochas muun muassa suunnitteli ensimmäisien joukossa hameita, joissa oli taskut. Vuonna 1934 muotitalo alkoi suunnitella tuoksuja. 1950-luvun alussa Rochas sulki muotitalon, mutta jatkoi tuoksujen parissa. Marcel Rochasin kuoltua 1955, hänen nuori leskensä Helene jatkoi bisneksiä mahtavalla menestyksellä, kunnes firma myytiin 1971.

”Madame Rochas”-tuoksu lanseerattiin 1960 ja toinen julkaisu tästä tuli 1989, jolloin luultavasti minäkin sain pikkuruisen Madame Rochas-pulloni kummeilta lahjaksi. Tämän vuoden alussa päätin tilata Madame-pullon uudelleen, jos ei muuten, niin tuoksumuistojen vuoksi! Tällä kertaa pullo on iso (pienempää ei ollut tarjolla) ja hintakin vain kympeissä. Tuliko tuoksmuistoja? Ei! Hämmentävää, sillä yleensä aivojeni tuoksumuistoyksikkö toimii moitteetta. Epäilin hetken, että pullo on väärennös, mutta onhan sekin ehkä mahdollista, että syöpä+sytot+letrot on sekoittaneet nenäni ja aivoni työskentelyn tai että ihoni saa tuoksut reagoimaan aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Teininä tämä oli hyvin aikuismainen tuoksu, nyt vähän voidemainen jopa. Minkäänlaista muistikuvaa näiden välille ei synny.


Fragrantican sivuilla tuoksusta sanotaan mm näin;

Top Notes:
Aldehydes, Hiacynth, Green notes, Neroli, Honeysuckle, Bergamot, Orange blossom, Lemon
Middle Notes:
Iris, Narcissus, Orris root, Bulgarian rose, Ylang-Ylang, Lily of the Valley, Violet, Jasmine, Tuberose
Base Notes:
Oakmoss, Sandalwood, Vetiver, Musk, Cedar, Amber, Tonka Bean

Tuoksun kesto: pitkäkestoinen
Tuoksun voimakkuus: keskiverto
Kohderyhmä: naiset

Tuoksu on melko muhkea, tiedättehän, sellainen paksu ja nenän täyttävä. Kestoltaan se on minustakin pitkäkestoinen, voimakkuudelta aika voimakas. Ei jää siis epäselväksi, onko jollain tätä parfyymiä yllään vai ei. Kohderyhmä ehdottomasti naiset! Ainoastaan tässä mua tökkii se, ettei tämä ole ollenkaan sitä tuoksua, jota jäin kaipaamaan 1980-luvulta!


2 kommenttia:

Arkisin | jenni kirjoitti...

Ai tätäkin tuoksua on vielä saatavilla :O ei mitään muistikuvaa miltä tämä tuoksui mutta jotenkin merkki jäänyt mieleen.

Thilda kirjoitti...

Jenni; Joo, aika yllättävää! 😃