.

.

8.4.2024

Päivityksiä olotilasta

 

Nyt eletään kohdassa, jossa saikkua on jatkettu jo kolmesti kuukaudeksi kerrallaan ja oireet on vaihdelleet, tulleet ja menneet, vaimentuneet ja voimistuneet ja sitä rataa. Oikeastaan jaksan jo niin hyvin kävellä, että olen tosi iloinen tästä muutoksesta! Myöskään hienoista päänsärkyä aamuisin, rinnan aristusta tai tajunnan menetyksen tunnetta ei enää ole. Ranteiden ja olkapäiden aristusta, väsymystä ja kuumia aaltoja on paljon vähemmän kuin pari kolme viikkoa sitten, niin paljon vähemmän, että ei juuri ollenkaan.

 

Se mitä edelleen on, on leukanivelen lonksuntaa (suuta ei saa ajoittain suljettua ja nivel paukahtaa kun suljen suun voimalla), on napsusormisuutta peukalossa ja sen jälkitilana ilmeistä jännetulehduksen tapaista. Lääkäri ei ottanut siihen mitään kantaa, totesi vain, että näkyy olevan Letrojen oireena sitäkin. Se on tämänhetkisistä vaikein oire, sillä se vaikuttaa niin moneen asiaan; hampaiden pesuun, esineisiin tarttumiseen, pukemiseen, saksilla leikkaamiseen, esim teekannun nostamiseen, korkkien ja kansien avaamiseen, avaimen vääntämiseen lukossa, kirjoittamiseen, lehden selailuun, pyörällä ajoon… ja herra ties mihin kaikkeen muuhun, jota en ole vielä kokeillut! Joten kyllästyin (koska kipu on pirun kova niin monta kertaa päivässä, että ulvaisen aina kun vahingossa käsi käy väärässä asennossa - leposärkyä ei ole) ja katoin netistä, että mitä voin tehdä. Aloitin siis Burana 800mg syömisen, koska niitä mulla on jäljellä syksyltä. Kuuri tulehduskipulääkettä luulis auttavan tähän ja katotaan mitä sitten jatkossa.

Yskä, lonkkien jäykkyys ja neuropatia jalkapohjissa on ne muut oireet, joita edelleen on melko paljon. Tosin yskä saattaa olla joinakin päivinä poissa lähes totaalisesti! En tiedä johtuuko yskä siitä, että oikea keuhko on vähän lysyssä, että en liiku paljon, että kotona on pölyistä… vai letroista. Vai näistä kaikista yhdessä? Joka tapauksessa olen ryhtynyt puhaltamaan pulloon pari kertaa päivässä. Siitä ei käsittääkseni ole haittaa, vaikka tekisin sitä loppuelämäni. Typerää on se, että joudun itse arvailemaan mitä tässä nyt pitäis tehdä ja mistä mikäkin mahdollisesti johtuu. Pistän sen tyhjänpäiväisen lääkärin kieltolistalle uudelleen. Kohta mun täytyy joka tapauksessa mennä takaisin töihin (muutama kuukausi saattaa olla vielä armonaikaa, ennen kuin kela saa itkupotkuraivarit) ja olenkin tässä neuvotellut työnantajien kanssa tilanteesta. Ite haluisin kyllä palata viimeistään kesällä töihin. 


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No tuo tuntuu olevan tyypillistä, että oireet aaltoilee. Pitäisi osata ajatella pidemmällä aikajaksolla. Itse meinaan lyhytjänteisenä masistua ja hermostua heti, kun mennäänkin pari askelta taaksepäin. Kävelyn helpottuminen kuulostaa hyvältä!

t. Anonyymi Emäntä

Thilda kirjoitti...

Anonyymi Emäntä; Ahaa, okei! Sehän tekee tästä kaikesta sitten vielä vaikeampaa. Mutta oon kyllä hyvin onnellinen siitä, että voin paremmin! 😁👑💪

Arkisin | jenni kirjoitti...

Onneksi voi laittaa lääkäreitä kieltolistalle, toivotaan ettei tarvitse nähdä kyseistä lääkäri enää. Toivotaan että särkylääkekuuri auttaa ^_^

Thilda kirjoitti...

Jenni; No onneksi!! Laitoin juuri pyynnön sairaalan sovellukseen aiheesta. Perusteluineen. Lääkekuuri tuntuu auttavan, sillä en usko, että Letrojen pois jättäminen vielä näkyy näin hyvin. 😊

Anni kirjoitti...

Tosi kiva että voit jo joidenkin oireiden kohdalla paremmin,jospa ne loputkin siitä helpottaisivat.

Thilda kirjoitti...

Anni; Niin on! 💪😃