Ei voi olla todellista…

 

…että näin käy meille juuri nyt ja etenkin taas!

Kieltämättä eilen illalla kävi sisuksissa aikamoinen tunteiden kirjo; epäuskoa, järkytystä, väsymystä, vihaa, epätoivoa. Kun just nyt ei yhtään jaksain mitään isoja ylimääräisiä vastoinkäymisiä, ei yhtään!

No tottakai olis voinu käydä vielä huonomminkin. Joku ois voinu kuolla, talo olis palanu, romahtanu, räjähtäny, taikka naapurimaan pelle olis marssinu rajojen yli. Mutta nyt kävi näin ja se vähän kysyy voimia. Ainakin tässä riittää puuhaa loppuviikoksi ja vielä aika lailla muillekin viikoille ja elämä on taas suht sekasin koko loppuvuoden ja joulustakin tulee varmaan melko eri näköinen kuin yleensä.

Ai jaa, enkö mä kertonu mitä tapahtui? No me istuttiin sohvalla kaikes rauhas kattelemas Suomen kaunein koti-ohjelmaa (mitä kohtalon ivaa!) kun välillä kuuntelin telkun äänien yli, että ihan ku jostain kuuluis jotain napsumista tai jotain outoa ääntä. Lopulta en enää kestäny, kun olin varma, että outoja ääniä kuuluu ja singahdin eteiseen. Sieltähän ne äänet voimistui, kun lähestyin konttorin ovea! Keskeltä konttorin kattoa tulee vettä kuin mistäkin pikku Niagarasta. Paniikkireaktio, huuto, sinkoilu…

Mitä sitten oli tapahtunut? Toissapäivänä laitettiin lämmöt päälle, eilen mies lisäsi vettä vesikiertoon. Seuraavaks katosta tuli vettä. Ei nyt mitenkään satoja litroja, mutta kymmeniä kuitenkin. Syyllinen; yläkerran lapekomeron vanha patteri oli päättänyt, että hän tuli ikänsä päähän ja poksautti reiän kylkeensä. Mitä nyt tapahtuu? Molemmat huoneet (ylä- ja alakerran), sekä yläkerran komero tyhjennettävä. Kaikki tietää, että me ollaan keräilijöitä, joilla on paljon tavaraa ja ajatuskin huoneen tyhjentämisestä tuo hien jo aivosoluihinkin. Konttori on mun huone, jossa on kaikki ihanat Billnäsit täynnä merkityksellistä tavaraa, sukututkimusaineistot, perityt tavarat jne. Se on se, mitä mä teen tänään. Tyhjään nätisti pinnoilta ja tasoilta ensin, sitten siirrän laatikoita pois ja lopuksi pitää siirtää huonekaluja. Ennenkuin joku remppamies sinkoo paikalle ja vääntää sorkkaraudalla välikaton ja purut alas. Siinä vaihees on vähän hankala enää piipittää, että mulla olis tässä tää papan tekemä 60-luvun nukketalo tyhjättävänä, ootas hetki…

Eilen oli 10.10.23 ja viimeks tää (että vesi tulee välikaton läpi) tapahtui 21.12.19. ja sillonkin syynä vanha patteri. Keittiön katto ja pari seinää ja osa lattiaa piti repiä auki, kuivurit humisi kuukausikaupalla ja elettiin mikroruoalla. Äh, eikö tää koskaan lopu?

Kun kotoilu sakkaa

 

Normaalisti kotipäivinä sinkoilisin edestakaisin, kellariin pyykkiä laittamaan, yläkertaan vaatekaappia järkkäämään, ulos puutarhaa kiertelemään tai portaille istumaan. Päivä täyttyisi kaikenlaisesta pienestä tekemisestä, jota ei ehkä selvästi heti edes huomaa, mutta jos ne jättää tekemättä kuukaudeksi, niin alkaapa röykkiöitä ja sekasortoa syntyä. Tekeminen ei lopu ja tylsää hetkeä ei tule.

No nyttehän on se tilanne, että kaikki tuo on seisahtunut yli kuukaudeksi ja vielä ennen sitä jo kuukauden ollut vähän tahmeaa, kun sain vihiä siitä, että mulla vois olla syöpä, mutta odottelin vielä leikkausta. Vaikka olo onkin nyt parempi kuin kertaakaan leikkauksen jälkeen, niin en tokikaan kipittele vielä kerrosten välillä puuhailemassa kotijuttuja! En vielä edes saa liikkua kuten ennen ja jaksaminenkin on iso hidaste. Ja toki yks iso sekottava tekijä on unien repaleisuus. Viime yönä odottelin melatoniinin vaikutusta tunteja. Onneksi monena päivänä saan nukuttua mukavat päikkärit, jotka paikkaa tilannetta.

Eli edelleen ison osan päivästä olen netissä, katon telkkua tai luen. Lepään, istun ja teen pieniä siirtymiä kerrosten välillä. Ja nyt alkaa maistua kaurapuurolta! Mietin, että miten mä joskus haaveilin, että voi kun joskus vois vaan päivät pääksytysten katella leffoja ja lukea, että vois vaan lötkötellä kauan aikaa. No nyt se aika on ja alkaa kyllästyttää. Väistämättä tulee mieleen, että olisko nyt mitään muuta, jota vois tehdä?

Yllättävää on, että tää hetki tuli näinkin pian. Nyt tarvii kehittää jotain mukavaa pientä puuhaa, edes tulevan suunnittelua ja inspiraatioiden metsästystä. No, olihan mulla mielessä käsityöt ja piirtäminen, joita voisin ryhtyä tekemään tänä syksynä. Niitä voisin alkaa pikku hiljaa ottaa ohjelmaan. Ja sukututkimushan on se ainainen loputon suo kans.