Olen elämäni varrella miettinyt monesti sitä, miten ihmisillä on hurjan erilainen suhtautuminen siihen, kumpi on tärkeämpää; asema ja varallisuus vai onni. Valitettavan monia tunnen, joille käytännössä on tärkeää tuo ensimmäinen. Itse olen ollut koko elämäni köyhä, jossain hanttihommissa (varmasti monen näkökulmasta), mutta silti koen olleeni suurimman osan elämääni hyvin onnellinen. Siihen vaikuttaa tietysti luonne, että onko perustuksiltaan optimisti vai pessimisti. Mutta myös se, mitä valintoja tekee joka ikinen päivä. Onko aamulla valinnut, että nyt vituttaa ja rähjää ympärillä oleville, vai valitseeko, että no katotaan, ehkä tästä tulee jees päivä, vaikka mieli olisikin vähän alakantissa. Monesti se, että valitseeko katsoa asioita siltä kantilta, että lasi on puolityhjä vai puoliksi täysi, on ihan ratkaisevaa elämässä. Oli tilanne sitten mikä hyvänsä.
Mun kivojen asioitten lista on auttanu mua aivan konkreettisesti valitsemaan niitä positiivisia puoliksi täynnä olevia laseja (olematta tissuttelija). Mun luonteeseen kuuluu myös se, että vaikka rysähdän joskus rotkon pohjalle, niin alkuhämmennyksen jälkeen ravistelen itseäni ja nousen jaloilleni ja katson mihin niillä kädessä olevilla korteilla nyt voi suunnata. Ja se, että aina on oltava plan B! Joka tilanteeseen on koetettava jollain tasolla valmistautua. Että jos tapahtuu kamaluus x, niin miten voin mennä tilanteessa eteenpäin.
Myös se, onko naapurilla, työkaverilla, sukulaisella tai kumminkaiman postinkantajalla parempi titteli, isompi palkka, hienompi talo, uudempi keittiö, mageempi auto tai vaikka saatan joku Brad Pitt miehenä, ei ole multa pois yhtään, eikä mua varsinaisesti kiinnosta tuollaiset asiat ollenkaan. Sillä tasolla kiinnostaa, että toki toivon, että ystävät ja läheiset ja kaikki ylipäätään on onnellisia omissa elämissään ja olen iloinen heidän puolestaan, joilla on jotain kivaa meneillään, mutta minulta ne ei ole pois.
En tee sellaisia vertailuja, että onko jollain perunasäkin kokoinen lompakko tai pankkiholvissa kultaharkkoja, että miksi minulla ei ole? Minusta se on pirun outo tapa katsoa maailmaa. Se on tapa, jossa jää lukkoon omaan negatiiviseen kuplaansa, eikä pääse sieltä edes pois. Sen sijaan voin miettiä, että mitkä on ylipäätään niitä merkityksellisiä asioita mulle ja miten saan niitä elämääni vähitellen. Kartano esimerkiksi; pistin heille meiliä ja vielä soitin perään. En jäänyt odottelemaan, että he keksii tulla tarjoamaan sitä työhuonepaikkaa mulle itse, koska ei ne keksi. Pitää itse toimia, sen eteen mikä on itelle se oma tärkeä juttu.
Se on jännä, miten tiukassa semmonen luulo on, että raha tekee onnelliseksi. Toki sen avulla saa elämään kaikenlaista, mutta mieluummin sitä asuis vaikka jonkun toisen saunassa (niin kuin loisiksi kutsutut ihmiset ennen vanhaan asui) ja olisi äärettömän onnellinen sisimmässään, kuin asuisi kartanossa kaiken prameuden keskellä ja tulisi hakatuksi, petetyksi, henkisesti raadelluksi ja ties mitä. Eikös se nyt ole ihan selvä juttu? No ei, edelleen ihmiset monesti hokee, että jos vaan olis enemmän rahaa, niin olisin onnellinen. Se on niin surullisen nurinkurista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti