.

.

7.7.2026

Kuka kummittelee kartanolla?

 

Kesä kartanolla. Ajattelin, että asun varmaan kartanon puutarhassa koko kesän, vaan yllättävän vähän olen kartanolla ulos mennyt. Jos on kaunis ilma, puistossa on vaikea löytää vapaata penkkiä. Mutta ei se ole koko totuus; viihdyn sisälläkin yllättävän hyvin. Vaikka enää ei tarvitse tehdä hankintoja, ei tarvitse juurikaan suunnitella, siivoilutkin on suurimmalta osin tehty ja kaikki on suht valmista.


Pidän edelleen rauhallisista teehetkistä aamuisin. Silloin suunnittelen päivää ja kirjoitan ehkä blogitekstiä. Jos asuisin kartanon lähellä, menisin kartanoon varmaan jo aamukuudelta. Ah, aamut! Kun päivä on vielä blanco, kaikki vaihtoehdot auki, suunnitelmat vasta versoavat. Ja etenkin, kun on ihan hiljaista.


Paitsi silloin kerran, kun teesihti alkoi liikkua itsekseen lasissa, johon olin sen hetkeä aiemmin kannusta asettanut, kovalla kirskuvalla äänellä. Tuijotin sitä silmät pyöreinä, että jaahas - onkos se joku Nottbeck, joka haluaa testata hermojani? Jatkoin teen juomista ja omia juttujani, kunnes ehkä 10-15 minuutin kuluttua sihti liikkui jälleen. Enkä ollut koskenut siihen siinä välillä. No, ajattelen, että joku varmaan seisoi vieressäni ja liikutti sitä. Joku, joka ei ole enää tämänpuoleisessa.


Lieneekö se ollut itse talon herra, Fredrik Nottbeck, vai hänen pikkuveljensä Ernst, joka kuoli verenhukkaan kartanossa puukotuksen seurauksena 26.1.1885. Missähän huoneessa muuten? Tai jompi kumpi kartanon pojista, Henry, joka eli elämänsä Amerikoissa, tai Kurt, joka kuoli ajettuaan autolla Kolera-altaaseen 1923. En ole niin vakuuttunut, että kummittelevat ovat aina juuri talossa kuolleita. Miksi he eivät voi olla myös vain talossa eläneitä? Voihan se olla myös joku palvelusväkeen kuuluva. Ja se, että miksi he jotenkin kärsisivät jossain välitilassa? Entä jos taloon jääminen on heidän oma valintansa? Jos he rakastavat paikkaa niin paljon, etteivät halua lähteä muualle? Moni meistä on kuullut kartanossa ääniä ja nähnyt esineiden siirtyilevän. He elävät omaa elämäänsä ja me elämme omaamme - mutta joskus on hauska hiukan viestittää rajan yli toiselle puolelle, että täällä ollaan ja kaikki on hyvin!




Ei kommentteja: