Tällä hetkellä näytän lähinnä käänteiseltä dalmatialaiselta! Juhannus on kulunut mm hiuksia nyhtäessä ja kesäkirjaa lukiessa. Ehkä pitäis laittaa sellanen propellilippis, jonka propelleissa pyörii tekstit ’syöpä’ ja ’sytotukka’. No, kohta ei ole tukan tukkaa, joten ihan sama. Yritin myös aattoiltana salaa kuunnella Dingon keikkaa, mutta eihän siitä oikein mitään tullut. Toisaalta hyvä vaan, ettei nykyään kailoteta järven rannalla keuhkot ylösalaisin, niin että kahdeksan kilometrin päässäkin mummot tukehtuu tekareihinsa kesken yöpuun, kun bändi oikein rykäsee, että perheeni vie huumeita Japaniin… ehkä lapsena tuon biisin kuullessani mietin pari sekuntia, että miten ne uskaltaa julkisesti kertoo tollasen asian? Että en minä vaan sanoisi, että äitini välittää heroiinia pohjalaismotoristeille. Tai ylipäätään sanois mitään kellekään. Olin aika ujo lapsi. Nyt olen vaan ujo aikuinen, tai oikeestaan ujo keski-ikäinen. Tai ainakin sillee kohtuu umpimielinen. Voin kyllä siis höpistä tuntemattomalle, mutta ei musta mitään järkyttävää moottoriturpaa saa. Ei kiinnosta ihmisten asiat, eikä niitäkään varmana mun. Eli pysytään aiheissa ’jännän väriset kengännauhat sulla’, jos tulee sellanen tunne, että on ihan pakko jotain sanoo.
Nyt on varmaan niitten jännittävien teatterihattujen aika, joita ostin marraskuussa Tampereen Teatterin puvuston kirpparilta, vaikka ei tää hiusten lähtö ole mulle niin kovin iso juttu. Jos se olis sytojen ainoo oire, niin voisin ottaa satsin sytoja vaikka kerran vuoteen! Ihan vaikka naapurinkin puolesta taikka koko suvun. Sitä paitsi mä ajattelin ryhtyä sytotukka-esitaistelijaksi. Pidän jotain viiriä päässä koko loppukesän taikka solmin päähäni niin reteen huivin, että kaikkien päät kääntyy varmasti muhun. Ja sitten voin sanoo, että kuulkaa näin trendikäs lookki tulee kun pääsee sytostaattihoitoon! Tulevat Voguesta vonkaamaan mua kansikuvaan ja miljardöörit lähettelee treffikutsuja ja Putin soittaa salaisella linjalla, että mitä sanot maailmanpolitiikkaan. Heti kaikki haluaa sytoja ihan muodin vuoksi, mutta hähää, sitä annetaankin vaan harvoille ja valituille! Äikkis, niin kun lapsuudenmaisemissa tavataan sanoa. (Se on vähä niin ku ’ähäkutti’.) Ja mähän siis saisin peruukin, mutta se nyt on vihovviimenen, mitä haluan! Sekin hyvä puoli tässä muuten on, että oma untuvatukka ehtii alkaa kasvaa ennen pakkasia. Taikka mistäs sen tietää, jos tukka päättää olla enää kasvamatta. Saan loppuelämäni kulkea propelli päässä. Se on sitte semmosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti